Pennyn hoitis, Santun tarinoima

til-t. GO-GO-DANCER "Penny"

• tilastohevonen, tamma
  
• syntynyt luultavastikin 2001 paikkeilla, nyt n. 7-vuotias
  
• säkä 161 cm, väriltään tummanruunikko
  
• hyppää hyvin ja mielellään, lähtee helposti käsistä

LUONNELYHENNE
Tammalla on niin sanotusti ”levottomat jalat”, ja neiti onkin aikamoinen kuumakalle jolla on suuria vaikeuksia pysyä paikallaan edes sen aikaa kun sitä tarvitaan. Penny ei kuitenkaan tarkoita pahaa, sillä vain menojalka vipattaa! Sillä on vaikeuksia pysyä paikallaan. Tamma vaatii todellakin ihmisen, jota se kunnioittaa. Tämä tumma kaunotar voi siis hyvinkin ja huomaamattaan painaa ihmisen kipeästi vasten karsinan seinää, joten on parempi että aloittelijat eivät hoida Pennyä. Ratsuna se on joko ihanin koskaan tai aivan karsea, riippuen ratsastajasta ja tämän mieltymyksistä. Tamma hyppää todella hyvin ja on kerrassaan eteenpäinpyrkivä. Jos pitää hevosesta, joka menee lujaa, on Penny ihan ykköslempparihevonen.

ERITYISTÄ

• Penny tarhataan yhdessä Saaran (conn-t. Feiticeira) kanssa tien varressa olevaan kauempaan pikkutarhaan aamulla pari tuntia ja iltapäivästä niin pitkään kuin mahdollista jos ei tunteja
  
• hoitajan oltava varovainen; Pennyllä on aina kova kiire ja kaikkialle
  
• riimu pitää jättää tarhassa päähän

26. lokakuuta 2008
"Nyt pääsen tutustumaan Pennyyn", sanoin aamulla itselleni kun pysäköin mopedini tallin taakse. Juuri kun olin kääntymässä etupihalle päin, näin Annikan ja Viskin - ratsastamassa maastoon. Heilautin parivaljakolle kättä ennen kuin suuntasin etupihalle ja sieltä tallin. En meinannut nahoissani pysyä astellessani reippaasti kohti tarhaa, jossa erottuivat kahden hevosen hahmot. Saara sekä Penny.

Olinkin jo unohtanut Pennyn kauneuden eilisestä. Tummanruskea, talven tullen se olisi enemminkin musta kuin tummanruunikko. Sukat joka jalassa, muutama läikkä mahassa ja leveähkö läsi. Kävelin tarhalle ja sain osakseni kahden tamman hörähdykset. "Terve likat, mites yhteiselo sujuu?" taputin Pennyä, joka oli lähempänä. Saara tuli luimien ajamaan toisen tamman pois ja päätin paijata hopeakimoa vähän aikaa. Ujuttauduin vihreän riimunnarun kanssa Pennyn luo ja taitelin vielä aamu-unisen tamman ulos tarhasta ilman Saaraa. "Herääs jo", naurahdin kun tumma tamma löntysteli perässäni tallin suuntaan.

Ulkona oli mukava sää, ei tuullut eikä paistanut aurinko. Niinpä suuntasin tamman kanssa vanhalle hoitopuomille. Sidoin Pennyn vetosolmulla kiinni metalliseen renkaaseen, joka näytti olevan hiukan ruosteella. "Älä sit vie koko puomia mukanas jos riehaannut", muistutin tammalle nauraen lähtiessäni talliin harjapakkia hakemaan. Hetken päästä tulinkin vihreän kapistuksen kanssa paikalle. Laskin sen maahan ja Penny suuntasi välittömästi turpansa harjoja tutkimaan. Nappasin juuriharjan tamman huulien välistä. "Et viittis syyä niitä, vedä tosta vähä ruohoo", otin kourallisen jo kellahtanutta ruohoa. Penny otti sen kuitenkin innolla vastaan ja siirryin sen kyljelle.

"Tää kura nyt ei lähe ees normiharjalla", mumisin ja kumarruin noukkimaan piikkusukaa. Penny hamuili takkiani ja säikähti selvästi siitä kuuluvaa kahisevaa ääntä ja loikkasi taaksepäin niin paljon kuin naru antoi myöden. "Pölvänä", nauroin ja annoin Pennyn kaikessa rauhassa tutkia uutta, tummaa Horzen takkiani. Sain pinttyneen kuran pois tammasta piikkusualla ja vedin vielä juuriharjalla kaiken irtolian pois. Se alkoi jo näyttää puhtaalta, sukat olivat vain hieman vaaleanruskeat tarhan mutavellin jäljiltä. Otin pelkän juuriharjan ja laitoin riimun Pennyn kaulalle. Harjasin varovasti sen lärvistä kurat pois. "Sä oot iha samanlainen ku pikkulapset... Sotkee ittensä kuravelliin heti ku on siihe tilaisuus!" virnistin ja otin esille kaviokoukun ja koetin nostaa ensimmäistä jalkaa. Penny näemmä oli toista mieltä ja piti jalkansa tiukasti maassa. Nojasin sen lapaan ja lopulta mielenosoituksellisesti tuhahtaen tamma nosti jalkansa puhdistettavaksi. Onneksi hoidettavani huomasi niskuroinnin olevan turhaa ja nosti loput kaviot kuin mikäkin enkeli. Irrotin Pennyn hoitopuomista ja päästin sen hetkeksi tarhaan. Kipaisin harjat sisälle peläten, että tamma piehtaroisi heti uudelleen.

Onneksi palatessani niin ei ollut käynyt vaan Penny oli yhtä puhdas kuin lähtiessäni - lukuunottamatta jo mudan tahrimia vuohisia. Luikahdin taasen tarhaan ja nappasin hevosen jo kolmannen kerran kiinni. ”Nyt mennäänkin vähän syöpöttelemään vai mitä sanot?” kyselin Pennyltä ja talutin sen kohti tarhan porttia. Saara päätti tulla mukaan ja siinä minulla sitten olikin sompaamista kun yksi hevonen piti saada ulos ja toinen pysymään sisällä. Lopulta jouduin kaivamaan taskustani porkkanan ja heittämään sen tarhaan. Onneksi toinen poni meni sen perään (ei sillä etteikö Pennykin ollut menossa) ja sain omani livautettua ulos ja portin kiinni ennen kuin Saara huomasi. Hoitohevoseni tuijotti minua vihasena ja syyttävästi mustilla silmillään ja huokaisten jouduin kaivamaan vielä sillekin porkkananpalan. Toivoin tamman lahjoutuvan sillä käyttäytymään loppuajan hyvin. Toiveajattelua.

Kävelytin hevosen leirimökin takana olevalle ruohikolle ja istahdin alas kivelle Pennyn mussuttaessa syksyn kellastunutta ruohoa. En olisi jaksanut lähteä maaston kävelemään saatika nousta ratsaille. Penny mutusteli autuaana sateen kastelemaa ruohoa. Vaivuin pieneen horrokseen, mutta havahduin äkkiä kun Penny tökkäisi minua kaviollaan. "Hei! Ei ollu kivaa", nousin ylös toruen tammaa, joka katsoi minua niin enkelimäisesti kun voi. "No saat anteeks", hymyilin ja lähdin taluttamaan tammaa takaisin tallille. Matka ei sujunut kovin hyvin, monta kertaa Penny oli menossa kovempaa kuin minä, sivuttain, poikittain ja ihan miten vain, kuin yrittäen hakea huomiotani. Otin tyynen rauhallisesti ja aloin jutella tammalle, jonka jälkeen se alkoi kävellä rauhallisemmin.

"Vai ootsä noin huomionkipee", pörrötin tamman otsatukkaa ennen kuin päästin sen karsinaansa. Käveltyäni satulahuoneeseen, katselin tamman varusteita. Ne näyttivät olevan ihan hyvässä kunnossa, mutta päätin silti pestä ne samantien. Nappasin Pennyn suitset olalleni, satulan toisen käteni varaan ja noukkaisin vapaan jakkaran toiseen käteen. Koko konkkaronkan kanssa tallustin Pennyn karsinalle. Jutustelin tamman kanssa samalla kun putsasin sen varusteita. Aina välillä sain vastaukseksi kolautuksen oveen, hörähdyksen, kerran tamma jopa aivasti varsin huvittavasti. Puolessa tunnissa varusteet olivat puhtaat ja vein ne paikoilleen.

"Sä olet ihan hassu", mutisin vielä karsinan ovella Pennyä helliessäni. "Meistä tulee vielä jotain", huokaisin ennen kuin suljin oven ja lähdin ulos mopedia kohti.

Kello on 02:31 lauantai-sunnuntai-välisenä yönä ja minä kommentoin hoitotarinaa. Jee!

Santtu, kirjoitit yllättäen paremmin kuin mitä luulen ja, no, Penny saa ehdottomasti söpöyspointseja itselleen jo pelkästä ulkoisesta olemuksestaan. Kiva kun kävitte vähän niittämässä leirimökin takana olevaa nurmikkoa. Jos sua kiinnostaa käydä tarkemmin kokeilemassa ratsastelua Pennyllä, niin voidaan jättää huomisen aloittelevan esteryhmän 40 senttinen rata maneesiin, voit vähän testata ja maneesin seinien pitäisi hieman hidastaa tamman menoa jos se päättää tehdä räikköset.

Just sopivan mittainen tarina, hyvää kuvailua, ja mikä parasta, kävit tekemässä muutakin kuin perinteisen kaavan mukaan tulin-harjasin-voitin-lähdin kotiin-mukaisia juttuja.

Tarinan pisteytys 9,9 (buahaha)
Kokonaispistesaldo 15,9

"Hei Santtu! Me ollaan nyt menos tän esteryhmän kaa tunnille, ni raahaudukko maneesiin sit tunnin päästä Pennyn kanssa?" Janna huusi tallin ovelta ja vastasin myöntävästi. Ratsastajat valmistautuivat itse turvaliiveineen ja -kypärineen, hevoset seisoivat rauhallisina karsinoissaan varusteet päällä ja Janna huuteli vielä ratsastajien nimiä tarkistaakseen kaikkien paikallaolon. Hetken päästä näin maneesia kohden tallustelevan hevosjonon - Viski, Reetta, Saara, Kani ja Laku olivat menossa tunnille, Penny ja Rasti olivat toistaiseksi tallissa sopeutumassa.

Penny rymisteli ja kiersi ympyrää karsinassaan - miksi sen kaverit lähti, mutta neiti ei itse saa lähteä? Avasin karsinan oven ja luikahdin sinne äkkiä. Otin Pennyn riimusta kiinni. "Rauhotus nyt, kohta pääset purkaan höyryjä", naurahdin silittäessäni sen kaulaa. "Voisin vähä hieroo sua jos rauhotut sitte", sain yhtäkkisen päähänpiston muistaessani viimevuotisen hierontakurssin ravikoululla. Tamma pyörähti ympäri heti kun irrotin otteeni riimusta. "Taidan sitoo sut kiinni", virnistin ja pujahdin ulos karsinasta. Kipaisin Pennyn harjapakin paikalle ja sidoin neidin karsinassa olevaan rautarenkaaseen. Aluksi se riuhtoi ja repi itseään irti, mutta ymmärtäessään sen turhaksi, alkoi vain lepuuttaa takajalkaansa yrittäessään samalla hamuilla käytävälle pudonneita heiniä.

Aluksi harjasin tamman puhtaaksi, selvitin myös sen harjan ja hännän puhtaaksi ja pesaisin jalat sienillä. Sitten aloin hieromaan - aloitin sään ympäriltä, aluksi painoin vähemmän ja kun Penny oli ymmärtänyt, etten tarkoittanut pahaa, se antoi minua painaa jo normaalisti. Hieroin aluksi vasemmalta sen selkärangan vierestä, ristiselän oikein huo, jonka jälkeen siirryin oikealle puolelle. Penny rauhoittui silmin nähden ja alkoi takajalan lepuuttamisen ohella myös alahuultaan lerputtaa. Naurahdin ja puolen tunnin hieromisen jälkeen taputin sitä kiittävästi kaulalle. "Hyvä tyttö, nyt vaan kamoja päälle", hymyilin hakiessani sen uuden vihreän satulahuovan ja mustan estesatulan.

"Täytys hommata sulle kanssa tähän samaan settiin pintelit", haaveilin liu'uttaessani satulan tamman kaulaa pitkin. Penny oli edelleen kiinni, ja yritti nostella päätään jatkuvasti. Se steppailikin ja päätin, että olisi parasta pitää se kiinni ainakin satuloinnin ajan. Sain kiristettyä satulavyön ja seuraavaksi noukin tamman suitset. Tässä vaiheessa avasin vetosolmun ja otin tamman riimun pois. Se oli lähdössä ulos karsinasta, mutta tarrasin neidin otsatukasta. "Apap, ei vielä", toruin kun ujutin kuolaimet sen suuhun, jonka tamma vastahakoisesti avasi sormeillessani peukalollasen hammaslovea.

Itse kävin vetämässä collegehousut pois ratsastushousujen päältä, vaihdoin lenkkarit saappaisiin, vedin palaturvaliivin tallitakin alle ja koukkasin kypäräni mukaan. Avasin Pennyn karsinan oven - tapansa mukaan tamma oli tulossa yli. "Höntti, odota vähä", naurahdin ja peruutin tamman taaemmas. Otin ohjat sen kaulalta ja lähdin taluttamaan Pennya kohti maanesia. Hiukan jännitti, mutta olin silti itsevarma.

roolipeliin --

Jees, roolipelissä jatketaan!

Pisteytys 8
Kokonaistilanne 31,9

Manailin mielessäni rumia ärräpäitä, kun kiihdytin moponi vauhtia täydessä kaatosateessa. Tietenkin olin lähtenyt perustallitakilla ja takki suorastaan nuoli kehoani, olo oli aivan kamala. Pilviverho sylki vettä niskaani kuin Niagaran putous. Päätin tällä kertaa jättää Derbini tallin seinää vasten, juuri ja juuri katon reunan alle. Hypähdin suuren lätäkön yli ja ujuttauduin seinän vierusta pitkin talliin.

Heti ensimmäisenä lampsin toimistoon, josta löysin sateenvarjoaan puistelevan Annikan. "Helvetti, siellä tulee vettää niinku Niagaran putoksilla", manailin ottaessani litimärkää tallitakkia päältäni. Heitin sen Pennyn satulatappiin kuivumaan. Annika virnisti. Asetin mopokypärän pöydälle ja vedin märät collegehousut pois ratsastushousujen päältä. Otin kaapistani toiset housut ja vedin ne ylleni. Johan lämpeni.

Kävelin saman tien Pennyn karsinalle. Tapansa mukaan tamma oli karsinansa ovella uteliaana. Hymyilin sen pallokorville ja raotin ovea, jotta pystyisin rapsuttamaan Pennyä. Samassa Janna pyörähti kulman takaa kännykkä kädessä nauraen puhelimeen. Hänellä näytti olevan niin hauskaa, että tyydyin vain moikkaamaan häntä kättä heilauttaen.

Taputtelin ja puhelin rauhoittelevasti karsinassaan steppailevalle Pennylle. Räystäät lorisivat vettä kaatamalla ja katto ropisi niin kuin joku ilmamiinahyökkäys olisi käynnissä. Talliradio särisi, ja ilmoitti pian päivän aikana tiedossa olevan ukkosta. Tiedon varmisti muutaman minuutin päästä valojen vilkkuminen ja vieno jyrähdys jossain kaukana. "Jaa jaa.. Myöhäsikesäkö tää ny on?" manailin Pennylle, sillä ukonilmat olivat varsin epätavallisia tähän aikaan vuodesta.

Ihme ja kumma, Penny alkoi jo olla ihan rauhallinen ja lepuutti jalkaansa, kuunnellen toisella korvalla ukkosen jylinää. Astuin karsinaan ja Penny hörähti hiljaa ja kiehnäsi silmäänsä minuun. Rapsuttelin ja halailin pitkään tammaa ja juttelin sille kaiken kaikesta. "Tänään onki sit puunauspäivä", mumisin laskiessani harjapakin maahan. Otin ensimmäisen harjan ja aloitin perusteellisen

Sain mudan, pölyn, kutterin ja kaiken muun paskan pois sen karvasta ja jouhista. Puhdistin vielä sen kaviot ja huomasin kellosta, että sen tarhailuaika alkoi. Talutin tanssahtelevan Pennyn ulos sateeseen manaillen. Pysäytin sen hetken mielenjohteesta käytävän ketjujen kohdalle ja kiinnitin tamman, joka ei ollut tästä ideasta lainkaan mielissään, siihen. "Annika, annatko mulle tallitakin?" hoksasin kysyä hakiessani fleece- ja sadeloimet Pennylle. Heitin ensin fleeceloimen sen niskaan ja sitten ohuemman, mutta vedenkestävän sadeloimen ja kaulakappaleen. Penny alkoi vähän tanssahdella.

Taputin tammaa ja puhelin sille hetken samalla kun vedin tallitakin päälle huppua myöten. Irrotin ketjut ja otin tukevan otteen Pennyn riimunnarusta. Se ei kävellyt kovin halukkaasti perässäni tarhaan, eikä Saarakaan näyttänyt nauttivan tarhailustaan. Hopea tamma odottelikin meitä jo siellä - tunkien itsensä pienestä raosta. "Saara hei, ei ruoho oo vihreämpää aidan toisella puolen", sanoin sateen yli tammalle kunnes huomasin tarhan olevan yhtä mutavelliä ja herkullisen ruohokorsien odottavan tien toisella puolen. Päästin Pennyn tarhailemaan ja huomasin jotain aivan ihmeellistä. Tammat kävelivät läheisen puurykelmän tuulensuojaisemmalle puolelle ja kävivät aivan vieri vieren lämmittämään toisiin. "Naiset", hymähdin seisoessani hämmästyneenä tarhan portilla kunnes hoksasin lähteä sisään.

Pennyn varusteet eivät olleet kaikista puhtaimmassa kunnossa eilisen peltolaukan jälkeen ja ajattelin puhdistaa ne perusteellisesti. Satula ei tuottanut ongelmia, eikä suitsetkaan, mutta satulavyö oli varsin kinkkinen tapaus. En saanut sitä millään puhtaaksi ja lopulta lahjoin Jossun puunamaan sen puhtaaksi ja lähdin itse lakaisemaan tallikäytävää. Vartin päästä tyttö käveli satulavyötä roikottaen, hihat käärittyinä luokseni hymyillen. "Siinä, oot mulle velkaa", Jossu sanoi. "Kiitti, oot korvaamaton", virnistin ja muiskautin Jossua poskelle kiitokseksi ennen kuin kävin heittämässä satulavyön satulan päälle ja katosin ulos sateeseen.

/ Oioi, odotas vaan kun joudut ite kuuraamaan Rastin pintelit

/ Minähän en mitään kuraa

Kipaistuani aamuisen käynnin jälkeen parin tunnin ajaksi koululla, eksyydyin taas tallille. Tällä kertaa ei tullut kaatalla vettä, mutta tihutti. Vilkaisin kännykästä kelloa. Se lähenteli yhtä. Mietin mitä voisinkaan Pennyn kanssa nyt tehdä, ainakin perusteellinen harjaus olisi edes jos neiti olisi tarhassa möyrinyt. Ei kun sillähän olikin loimi, hurrasin omalle kekseliäisyydelleni ja otin bensaletkun moponi tankista pois.

Maksoin bensan ja istuuduin mopon kyytiin. Vedin kypärän ohimoltani pään yli, katselin ensin lyijynraskaita pilviä ja mietin, ettei päivä ehkä ollut kaikkein paras ratsastukseen. Se jäisi Mikolle tai Jannalle tänään. Minun tuurillani juuri kun olin saanut Derbini käyntiin - vettä alkoi sataa kaatamalla. Manailin taas itsekseni.

Ajoin jo tutuksi tulleen tallin pihaan miettien edelleen mitä voisin tehdä. Kaatosade olikin ollut vain muutaman minuutin kuuro, enkä edes kastunut pahasti. Pysäköin mopedin tallin taakse ja kävelin etupihaan varoen lätäköitä. Katselin hieman ympärilleni. Hiljaista oli. Lähellä olevassa tarhaissa oli muutama hevonen sadeloimet päällä. Kurkin myös Pennyn tarhan suuntaan, mutta neitiä ei näkynyt siellä. Huokaisin syvään ja kiskaisin oven auki.

Käytävillä oli pari tyttöä, jotka tunnistin Annikaksi ja Jassuksi. "Eiks sul oo muuta elämää kuin talli?" virnistin Annikalle, sillä tyttö oli aina paikalla. Annika näytti kieltä ja jatkoi jutusteluaan Jassun kanssa. Aloin katseellani etsiä Pennyä tallista, sillä karsina oli typötyhjä. "Missäs Penny?" katselin hämmästyneenä ympärilleni ja kävelin Jassun viereen. "Ai se hullu hevonen?" Jassu kysäisi katsoen minuun. "Ei se oo hullu, vähän hassu vain", virnistin. "Pihalla, mut se on Reetan kaa tarhas ku Saara rupes riehuun", Annika selitti taputtaen turpansa käytävälle työntävää Viskiä. "Entäs Kani?" kysäisin pikaisesti miettien, miten Penny tuli toimeen Reetan ja Kanin kaa. "Hoitajansa kaa maneesissa maastakäsin mun mielestä", Jassu sanoi mietteliäästi. Kuittasin lauseen ja lähdin ulos sateeseen Pennya metsästämään.

Siellä se rauhassa kyhjötti Reetan kanssa vieri vieren keskellä tarhaa. Huutelin ja viheltelin aluksi tammalle, mutta kun se kuittasi huuteluni kuopaisulla, jouduin kapuamaan tarhaan. "Herranjestas sun kanssa", mutisin nähdessäni Pennyn sukkien muuttuneen tummanruskeiksi ja loimen olevan yltäpäältä ravassa. Tartuin tamman riimuun ja lähdin taluttamaan sitä kohti porttia. Reetta jäi mielihyvin kuivemmalle alueelle kun lähdimme talsimaan mutaan.

Talutin tamman hytisten Jassun ja Annikan ohi, ja se pysähtyikin juuri tyttöjen kohdalle ravistelemaan itseään kuivaksi. "Aamusuihku virkistää vai mitenkäs se oli?" virnistin viedessäni Pennyn loimia kuivumaan. Sain osakseni murhaavat katseet, mutta se ei hymyäni lannistanut.

Saatuani loimet kuivumaan, koukkasin matkaani Pennyn harjapakin ja lähdin karsinalle. Etsin pesuämpärin ja sienen, ja pesin jalat huolellisesti ja kuivasin pyyhkeellä. Vein pesuvarusteet pois ja nappasin tamman harjapakista juuriharjan, ja avasin karsinan oven. Tamma töykkäsi minua turvallaan. Hymyillen aloitin Pennyn kevyen harjaamisen päästä. Se pyörähteli aina välillä, mutta suurimman osan ajasta seisoi nätisti paikoillaan. Kehuin sitä jatkuvasti kun se jaksoi olla rauhassa. Siirryin pitkin, kevyin vedoin kaulalta lavoille, selkään, kylkiin ja lopuksi jalkoihin. Tein vaihto-operaation juuriharjan ja kaviokoukun välilä, ja puhdistin Pennyn kaviot. Tamma oli koko toimituksen ajan seurannut minua katseellaan, tökkinyt ja hörähdellyt korvat hörössä.

Muistettuani eiliset ostokset, kipaisin äkkiä kaapilleni etsimään. "Missä ihmeessä se on?" hääräilin heitellessäni tavaraa ulos kaapista. "Katos, vai että tällainenkin!" huudahdin kun löysin kauniin, kirkkaanvihreän satulahuovan tavaran alta. "Tää vaihetaanki samantien", hymähdin ja aloin vaihtamaan huopaa. Heitin oranssin huovan muiden huopion joukkoon ja aloin kaivelemaan kaappiani. Vihdoin löysin leipäpussin ja nappasin sieltä kaksi kuivaa ruisleivän palaa, jotka syötin Pennylle kiitokseksi hyvästä käytöksestä. Haukottelin ja päätin painua takaisin kotiin - nukkumaan, ehkä opiskelemaankin.

Jee, superb päivitys, pääsen siis kommentoimaan sulle ja Hurjapäälle kaksi tarinaa samalla kerralla, vähänkö oon pro, vähänkö?!!!

On tainnut meidän hulivilipoika löytää itselleen oikein sopivan naisen, ainakin Pennyn jatkuva puhtaaksiraapiminen mutavyöryn alta pitää sut poissa pahanteosta. Se loimi pitää muuten pestä, sitä EI jätetä ryppyyn satulahuoneeseen Santtu! Mutta joo, olennaisempiin asioihin. Sää ei ole oikein teitä suosinut ja yöllä rytisi ukkonen oikein urakalla, mutta onneksi nyt loppuviikkoa kohden tuntuu kirkastuvan. Voitte käydä Pennyn kanssa vähän ulkoilemassakin, kunhan lupaat ettette kumpikaan katko luita retkillänne.

Erinomaisesti kirjoitettua, viihdyttävää settiä, taidatte olla meidän omat talliterroristit rääkätessänne muita hoitajia mm. aamusuihkuilla ja satulavöidenpuunauksilla.. Karma vielä kohtaa sinutkin.

Tarinoiden pisteytykset 9 + 9,1 = 18,1
Kokonaispistemäärä tilillä jota en oo päivittäny ja pitää vähän säätää: 50

"Kamala keli", mumisin loikkiessani lätäköitten yli vähitellen kohti tallin pääovea. Vihdoin sain jalkani turvalliselle alustalle - tallikäytävälle. Kipaisin suoraan kaapilleni ja heitin sinne kypäräni. Veera parsi Pennyn sadeloimea höyryävä kaakaomuki vierellään. "Otit sit vinkistä vaarin!" tervehdin tyttöä virnistäen. "Täs ois", hän sanoi hetken päästä ja ojensi loimen minulle.

Vein Pennyn loimen paikoilleen ja hain harjat. Kuulin etäisesti tuttua manailua Pennyn karsinasta. Jossuhan se siellä. "Saakelin jätkä... Sais ruveta ite putsaa.... Tää tammaki on ku mikäki paskakone..." kuulin sihahdusten ja murahdusten joukosta. "Terve, Jossu! Kiva kun teet palveluksen, mut koitas raahautuu ulos sieltä, mun pitää puunata Penny", hymyilin tytölle ystävällisesti ja rämäytin harjapakin maahan. Avasin karsinan ovea Jossulle, joka siirtyi Rastin karsinaan jatkaen sadatteluaan. "Kiittämätön lurjus..." ehdin vielä kuulla kun lähdin kohti tarhoja.

Penny kyhjötti surkeana aidan vieressä ilman sadeloimeaan. Se hörähti heti kun astuin tarhan portille ja piristyi silmin nähden. Hymyilin, ja luikahdin tarhaan. Kiinnitin riimunnarun riimuun ja taputin tammaa kaulalle. "Vissiin alat jo sopeutua ku oot noin rauhallinen", hymyilin Pennylle lukitessani porttia. Talutin tamman talliin ja Veera nojasi seinään jutellen Jossun, joka rehki Rastin karsinan parissa, kanssa. Veera ajatteli meidän mahtuvan kevyesti, ja niin mahduimmekin. Penny vain päätti ravistaa enimmät märät itsestään pois. "Kiitti suihkusta", Veera sanoi kylmän rauhallisena, mutta olisi varmasti nirhannut minut ja tammani katseella jos olisi voinut. Virnistin ja heilautin kättäni tytön perään ennen kuin palasin Pennyyn.

"Tänään kuules käydään pikku kävelylenkillä, ilman satulaa, mutta lujaa ei mennä, ettäs tiedät!" myhäilin puoliksi itselleni, puoliksi väsyneen näköiselle Pennylle. "Vai lähteekö susta ees vauhtia.." mumisin jatkoksi huomattuani tamman sulkevan silmänsä. Vedin ensin enimmät vedet pois hikiviilalla, jonka jälkeen aloitin harjaamisen kumisualla pyörivin liikkein. Pennyn toinen kylki oli aivan mudassa. Onneksi se oli kuivaa ja lähti helposti harjaamalla. "Jipii, siellä ei enää sada!" kuulin Jossun hihkuvan Veeralle viereisestä karsinasta. Tytöt suunnittelivat saman tien yhteistä maastolenkkiä. En jaksanut innostua, tahtoisin mennä ihan itsekseni.

Harjattuani Pennyn oikein perusteellisesti, laitoin sille suitset ja itselleni kypärän. Kenkiä enkä housuja en jaksanut vaihtaa, kerta ilman satulaa olin menossa. Kunnon lenkkareilla ja verkkareilla mentiin! Hyppäsin selkään vaivattomasti pihassa, huolimatta Pennyn ylimääräisestä liikennihdästä (onko toi edes sana?). Ratsastin tarhojen ohi, ja yhdessä Laku mutusteli onnellisena päiväheiniään. Penny alkoi tanssahdella ja pyöritellä häntäänsä.

"Tsop, aattelitkos iskee Lakun?" naurahdin ja puristin tammaa pohkeilla, jolloin se keskittyi taas olennaiseen ja jatkoi matkaa. Olimme maneesin kohdalla, ja hieman kauempana edessämme polun yli rynnisti rusakko. Omaan hermoheikkoon tapaansa Penny sai tietenkin sätkyn ja loikkasi sivulle ja kääntyi ympäri. Se yritti pinkoa takaisin tallille minkä jaloistansa pääsi, ja onnistuikin siinä muutaman metrin ajan, kunnes hidastin ja käänsin tamman ärhäksti takaisin menosuuntaan.

"Nyt kuules. Mulla menee kohta hermot, ja tiedät hyvin mitä siitä seuraa!" toruin itsekseni hymyillen tammaa ja jatkoimme matkaa ilman turhia kommelluksia. "Sun kanssa ei oo ikinä tylsää.." mumisin tyytyväisenä Pennyn kulkiessa terhakkaasti eteenpäin. "Eikös risteytysponien pitänyt olla rauhallisia ja ihania lastenponeja?" nojauduin vasemmalle ja hiukan eteenpäin, jotta näkisin tamman pään. Se kulki edelleen halukkaasti eteenpäin. "No sä et ainakaan oo koskaan kuullu sellaista sanaa ku rauhallinen tai lastenponi", virnistin ja ohjasin tamman yhdelle leveistä metsäteistä.

Vaikka pitikin mennä käyntiä koko lenkki, Penny oli niin täynnä energiaa, että oli pakko päästellä ylimääräisiä höyryjä laukkaamalla. Tamma laukkasikin minkä jaloistansa pääsi, ajoin sitä vain eteenpäin - siihen asti kunnes iskeydyin pukin myötä ojaan. Penny se vain jatkoi matkaansa innnostuneena kovasta menosta. "Voi saatana!" mumisin ojassa yrittäessäni päästä oksien, lehtien ja pusikoiden läpi tielle. "Penny perkele, heti tänne!" huusin vihaisena kun näin tamman olevan muutaman kymmenen metrin päässä katsoen minuun päin. Penny lähti kävelemään minua päin. "Hieno tyttö, ei ois susta us.." en ehtinyt lopettaakaan ihailevaa lausettani kun poni karautti sata lasissa ohitseni - melkein ylitseni - kotiin. "..konut.." jatkoin lauseen loppuun vihaisena.

Vartin rämpimisen jälkeen pääsin tallille. Jossu oli näemmä napannut Pennyn kiinni Lakun tarhan edestä. Hän ei ensin huomannut minua ja mutaista olemustani, ja ehti ihmetellä hetken Pennyn suhteen. Tamma tietenkin pyöri rauhattomasti Jossun ympärillä, eikä tyttö tiennyt mitä tamman kanssa tekisi.

"Sieltähän taitaa tulla Pennyn ratsastaja?" Jossu virnisti ja yritti näyttää huolettomalta pidellessään kaikkiin ilmansuuntiin tempovaa tammaa kiinni. "Joo, aattelin kokeilla, et osaakse kotii", hymyilin ja otin tamman ohjat itselleni. Se tempoi edelleen. "Nyt loppu", tiuskaisin ja Penny vakavoitui heti, tökkäsi minua turvallaan ja katseli sinisilmillään Jossua.

Ensimmäiseksi kun astuin talliin, Annika katsoi hetken minua ovella ja repesi nauruun. "Kuis sä tollaseessa kunnossa oot? Viskasko Penny sut johki?" hän ei pystynyt pidättämään naurua. Veera katseli kauhistuneena nauravaa tyttöä. "Annika! Miten sä voit nauraa? Jos sitä vaik sattu?" tämä kysyi muistellen ilmiselvästi toimistossa kertomiani kauhukokemuksia. "Ei, kyl mä oon ihan kondikses!" tokaisin taputtaessani ohimennen Veeraa olalle. Penny seurasi kiltisti perässäni karsinaan.

"Mihin tää sut viskas?" Annika tuli virnuilemaan ovelle. "Ojaan tietty! Kömmin sieltä sit ylös ja tää odottaa parin kymmenen metrin päässä. Sitte kutsuin sitä ja eka lähtee tyttö kiltisti tulemaan ja olin just kehumas ni painaa sata lasissa vitsi melkein yli!" kerroin ja dramatisoin käsilläni. Veeran ilme venähti. "Hirvee poni! Onneks ei ole mun hoitsu!" tyttö mutisi ja lähti hakemaan Saaraa ulkoa. Annika poistui hekottaen Viskin luo.

Harjasin Pennyn puhellen sille koko ajan sen tempauksista - ja laskimpahan siinä kaikki tippumiskerratkin. "Pässi hei, muistatko kun ekalla kerralla lennätit mut maneesin seinään?" sanoin keskittyen tamman pään harjaukseen. Se pukkasi minua varovasti. "Näemmä muistat", hymyilin ja taputin sitä kaulalle. Hain sadeloimen, puin sen Pennylle ja vein tamman ulos.

Puhdistin karsinan loppuun - olinhan sentään Jossun työn keskeyttänyt - ja vein tilalle hieman jälleen puhtaita alusia. Seuraavaksi päätin lähteä jakamaan kauhukokemukseni maastoreissusta Jossun kanssa. Ties vaikka saisin sääliksi kaakaota, ajattelin.

100 putoamiskertaa tekee hyväksi ratsastajaksi, alkaako sulla olla kohta 200 täynnä..?

Noooo, höpsistä, Pennyssä saattaa olla hieman kuritonta energiaa. Hieman. Hyvä ettei ainakaan sattunut pahemmin. Tamma tuntuu tosiaan ainakin tallissa ollessaan hieman rauhoittuneen; se ei enää taahaa karsinassaan edestakaisin ja hirnu jokaista pientäkin rasahdusta, ja ruoka tälle neidille tuntuu tosissaan maistuvan. Sikaporsas.

Ei mutta joo, seuraavalla hoitokerralla jos millään vahva-ja-lihaksikas-Santtu viitsisit, niin kömmi kauralaarin vintille; siellä on lapio, lappaa sillä kauraa alas siitä putkesta joka vie tallin kauralaariin, alkaa olla aika lailla tyhjillään ja epäilen että kiljut paljon vähemmän kuin hoitajatytöt jos jossain vilahtaa rotta. Äläkä vaan päästä Reijoa tai Moskovaa juoksemaan sun perässä portaita ylös laariin, ne rakastaa metsästää rottia ja saavat pian jonkin vesikauhun.

Pisteytys 9
Kokonaispistemäärä 42

PS. tallikaupasta sait +45-hoitopistettä-palkintona ratsastusloimen sulle ja Pennylle.

Tällä kertaa suuntasin suoraan tarhalle Pennya hakemaan. "Terve, tänää ei ookkaan satanu", huokaisin tyytyväisenä. Tarhat ja tarhojen edusta oli yhä ihan järjetöntä mutamössöä. "Penny kiltti, askel tännepäin", rukoilin seistessäni yhdellä tarhan aidan lankuista. Tamman tullessa tutkimaan minua, tarrasin sen riimusta kiinni. "Hyväää!" kehuin kiinnittäessäni riimunnarua. Saara oli jo haettu pois, joten onnistuin aidalta käsin avaamaan portin, sujauttamaan Pennyn ulos ja loikkaamaan itse lopulta kuivalle alueelle. Pennyhän päätti tulla perässä ja hyppäsi siististi viereeni. "Oho! No parempi mulle", hämmästelin hetken aikaa, kunnes lähdin kävelemään tamma perässäni talliin.

Talli oli täysin tyhjä, lukuunottamatta hevosia. Ei yhtään ihmistä paikalla. Moskova tepsutteli jalkoihini ja pian sen pienempi kaverikin eksyi paikalle ja kellahti eteemme. "Sori kaverit, poni tulloo, nyt ei ehi rapsuttelee", hätistelin piskejä pahoitellen ja talutin viivytyksestä suutahtaneen, maata kuopineen Pennyn karsinaan. Otin narun pois ja taputin tammaa kiitokseksi. Se kihnutti päätään kylkeeni ja oli lähdössä myös mielellään perässäni harjapakinnoutoreissulle. Työnsin sen varovasti takaisin karsinaan ja hain harjat.

"Thank god, ettei satanu", myhäilin heittäessäni pakin maahan. Nappasin kumisuan käteeni ja ujuttauduin karsinaan. Aluksi harjasin tamman puhtaaksi ja päätin käydä harjan ja hännän kimppuun kera uuden showshineni! Pennyn melko paksussa hännässä olikin tekemistä, jouduin käyttelemään hiukan enemmän showshinea kuin suunnittelinkaan, ennen kuin häntä alkoi kiiltää. Taputin tammaa lautasille ja sain aikaan hienoisen pölypilven - kaikki pöly tuntuu suorastaan imeytyvän hevosiin! "Mennään maneesiin, ni hypytetään sulta turhat energiat pois, tänää en jaksa nousta selkään, oma selkä vaivaa", virnistin tammalle taluttaessani sitä ulos.

Maneesi oli tyhjä. Talutin Pennyn sisään, suljin ulko-oven ja vein tamman vielä katsomon ovesta sisään, suljin sen ja päästin sitten hevosen irti. Se lähti kiertämään maneesia häntä soihdulla, aluksi ravissa ja purki sitten energiaansa laukkaamalla muutamien pukkien kera. Pistin merkille, että tamma teki myös nopeita äkkipysähdyksiä ja -käännöksiä.

"Sä et ole westernratsu", muistutin tammalle nauraen ja nostelin puomeja ja tolppia toiselle pitkälle sivulle. Pystytin sinne lopulta kolme matalaa, noin neljänkymmenen sentin, estettä rytmissä hyppy-hyppy-hyppy-askel-askel-hyppy. Esteistä kolme ensimmäistä olivat ristikkoja, viimeinen oli okseri, joka oli muodostettu ristikosta ja takapuomista. Mietiskelin hetken ja totesin itsekin selviytyväni sarjasta ratsain, eikä se olisi tällöin myöskään liian vaikea Pennylle, joka edelleen purki energiaansa pukittelemalla. Vislasin, jolloin tamma pysähtyi niille sijoilleen. Rapistelin leipäpussia taskussani ja tamma ravasi innostuneena luokseni. Tarjosin sille leipää ja tartuin riimusta kiinni houkuttaen sen takaisin raviin.

Oli mukava huomata, että tamma pysyi kuin liimattuna kannoillani, vaikka olin jo sujauttanut leipäpussin takaisin taskuun. Näytin sille esteet yksi kerrallaan käynnissä ja olin aika varma, että se tiesi mitä tehdä ja jopa innostui siitä. Joissakin asioissa hevoset ovat niin ymmärtäväisiä ja älykkäitä, aivan kuten kaikki muutkin eläimet!

Juoksin Pennyn vieressä aina kulmaan asti, kunnes päästin sen irti ja ohjasin sarjalle. Tamman tahti kiihtyi kiihtymistään, häntä roihui soihtuna ja se hyppäsi korkealta. Penny tuntui todella nauttivan hyppäämisestä koko solullaan! Viimeisen esteen jälkeen se heitti runsaat ilopukit ja jatkoi samaa tahtia uudestaan esteille, huomattuaan ettei kukaan ollutkaan niskassa pidättämässä heti raviin. Hyppy, hyppy, hyppy, liian pitkä laukka-askel ja rymähtäen alastuleva okseri. Penny itsekin säikähti rymähdystä ja väistöliikkeen kautta pysähtyi puuskuttaen niille sijoilleen.

"Onko nyt hyvä olo? Onko?" rapsutin sitä otsasta ja nauroin. "Autatko mua kokoamaan esteitä vai?" kysyin hymyillen kun aloin viemään puomeja takaisin Penny kiinteästi kintereilläni. Olin juuri viemässä viimeistä tolppaa Penny perässäni varastoon, kun ovi aukesi ja Jossu astui sisään Rastin kanssa. ”Mitä sä täällä hommaat?” tyttö kysyi ja katsoi vuoroin Pennya, vuoroin minua. ”Korjataan esteitä”, virnistin ja jatkoin matkaa. Penny lopetti samantien Rastin tuijottamisen ja seurasi vierelläni. "Kiitti vaa avusta!" naurahdin tarttuessani Pennyn riimusta. "Mutta me jätetään teille nyt treenausrauha", sanoin ovelta ja kumarsin ennen sen sulkemista.

loppu

Sulla on niin kuin tilastohevosen sijasta koiranpentu kannoillasi? Aww! Hienoa että kävitte vähän irtohyppyilemässä meidän kahjon kanssa, tammalla on vielä paljon opittavaa (etenkin itsehillinnästä), mutta kapasiteettia ruunikolta ainakin löytyy.

Ääh, en oikein jaksa miettiä kommentointeja, ehkä tyydyt vain pisteisiin

Pisteytys 8
Pistetilanne tilillä 19

Huokaisin helpotuksesta koulun kellon soidessa vihdoin kahden aikaan. Viimeinen tunti oli armahdettu ja astelin ulos raikkaaseen ilmaan. Vielä äsken rankasti kattoa rummuttanut sade oli loppunut, ainakin hetkeksi. Ulkona ei tosin paistanut aurinko. Heitin laukkua paremmin selkääni ja odotin ah-niin-rakasta ystävääni Mallaa, joka pian tulikin pääovista. Kävelimme yhtä matkaa mopoparkkikselle. Nousin Derbini selkään ja laitoin kypärän ohimolleni. "Sovittiin peltoracingit tänää pikkubroidin kaa", Malla virnisti huudattaessaan mopoaan. "Tartteeko sulle ees onnea toivottaa?" naureskelin vilkaistessani tytön uusia renkaita ja moottoria. "Ei", Malla myhäili tyytyväisenä ja iski kypärän päähänsä. Laskin omani ja käynnistin pyörän. Heilautin tytölle kättäni ja lähdin kohti tallia.

Pujottelin muutaman vesilätäkön ohitse varoen sotkemasta farkkujani. Kieltämättä huono vaatevalinta tallille, mutta futistreenit kutsuisivat heti viideltä, joten.. Katselin melko alastomia puita tien vierellä. Muutamassa tuuli heilutteli vielä kellertäviä lehtiä.

Hidastin vauhtia kun vihdoin ajoin Vaajan tallitietä pitkin. Pysäköin sen vakiopaikalla tallin taakse ja astelin talliin venytellen. Koululaukku roikkui yhä mukana ja kypärä oli toisessa kädessäni. Kuulin Annikan karsinasta jonkinasteista lepertelyä Viskille ja kipaisin virnistellen viemään kamat kaappiini.

Nappasin matkalla myös riimunnarun ja vein harjapakin jo käytävälle. Samantien kipaisin hakemaan Pennyä tarhasta. Saara oli jo haettu sisään ja löysin taas reiän Pennyn loimesta. "Etkö sä osaa pitää puolias?" virnistin pollelle ja taputin sitä kaulalle klikatessani riimunnarun lukon kiinni. Avasin portin ja ujutin tamman ulos astumatta itse mutakohtiin hieman paremmilla lenkkareillani. Penny pujahti raskaasti huokaisten tarhan ulkopuolelle.

Penny oli taas ah-niin-ihana oma itsensä. Se pysähteli vähän väliä, nojasi tahalleen taaksepäin ja näykki minua hupparin helmasta. En jaksanut kiinnostua temppuilusta, ja siitähän Penny suutahti. "Sua ärsyttää kuitenki ni mikset huomioi?" se tuntui sanovan ottaessaan väistöliikkeitä eteeni, sivulle ja taakse. Katselin vain eteenpäin ja annoin riimunnarun olla yhtä pitkänä kuin koko ajan oli ollutkin. Lopulta tamma väsähti ja kulki kiltisti vierelläni. Saisin vielä kestää känkkäränkkää koko päivän, mietin itsekseni.

Asteltuamme tallin käytävälle, kiinnitin Pennyn keskelle ja sekös tammaa suututti. Se ei päässyt kiusaamaan ja ärsyttämään minua. Ruiskuttelin vähän showshineä sinne sun tänne ja harjailin tyynen rauhallisesti kertaillen samalle historian asioita kokeeseen.

"Ota ihan rauhassa, tyttö", murahdin sille siirtyessäni sen hännän pariin. Setvin sitä pitkän vartin, mutta työ kannatti. Harjauksen jälkeen tamman karvapeite kiilsi. "Mennäänkö vaik maastoon ilman satulaa?" ehdotin Pennylle. Se pärskähti ja ja heilautti päätään ylös ja alas saaden ketjut kilisemään. “Viimeksihän me käytiin pienen osavierailun kera.." virnistin itsekseni ja kipaisin vaihtamaan vaatteita. Kymmenen minuutin päästä tulin ratsastustamineissa ulos, rohkenin jopa jättää turvaliivin pois!

Penny seisoi keskellä pihaa pää korkealla, korvat hörössä ja sieraimet levällään. Se vilkaisi taakseen ja hirnahti sitten kovaa, odottaen vastausta. Kuulin tannerten töminän (Kaneli luultavimmin laukkasi portille hirnumaan...) ja Penny steppaili hermostuneena. "Rauhotu nyt!" ärähdin tammalle ja tartuin sen harjasta. Ponnistin selkään mahdollisimman nopeasti ja keräsin heti eteenpäin kiirehtivän Pennyn ohjat. Heti kun se oli rauhoittunut, myötäsin ja annoin sen kävellä rauhallisesti metsäpolulle.

Kevyt syystuuli puhalsi polkua vierustavista puista lehtiä jatkuvasti tielle. Annoin Pennyn kävellä pitkin ohjin, se kulki kaula pitkällä aina välillä katsellen pirteänä heiluvia lehtiä. Olimme kävelleet jo muutaman kilometrin verran ja käännyin oikealle peltotien risteyksestä. Naapurin Tero päätti juuri sillä hetkellä lopettaa kahvittelutaukonsa ja jatkoi traktorinsa kunnostusta, ja käynnisti sen oikein kunnolla. Rauhallisesti maastoilusta nauttinut Penny lähti painelemaan kiitolaukkaa polkua eteenpäin. Tartuin tamman harjasta kiinni ja hidastin sen laukkaa. Hetken päästä se laukkasi normaalia laukkaa - ei säikähtäneenä vaan innokkaana, ja taputin sitä.

Hetken laukattuamme siirsin raviin ja Penny jatkoikin jolkotteluaan rauhoittuneena tallia kohti. Tallin siintäessä edessäpäin, siirsin käyntiin ja annoin taas ohjaa. Alkoi jo pimentyä, mutta onneksi näki vielä selvästi eteenpäin, en ollut varustautunut heijastimilla. Tallipihalla ei ollut ketään. Hyppäsin alas selästä ja taputin tammaa. "Hieno tyttö, toihan meni ihan ku normaaleil hevosil", kehuin Pennya kävellessäni talliin tamma perässäni. "Jaa toiko normaali hevonen?" Jossu irvaili Rastin karsinasta. Käänsin Pennyn karsinassaan ympäri ja otin sen suitset saman tien pois, ja lukitsin karsinan ennen kuin tamma ehtisi rynnistää ulos.

"No omas sitte? Ihme automaatti, ihan ku skootterilla ajais..." hymähdin pestessäni kuolaimia. "Derbissä on enemmän haastetta, vaihteet, paska ohjaus, jalat kastuu.. Ihan ku Penny", huusin toimistosta vielä Jossulle. Olin vaihtanut jo vaatteet vessassa ja ravistelin puruja ja heinänkorsia hupparistani. Samassa Jossu kävi kimppuun takaa päin. "Raaaaah, älä viitti aina olla tollanen!" tyttö kiljaisi iloa äänessään, hyppäsi selkääni ja peitti silmäni. Valitin, etten nähnyt mitään, mutta se ei tyttöä tuntunut haittaavan. Kumarruin nopeasti alas ja likka lensi kuperkeikalle pääni yli sohvalle. "Mitä sä mun kimppuun käyt?" virnistin ja läväytin kaapin oveni kiinni. "Mähän heitän vaan läppää?" kysyin hämmästyneenä Jossulta, joka puhkesi nauruun. "Sä olit oikeesti pahoillas äsken", tyttö virnisti ja heitti minua Rastin pintelikääröllä, jonka sain suoraan ohimooni. "Sä olet kyllä rasittava", virnistin ja heitin rullan takaisin tytölle.

"Taisit nousta väärällä jalalla tänään", mumisin Pennylle, joka otti peräti laiskoja ja hitaista askelia kuraisella kentällä. Tihutti, maneesissa meni tunti ja Penny oli taas ollut yltä päältä kurassa tarhasta tullessaan. Koko talutusmatkan ajan tarhasta talliin se oli kenkkuillut ja karsinassa pyörinyt jatkuvasti.

Penny oli ollut pahalla tuulella jo harjauksen aikana. Luultavasti tamma oli ymmärtänyt, että joutuisi töihin - vieläpä ärsyttävään tihkusateeseen ja yritti välttää työt kaikin voimin. Lopulta olin joutunut sitomaan tamman kiinni, etten menettäisi ruuminosia ja vaatteita. Kukaan ei ollut jaksanut raahauttaa luitaan tallille, eikä näin ollen kuullut kun manasin tamman monta kertaa helvetin syvimpiin syövereihin - milloin sen kuopiessa äkäisesti alusiaan, milloin sen naksauttaessa hampaansa lähellä kättäni..

"No ni, vähän ravia", sanoin antaessani tammalle pohkeita. Pienen käyntikiihdytyksen jälkeen se aloitti löntystelevän ravin. "Tiiän, ettei oo kivaa, mut kanna ittees vähän paremmin", jupisin Pennylle antaessani lisää pohkeita. Se alkoi välittömästi ravata reippaammin ja piti korvat koko ajan hörössä. Satula narisi hiljaisuudessa, kypäräni lipasta tippui ajoittain vesipisaroita ja rapa roiskui Pennyn vatsaan. Ura oli veden vallassa, ja työskentelimme noin metrin uran reunasta keskemmälle, kovemmalla pohjalla. Käänsin voltteja, taivuttelin hevosta ja se huokaisi raskaasti joutuessaan työskentelemään oikein olan takaa. Puolen tunnin veryttelyn jälkeen otin käyntiin ja annoin Pennyn kävellä pitkin ohjin kun mietin, mitä tekisin.

Penny huokaisi helpotuksesta kun hidastin sen menon käyntiin. Kävelimme muutaman kierroksen, jonka jälkeen ristin jalustimet kaulalle ja keräsin ohjaa. Käskytin tamman reippaaseen raviin, ja aluksi kevensin. Muutaman kierroksen ravin jälkeen otin käyntiin, ohjasin tamman C-L lävistäjälle. Suoristin hevosen ja keskeltä kenttää aloin väistämään sitä H-kirjaimeen. Penny väisti hyvin, kaula hieman vinksallaan, mutta sain suoristettua tamman lopulta. Tulin väistön pari kertaa käynnissä, sitten ravissa ja lopuksi kokeilin hieman avoväistöä pitkällä sivulla. Penny alkoi olla jo ärsyyntynyt tästä menosta, joten keskityin ravailemaan harjoitusravissa pari kierrosta.

Huomasin tihkusateen lopettaneen ja käskin Pennyn lyhyen sivun keskeltä laukkaan. Se kiihdytti aluksi raviaan, ja nosti vasta sitten laukan. "Ei, kun suoraan laukka", murahdin ja hidastin sen normaaliraviin. Käskin toisen lyhyen sivun keskeltä napakilla laukkapohkeilla, ja tamma pärskähtäen aloitti tahdikkaan laukan. Taputin tammaa ja laukkasin muutaman kierroksen. Laukkasin myös keski- ja pääty-ympyrällä, Penny kulki halukkaasti eteenpäin.

Ilta alkoi pimentyä, kellokin osoitti pian kuutta. Ravailin hetken aikaa ja annoin pitkän ohjat käyntien ajaksi. Teimme siistin kaarron portin päätyyn kentän keskihalkaisijalle ja hyppäsin satulasta kevyesti. Pahaksi onnekseni maa oli juuri siitä kohtaa pehmentynyt ja upposin alemmas, kunnes kaaduin. Penny katsahti minuun hämmästyneenä ja virnistin tammalle. "No, näin tänään!" myhäilin nostaessani jalustimia. Löysäsin satulavyötä pari reikää ja sitten lähdin taluttamaan tammaa talliin.

Tallissa ainakin Veera touhusi Saaran kanssa ja Jimmy Kanin, Johanna ja Jassu lusmuilivat käytävällä ja katsoivat naurua pidätellen housujani. Talutin Pennyn lähes tyttöjen yli ja purin sen karsinassa. Harjasin irtomudat satulavyöstä pois ja pesin kuolaimet. Harjasin hevosen ja pyyhin enimmät ravat sen jaloista ja vatsasta pois. "Otitko taas vähän kosketusta maahan?" Annika kysyi Viskin karsinaa lukitessaan. "Joo, kenttä oli ihan mutavelliä ja kun tulin alas niin jäin kiinni ja sillain.." selittelin virnistellen kävellessäni satulahuoneeseen varusteiden kanssa.

Oijoi, Santtuhan on melkein meidän aktiivisin tallityttö!

No, ei vaines, olin vain onnellinen kun pääsen kommentoimaan kaksi tarinaa taas yhdellä iskulla. Oikein hyvää halloweenia muuten! Penny jaksaa kyllä olla rasittava, se on tosin huomannut Saaran itselleen oikein sopivaksi tarhakaveriksi; tammakaksikosta molemmilla taitaa hieman viirata päässä. Veera nyt sivelikin Pennyn loimenkankkuun vähän tabascoa pureskelunestoon, huonompi homma jos Saara pitää tulisesta ruuasta.

Penny taitaa kuitenkin kokonaisuudessaan käyttäytyä ihan siivosti? Tai ainakin riittävän siivosti teikäläiselle? Hyvä jos vaan tulette toimeen. Jos ehdit tallipuuhiltasi joku päivä, niin putsaa ja rasvaa Pennyn satula ja hihnat - etenkin jalustinhihnat - oikein kunnolla, ne tuntuvat aika ikäviltä varmaan jatkuvan mutakelin ja putsauksen vuoksi. Tamman jalat tuntuvat muuten olevan aika herkät mutatarhalle ja kaikelle, ei niissä vielä riviä ole, mutta seurataan tilannetta.

Tarinoiden pisteytykset 9 + 10 = 19
Kokonaistilanne 38

Olin raahautunut tallille aamukahdeksan aikaan, ja Pauliina oli patistanu kaurojen vientiin. Niinpä kannoin Viskin ja Kanin jälkeen Pennylle aamukauroja. Mietiskelin, mitä tekisimme tänään. Mikko sanoi menevänsä Rastilla maneesissa, joten päätin juoksuttaa Pennyä kentällä. Havahduin mietteistäni Pennyn potkaistessa karsinansa seinää.

"Hei! Lopeta heti", sanoin ja korotin ääntäni korostaakseni sanoja. Penny vilkuili minua karsinansa kaltereiden lomasta ja pyörähti ympäri ruokakipolleen. Avasin karsinan oven ja työnnyin sisälle. Penny luuli saavansa seisovan pöydän, ja oli rohmaista suullisen kauravadista. Ärähdin sille ja kaadoin kaurat sen ruokakuppiin. Lähdin haukotellen karsinasta ja suljin oven huolellisesti perässäni.

"Älä mässää noin kovaäänisesti", murahdin tammalle ja heitin tyhjän kauravadin pinoon muiden seuraksi. Pauliina lappoi jo päiväkauroja valmiiksi. Mikkokin ilmestyi Rastin karsinasta kauralaarin läheisyyteen. "Rasti kyllä kiiltää.. Jossu on iha ihmeellinen!" hän mutisi hakiessaan ruunan varusteita.

Harjailin myhäillen Pennyä, kunnes lähdin hakemaan satulaa ja suitsia. Laskin satulan oven viereen ja luikahdin karsinaan suitset käsissäni. Aloin pistämään ohjia kaulalle, mutta pian manasin - juoksuttaisin pelkillä suitsilla, ohjia ei tarvitsisi. Penny tunki turpaansa jatkuvasti käsieni luokse kun näpräsin ohjien solkia irti kuolaimista. Lopulta sain ohjattomat suitset tamman päähän ja se pureskeli kuolaimia kärsimättömänä.

"Eiku ehä mä ny satulaa tartte", mumisin itsekseni ottaessani satulan syliini. Kipaisin viemään sen ja ohjat äkkiä takaisin. Kiinnitin jo valmiiksi sattarista koukkaamani juoksutusliinan suitsiin ja lähdin taluttamaan tammaa kentälle. Onneksi oli vielä valoisaa, eikä kenttäkään ollut kovin märkäkään. "Sori, et saa ny juosta vapaana ku muuten lähet aitojen yli", virnistin ottaessani Pennyn ympyrälle. Tamma käveli ympyrää verkkaisesti, mutta se oli tylsistynyt ja sen näki koreasta ravista.

"Hidastas vähäse. Kohta saat ravata", sanoin sille ja maiskautin. Penny ryntäsi tikittävään raviin. Yritin saada sitä pidentämään askeliaan mutta se meni kuin ompelukone! Se pärskyi ja heitteli päätään. Lopulta se rauhoittui suuriaskeliseen ja rauhalliseen, mutta reippaaseen raviin. Pää ylhäällä, sieraimet laajoina ja hitusen korskuen se ravasi ylväästi.

"Laukkaa sit", maiskautin. Pennyn häntä heilahti ja tamma nosti kauniin, pyörivän laukan pärskyessään innoissaan. Se laukkasi ja pukitteli riemustaan, oli mukava nähdä hevosen nauttivan niin paljon. Hidastin vähitellen raviin, ja sitten käyntiin, jonka aikana vaihdoimme ympyrän ja liinan puolen.

Toistin saman toiseen suuntaan, Pennylla oli vain hiukka vähemmän energiaa. Lopuksi päästin sen kävelemään vähän pidemmällä liinalla suurempaa ympyrää. Muutaman minuutin kävelyn jälkeen, otin liinaa lyhyemmäksi ja kehuin tammaa. Talutin sen takaisin tallille ja vaihdoin juoksutusliinan ohjiin jo tähän näpräämiseen kyllästyneenä. Samalla kun heitin liinan sattariin, hain kaapistani uutukaisen ratsastusloimen, heitin sen tamman selkään ja hyppäsin itse perässä.

Kävimme pienen kävelyrundin pitkin ohjin maastossa, tällä kertaa vallan rauhallisesti vaikka meninkin ilman satulaa. Lopulta saavuimme pihaan, ja porukkaa oli alkanut ilmestyä. Viski oli hoitopuomilla ja Annika huuhtoi sen jalkoja vedellä mumisten jotain maailman mutaisimmista tarhoista. Huikkasin onnitteluni tytölle ja talutin tammani karsinaan.

"Minkälainen kenttä muuten oli?" Annika seurasi perässäni. "Iha jees, ulkoura oli kyl aika mutavelliä, kannattaa mennä ehkä metrin sisempänä", mietiskelin ja otin suitset pois. Koukkasin loimen olannelli ja taputin Pennyä toisella kädelläni. Vein varusteet paikoilleen ja vilkaisin surkutellen likaista satulavyötä ja satulaa. Annoin sen kuitenkin olla, kunnes Janna pysäytti minut sattarin ovella. "Kuules Santtu, voisit putsata ja rasvata Pennyn satulan ja kaikki hihnat kunnolla kun sulla näyttää olevan luppoaikaa", nainen hymyili jotenkin kieroutuneesti. Pyöräytin silmiäni ja teennäisen raskaasti huokaisten lähdin haahuilemaan käytävälle etsimään satulasaippuaa ja ämpäriä.

Puunasin niitä kovalla tarmolla ja huokaisin lopulta saatuani 45 minuutin puunauksen päätökseen. Vedin viimeisen hihnan pyyhkeellä ja venyttelin pikasesti, ennen kuin keräsin tavarat paikoilleen. Koukkasin Pennyn sadeloimen mukaani vilkaistuani kellon näyttävän tarhailuaikaa. "Hei, pistäppä sille tammalle pintelin koipiin ku sil tuntuu olevan aika tulehdusalttiis kunnos jalat", Janna huikkasi iltakauroja annostellessaan.

"Tahokko pihalle?" kysyin Pennyltä, johon se vastasi heittelemällä päätään. "Joo, pääset iha just, pistän nää vaa", taputin tamman lapaa kumartuessani alas pinteleitä kietomaan. Lopuksi tarkistin kaikkien pitävyyden ja heitin sadeloimen kaiken kukkuraksi. Koukkasin riimunnarun oven ulkopuolelta. Penny seisoi aivan paikallaan kunnes sain riimun sen päähän. Kun naksautin narun riimuun kiinni, tamma lähti rynnimään ulos.

"Penny!" jyrähdin lujaa ja seisoin kädet ristissä tallikäytävällä. Tamma katsoi minua, kunnes huokaisten laski päänsä ja pysähtyi niille sijoilleen. "Hyvä, että tunnet oman nimes", myhäilin ja lähdin taluttamaan tammaa tarhaan. Se käveli - anteeksi loikkasi - innokkaana tarhaan, kun olin päästänyt sen irti. Se hörisi Kanelille ja laukkaili pukitellen yrittäen innostaa suurempaakin kaveriaan laukkaan. Naurahdin ja lähdin takaisin talliin.

Jee, hyvä Santtu, taas mahtavan mittainen tarina ja onneksi meidän tamma ymmärtää joko oman nimensä tai teikäläisen 120 dB ärinän..

Pisteytys 10
Kokonaispistemäärä 65

Sanoin heipat isälle, joka heitti minut tallille ja kävelin vesilätäkköjä varoen tallin lämpöön mustan lantikkamme kaahatessa pihasta. Avasin toimiston oven ja otin itselleni kupposen kahvia - väsymykseen. Koulu painoi päälle, ei ollut hevoslukiossa sen helpompaa kuin normaalissa, mietiskelin nojatessani pöytään. Istahdin sohvalle ja raavin kuivunutta kuraa pois collegehousuistani. Ulkona ei satanut, mutta pilvet näyttivät uhkaavilta.

"No mitäs tyttä?" tervehdin Pennyä, joka haisteli innoissaan höyryävää kahvikuppia. "Öp, sulla on energiaa tarpeeksi ilmankin", virnistin ja suljin oven. Tamman karva kiilsi ja mietin, että iltapäivätuntilaiset olivat hoitaneet sen kuntoon. "Et oo kyllä ollu tänää tunnilla", mumisin vilkaistessani listoja. Pennyn nimi oli pienemmässä ei tunnille -listassa. "Vois juoksuttaa taas", päätin ääneen ja lähdin toimistoon.

Kulautin kahvin loppuun ja hain tamman harjapakin, suitset sekä juoksutusliinan. Sillä välin Penny oli taikonut heinänkorsia karsinaansa ja mutusteli niitä ajankulukseen. Neitiä taisi ramaista, niin säyseä se oli, kuin herttaiselta ulkomuodolta voi odottaa. Penny oli ehtinyt pölyyntyä ja vetelin sen vain kertaalleen läpi pölyharjalla. Putsasin myös kaviot ja harjasin huolellisesti jalat, jotka olivat yltäpäältä kurassa. "Sä olet näemmä pelotellut tuntilaisia", mumisin kyykistyessäni kuopivan jalan tasolle. "Jalka alas!" murahdin kovaan ääneen ja aloin harjaamaan sitä. Harjattuani jalat otin kuolaimet käsiini ja lämmittelin niitä hetken aikaa, jonka jälkeen ujutin ne Pennyn suuhun. Pistin liinan vielä paikoilleen ja talutin tamman ulos.

Kävelin pari metriä Pennyn edellä kädet taskussa. Tuuli tuiversi Pennyn harjaa ja omia hiuksiani. Huokaisin syvään. Penny melkein repäisi liinan kädestäni yhtäkkiä laskemalla päänsä, jotta voisi rapsuttaa sitä jalkaansa vasten. Sitten se nosti päänsä korkealla ilmaan ja ravasi sivuttain vierelläni. "Lopeta", murahdin ja nykäisin liinasta. Penny pysähtyi, huokaisi syvään ja laski päänsä. Pari vesitippaa tuli taivaalta. "Maneesiin siis", mumisin.

Avasin maneesin oven ja vilkaisin sisään - ei ketään. Talutin Pennyn maneesiin, pyörähdin ympäri sulkeakseni oven ja avasin katsomoa ja kenttää erottavan portin. Kiepsahdin taas ympäri ja suljin toisenkin portin. "Saat ny kävellä iha ittekses", taputin Pennyä ja päästin sen irti liinasta. Hetken aikaa se seisoi hämmästyneenä paikollaan, mutta kun vähän hätyyttelin, se ymmärsi lähteä kävelemään.

Seisoin keskellä kenttää liinan kanssa ja katselin varautuneena kävelevää Pennyä. "Ei oo mitään hätää, et oo tehny mitään väärää", yritin saada tammaa innostumaan. Se tuli höristen luokseni. "Höh", tyydyin tokaisemaan, mutta kiinnitin liinan tamman suitsiin ja käskin sen ympyrälle. Kävelytin sitä vielä muutaman ympyrän vasempaan kierrokseen.

Käskin ravia, jonka Penny nostikin heti. Annoin sen ravailla aluksi pomppivaa ja sekoilevaa ravia, kunnes tamma itse alkoi ravaamaan kauniisti. Se jopa ajoittain hakeutui itse muotoon, tosin rikkoi asentonsa aina välillä. Ravuutin tammaa vielä toiseenkin suuntaan. "Sustahan on tulossa kouluratsu", hymyilin hidastaessani käyntiin. Irrotin liinan ja lähdin kävelemään esteiden luo. Penny seurasi minua kuin hai laivaa.

Otin syliini kaksi punavalkoista puomia - kannoin niitä yhteensä 7. Pennyltä sain taas henkistä kantoapua. Heivasin vielä muutamia tolppia pitkälle sivulle ja kokosin niistä neljänkymmenen sentin jumppasarjan. Aluksi oli kaksi ristikkoa, sitten mahtuikin kaksi laukka-askelta, jonka jälkeen oli pysty.

"Pennyy!" kutsuin tammaa ja se höristi heti korviaan. Tartuin sen riimusta kiinni ja juoksutin sen esteille. Ensin se nosti melkoisen pukkilaukan, mutta lopulta suuntasi kohti esteitä. Tiesin, ettei Penny kieltäytyisi näinkin houkuttavasta sarjasta - eikä se niin tehnytkään. Penny nimittäin väisti esteen viime tingassa ja jatkoi pukittelevaa laukkaansa ympäri maneesia kuin nauraen minulla.

"Senkin pölvä", murisin ja hain vielä muutaman puomin ja tein 'kujan' esteitä. Pennyn piti ylittää joko metrin korkuinen kujan seinämä tai pieni ristikko. Toivottavasti se valitsisi viisaasti. Ravuutin tamman kujalle, ja päästin irti metrin ennen kujaa. Ennen ensimmäistä estettä kuja oli noin neljä metriä pitkä. Penny nosti laukan ensimmäisen ristikon jälkeen ja loikki muut rytmikkäästi korkealta. Sitten se ravasi häntä pyörien luokseni ja pysähtyi parin metrin päähän.

"Vai että korkeempaa?" virnistin ja kävelin nostamaan esteitä. Penny seurasi tiukasti kannoilla, kunnes pujahdin kujan puomin ali. Tamma jäi seisomaan pää kallellaan parin metrin päähän. Nostin ristikot kuudenkymmenen sentin pystyiksi ja rakensin viimeisestä pystystä kahdeksankymmenen sentin tasaokserin.

Käskytin Pennyn laukkaan läjäyttämällä käteni reiteeni, jolloin läjähdys kaikui maneesissa. Manailin hetken ajan pientä kipua, kunnes keskityin olemaan liikenteenjakajana. Penny esteille, minä alta pois.

Toisella kerralla Pennylle esteet olivat selvästi sopivia, sillä ilmavara ei enää ollut niin suuri. Vauhtikin hidastui sopivampaan. Tasaokseri oli neidille vaikea, sillä se ei aluksi hoksannut esteen olevan niin leveä ja tiputti takapuomin. Kävin nostamassa sen ja ohjasin itsekseen kentän toisella laidalla ravailevan Pennyn uudestaan kujalle.

Tällä kertaa se ei tiputtanut ja annoin puuskuttavan hevosen ravailla ympäriinsä sillä välin kun purin esteet. Olin juuri saanut purettua okserin ja keskimmäisen pystyn. Olin palaamassa hakemaan viimeistä pystyä kun Penny tuli täyttä laukkaa kohti. Väistin sen jättimäistä loikkaa ja nauroin. "Jokos riittää hypyt tältä päivältä?" hymyilin purkaessani pystyn pois.

Olimme loikkineet maneesissa jo tunnin. Pennykin käveli jo rauhallisena. Otin sen taas liinan päähän ja lähdimme ulos. Sade oli alkanut rummuttaa kattoja muutamia kymmeniä minuuttia sitten. Vetäisin mustan hupparin hupun hiusteni suojaksi. Penny huokaisi raskaasti, mutta käveli kuuliaisesti perässäni sadesään läpi talliin.

Kuivasin uitetulta koiralta näyttävän Pennyn ja heitin vielä sadeloimen sen niskaan. Pauliina jakeli päiväkauroja ja -heiniä, joten kipaisin antamaan myös Pennylle sen kauramelassimineraalisekoituksen ja sylillisen heinää. Tyytyväisenä tamma mutusti heiniään, kun minä itse painelin takaisin talliin. "Santtu hei, siivookko Rastin ja Viskin karsinat ku Jossu ja Annika meni just ratsastamaan?" Pauliina kysyi hymyillen. Mumisin jotain laiskoista hevostytöistä, siivosin karsinat muistellen englannin sanoja ja miettien mitenkä ne matematiikan laskut taas menivätkään..

Oijoi, inhottavat kelit jatkuu edelleen. Onneks nyt alkaa pikku hiljaa pakastaa - maneesin edusta on tosin mukavasti jäinen ja porukka lipsahtelee siellä vähän väliä nurin, ole siis varovainen..

Ilo kuulla teistäkin kahdesta hetkeen! Pennyä on tosiaan pidetty pois tunneilta, on se vähän liian raisu, mutta kokeneempien aikuisten estetunneilla tammaa on jopa erikseen pyydettykin ratsuksi. On silläkin siis fanclubinsa. Kivaa että jaksat edelleen irtohypyttää tammaa, tekee sen rajattomalle energialataukselle hyvää.

Viitsisitkö seuraavalla kerralla auttaa tallin perusteellisessa siivouksessa ennen joulua; kaikki karsinat tyhjätään kokonaan kun hevoset ovat ulkona, lakaistaan, ikkunat ja kalterit pyyhkäistään sisältä ja sen sellaista.

Pisteytys 10
Kokonaispistemäärä 75

"Oh, Santtu, tulitkin just sopivasti, voisit kuurata vähän toimiston lattiaa", Janna hymyili mahdollisimman ystävällisesti kun iski kainalooni mopin ja ämpärin, jossa oli harjoja. "Oho, sulla onki käsi paketissa.. Mitäs se työntekoa estää!" nainen lähti opastamaan muita. Jossu oli ämpärin päällä ja noukki pölyhuiskulla hämähäkin seittejä Kanelin karsinan nurkasta, Jassu oli valjastettu ikkunoiden pesuun ja Annika kuurasi lattiasta pinttyneitä jälkiä. Kävelin satulahuoneeseen, jossa Veera ja Oona istuivat lattialla ympärillään mustia nahkahihnoja, jalustimia ja ties mitä irtoroinaa. Varustekaapit olivat auki. Loikin romujen yli yrittäen pitää siivousvälineeni hollilla.

"Helkkari.." Veera murisi itsekseen avatessaan gramaanien solmua. "Hei likat, kerätkää ne kamanne ku mä joudun moppaan..." huokaisin syvään lysähtäessäni sohvalle. Pujotin käteni tallitakista ja annoin toisen käden vain roikkua, se ei edes ollut hihassaan. "Oho, Penny tais lähtee hanskasta?" Oona naurahti nähdessään. "No eiku mopo", virnistin ja heitin takin myttynä kaappiini. Veera mumisi jotain lumentulosta, liukkaudesta ja mopojen olemattomista talvirenkaista, mutta kuittasin sen virnistämällä.

Pauliina ilmaantui ovesta. "Voi sua Santtu! Heittikö Penny sut alas?" nainen kysyi huolestuunena. "Ei se poni nyt niin tuho ole", nauroin ja selitin mopotapaturmasta. "No et sä kyllä tolla kädellä voi siivota", Pauliina huolehti ja kävi viemässä siivousvälineeni käytävällä vaikka yritin estellä. "Tuu mun kanssa tekemään iltakaurat, koristelemaan tallia ja sit pitäis koristella kans piparit koko porukalle ja pistää parit joulutortut uuniin.." naikkonen luetteli sormillaan laskien. "Ja pihalla pitäis tehä lumityöt kun Mikko lusmuilee kaupungilla", hän sanoi perään erittäin murhanhimoisella, mutta hiljaisella äänellä.

Kolasin pihalla lunta eniten käytetyiltä kulkuväyliltä pois. Puolen tunnin kippaamisen jälkeen olin saanut yhden ison kasan aikaiseksi sivumpaan. Jossu ja Annika heittivät pensaiden ja puiden päälle valopistein varustettuja verkkoja, jotkat olivat pimeällä kauniita. Hetken päästä he olivat valmiita ja menin tyttöjen kanssa talliin. Annikalla oli vielä käytävän lakaisu edessä, mutta Jossu oli saanut työnsä loppuun. "Jos mentäis leipomaan tuvan puolelle?" Pauliina kysyi pestessään käsiä.

Pari tuntia myöhemmin kaikki istuivat toimistossa koossa. Ulkona oli pimeää, kolme kynttilää ikkunan edessä heijastivat valoa puiden ja pensaiden ohella sisään. Siellä täällä oli tonttukuvia, -siluetteja ja -ketjuja, eikä punaisista ja valkoisista pörröpuuhkista voinut olla saamatta joulumieltä. "Ei liinakkommekaan nyt enää talliin jää, sen kohta valjastan.." radio soi pienellä äänellä jääden puheensorinan alle. Oona ja Jossu söivät joulutorttuja ja juttelivat hoitohevosistaan Kanelista ja Rastista, kun itse taasen selitin Pauliinalle ja Jannalle siitä, miten hyvin Penny oli sopeutunut ja on paljon rauhallisempi. Janna kertoi sillä olevan eräänlainen fanclub aikuisratsastajien keskuudessa. "Tallissa ja tarhassa se kyllä hurmaa lapset kiltillä käytöksellä, mut selässä... Siellä rupeaisi kovempikin kakara pillitämmään", Janna naureskeli saaden myös Pauliinan nauramaan.

Tunnin löpinän, juoruilun, leikkimisen ja joululaulujen lausleskelun jälkeen lähdimme hakemaan hevosia sisään. Kello oli seitsemän, talli oli saatu kuntoon. Annika ja Veera olivat tehneet pyöreistä ruisreikäleivistä, tomusokerista ja punaisesta silkkinauhasta kauniita koristeita tallin seinille ja yhden isomman oveen. Pauliina vei radion tallin puolelle ja raikasi yhä joululauluja. Talutin Pennyn talliin ja karsinassaan se hirnahti kuuluvasti - "tulin jo takaisin, kiitos huomistanne", se tuntui sanovan ja ravisti samalla lumet päältään harja heiluen. Naurahdin ja annoin sille omenan.

Tää oli enemmän tallipoikatyyppinen tarina kylläkin ;P

Aaaw, tuli oikeasti ihan pikkujoulumieli kun luki tätä, Santtuuu!

Oli ihana tosiaan lukea jotain tuollaista jouluista vaihteeksi. Talli oikeasti kiilsi puhtauttaan kun talliorjat pääsivät viimeinkin kotiin; kyllä hevosten kelpaa viettää joulunalusaikaa niinkin puhtaassa tallissa. Ai niin, kaamea tammasi Penny söi jo karsinan ovestaan sitä koristavan piparin, jouduttiin tekemään sille uusi ja harkitsemaan vakavasti, josko sen ympärille kietoisi paimenpoikaa. Ei ainakaan vielä kiedottu.

Mitä jos alkaisit suunnittelemaan sulle ja Pennylle jonkinnäköistä pientä näytösratsastusta tallin joulujuhlaan? Jos pysyt selässä ja käsi kestää, tietenkin. Oli se sitten koulua, maastakäsittelyä tai esteitä, musiikin kanssa tai ilman, niin olisi kivaa kuulla mitä saisit improvisoitua ja treenattua.

Joulumielestä pisteitä 10
Kokonaispistemäärä 85

Ylläpito kirjoitti:

Ai niin, kaamea tammasi Penny söi jo karsinan ovestaan sitä koristavan piparin, jouduttiin tekemään sille uusi ja harkitsemaan vakavasti, josko sen ympärille kietoisi paimenpoikaa. Ei ainakaan vielä kiedottu.

Tabascoa, tabascoa

Vepsukka kirjoitti:

Ylläpito kirjoitti:

Ai niin, kaamea tammasi Penny söi jo karsinan ovestaan sitä koristavan piparin, jouduttiin tekemään sille uusi ja harkitsemaan vakavasti, josko sen ympärille kietoisi paimenpoikaa. Ei ainakaan vielä kiedottu.

Tabascoa, tabascoa

Vois olla ihan jees..