Pennyn ratsastus (lukkoon)

Talutin Pennyn maneesiin. Ratsastusryhmä käveli loppukäyntejä oikeaan kierrokseen ja sopivan välin tullen kävelin tammani kanssa kaartoon keskelle. Laskin jalustimet, kiristin satulavyön ja nousin selkään tapani mukaan nopeasti, jonka jälkeen pidensin jalustimia pari reikää. Ties mikä pätkä tällakin ratsastanut. Penny steppaili jatkuvasti, ja lopulta päästin sen uralle kävelemään yhä säätäessäni oikean puolen jalustinta.

Penny kääntyi itsekseen tekemään jonkin sortin voltin aina kun joku tuli eteen ja se sopi minulle hyvin. Tammaa ei tarvinut kovinkaan paljon ohjailla, mutta saatuani jalustimet kuntoon, keräsin kuitenkin ohjia itselleni. Olin kävellyt jo reilusti päälle kymmenen minuuttia ja tuntilaiset alkoivat kääntyä kaartoon.

"Voin varmaa ruveta vähä ravaileen", kysyin Jannalta, joka auttoi tuntilaisia.

"Joo, nähdään ens viikolla, muistakaa sit viilennellä hevosten jalat, ja kysykää hoitajilta apua jos tarviitte.."

Janna hymyili aurinkoisesti sulkiessaan maneesin oven tuntilaisten perästä - kaikista huvittavinta oli, että omistajanaisen naamanilme oli venähtänyt välittömästi normivitutukseen kun viimeinen tuntilainen oli kadonnut maneesin kulman taakse. "Joo, rupee vaan." Ruskeatukkainen nainen hymähti kiivetessään maneesin laidalle istumaan ja etsiskellessään jättikokoisen hupparinsa taskusta tupakka-askia. Ilmeisesti omistajattarella oli pahoja tapoja.

"Mä en yhtään tiedä millanen se on ratsuna, en oo vielä ehtiny kokeilla." Janna näytti menninkäiseltä istuessaan maneesin laidalla polvet rintaansa vasten vedettynä ja tupakka sormiensa välissä savuten. "Grigori vaan sano että toi otus osaa olla aika vilkas. Ostin sen siks ku se oli niin söpö." Nainen virnisti vetäessään syvät sauhut Marlborostaan ja oikaistessaan jalkansa. "Ota vähän ohjastuntumaa viel tiukemmalle ja nosta ravi. Lämmittele sitä vaikka volteilla, mä vähän pienennän tätä rataa alkuun."

"On sullakin hyvät ostoperusteet", irvistin hakiessani Pennyä kuolaimelle pienellä sahausliikkeellä. Vaihtelin ravin tempoa ja aina välillä sain tamman hetkellisesti muotoon. Jatkuvasti se oli ottamassa kiihdytyksen joko pitkän sivun alkuun tai kulmaan. Tein paljon voltteja ja kääntelin kaikenlaisia kuvioita. Jannan pienentäessä rataa, puomi rysähti vahingossa alas ja siitäpä Penny säikähti. Se pinkaisi nopeaan laukkaan maneesin oven päädystä ja pidätin sitä parhaani mukaan.

Puhelin rauhoittavasti tammalle. "Ihan rauhassa tyttö, ravataan tässä vähän. Janna se siellä vahingossa puomin tiputti", puhuin mahdollisimman rauhallisena.

"No mitä, millä perusteella kuvittelit mun edes ostaneen puolet edellisistä hevosista?"

Janna pyöräytti paljonpuhuvasti silmiään ja puhalsi poskeensa varastoituneet tupakansavut maneesin hämärään ilmaan. Rata olisi ollut madaltamattakin varmasti Pennylle helppo nakki, mutta ihan ensimmäistä kertaa tamman kykyjä viitsinyt kokeilla; Santtu olisi vielä mukava pitää ehjänä luineen päivineen! Puomi painoikin enemmän kuin mitä Janna oletti ja se pääsi lipeämään käsistä kolisten - paljoa muuta ei vaadittu siihen että Penny paineli pitkin maneesia häntä soihdulla ja Santun roikkuessa ohijssa.

"Sori! Oho, kiihkee nuori neito." Janna tuijotti Pennyä hetken aikaa kulmat rypyssä; tummanruunikko oli jo rauhoittunut, mutta puhalsi sieraimet suurina ja selvästi paheksui kolinan aiheuttajaa. "Tota ei taidetakaan laittaa aloittelijoiden tunnille. Mä kömmin tonne katsomoon turvaan, kokeilkaa vähän laukannostoja. Älä anna sen lähtee käsistä, jookos Santtu?" Nainen huitaisi otsatukan pois silmiltään ja kipusi maneesin seinän ylitse katsomoon turvaan sinkoilevilta hevosilta.

"PIDÄTÄ, pidätä, älä anna sen kiihdyttää ravia.. no nii, siinä oli nätti nosto! Laitanko teille pari kavalettia ennen tota rataa?"

"Pistä vaan", Santtu huusi pidättäessään tamman laukasta rikkoituneesta kiitoravista normaaliin raviin. "Tää ei tuu millään kuolaimelle", valitin samalla kun istuin harjoitusraviin myötäillen tamman hyvätempoista ravia. "Tosi mukava ravi, tasanen", selitin samalla kun valmistelin laukan kulmasta. Penny nosti samantien pyörivän laukan, jonka tunsin vääräksi. Seuraavassa kulmassa se kuitenkin vaihtoi itsestään puhtaalle laukalle.

"Ihan mahti laukka", hihkaisin kun Penny laukkasi ylväänä pää pystyssä ja korvat hörössä. Käänsin varovasti ensimmäisen laukkavoltin, jonka aikana tamma oli heti rikkomassa laukkaa. Kannustin sitä kuitenkin jatkamaan, ja halukkasti se jatkoi. Pitkällä sivulla sain mukavat pukit aivan yllättäen ja lennähdin maneesin seinään. Penny laukkasi häntä soihtuna ympäri kenttää ja itse nousin ylös virnistäen. Hiekka tarttui tummiin ratsastushousuihini. Janna katsoi minuun kuullessaan rymähdyksen, kun iskeydyin seinään. Virnistin naiselle ja kävelin Pennyn luokse, nousin selkään ja ratsastin uudestaan samasta kohdasta laukalla. Aluksi Penny yritti täysin samaa, mutta kiskaisin sen pään äkkiä ylös. Tamma oli selvästi pettyynyt ja korskahti.

Janna nojasi leukaa kämmeneensä tarkkaillessaan ratsukon etenemistä radalla. Oli mukavaa nähdä uusi venäläisostos liikkeessä; Pennyksi nimetty tamma vaikutti siltä, että tämä teki töitä mielellään, tosin omaan tapaansa. Ei siitä aloittelijoiden tunnille olisi ainakaan vielä, kunnon koulimiset tamma vaatisi. ”Se näyttääkin kivalta. Se tollai.. lipuu eteenpäin.” Janna huikkasi ohitse ravaavalle Santulle ja tarkasteli Pennyn liitävää askellusta, ainakin yhden kavionmitan takakavio jätti etukavion jäljen yli. Hyvät liikkeetkin. Aha, hurjapää kokeili laukannostoa.

”Älkää jyrätkö mua jos mä laitan muutaman pikkukavaletin teille..” Janna kömpi yli maneesin sivuseinän ja parahti aivan ylidramaattisesti suojatessaan päätään käsillään – no mitä, Penny vain vaikutti siltä että tammalla viipotti korvien välissä! Maneesin katsomon alta raahattiin neljä kavaletin x-tolppaa ja pari puomia; Santtu ja Penny saisivat tutustua esteratsastuksen jaloon maailmaan huimaavalla kaksikymmensenttisellä aloituksella! Vasta maneesin sivuseinältä kuuluva ryminä (ja aivan varmasti myös kiroilu, älä Santtu väitä vastaan!) sai Jannan katsahtamaan kysyvästi pariskuntaan päin. Santtu pudisteli housujaan ja Penny näytti hyväntuuliselta lampaalta.

”Onkohan nää kavaletit ihan hyvä ajatus, tarviisit pikemminkin taluttajan..” Santtu taisi olla kunnossa, Janna uskalsi siis hieman jo piruillakin hyväntuulinen sävy äänessään. ”Eihän sattunut? No hyvä, selkään vaan.” Ruskeatukkainen nainen piteli tummanruunikon tamman ohjia haavoittuneen ritarin kömpiessä takaisin satulaan. Ei muuta kuin alusta ja uudelleen.

Kulmat kurtistuivat seuraillessa pariskunnan kavalettihyppelyä. ”Hyvä Santtu, pidätä sitä ihan vähän ennen sitä hyppyä koska se lähtee muuten kaahaamaan ihan holtittomasit esteen jälkeen.. se taitaa pullata kädelle aika pahasti, mh?” Aina oli helppo kommentoida kentän laidalta. Ei tainnut putoaminen jäädä Santun viimeiseksi siltä tunnilta, ainakaan kun tämä pääsi treenaamaan Pennyllä 40 cm helpohkoa rataa.. no, helpohkoa helpolla hevosella.

"Mitään taluttajaa täällä tarvita", tuhahdin käskiessäni Pennyn uudelleen laukkaan. Janna seurasi menoa miettivä ilme kasvoillaan, ja ehdotti kavalettien tuloa. Penny painoi järjettömästi kädelle, mutta muutama metri ennen estettä, se alkoi nykimään päätään ylös. "Tätä pitää pidättää ihan sairaasti ettei se vaa jyräis läpi!" huudahdin onnistuneen hypyn jälkeen. "Täl taitaa olla aika kiva ilmavara?" virnistin toisen hypyn, joka oli tuntunut metrin esteeltä, jälkeen.

Janna ilmoitti kokoavansa radan nyt ja aloin hidastamaan tammaa laukasta raviin. Muutaman minuutin hidastamisen jälkeen aloin saada Pennya kasaan. Pian oli neljänkymmenen sentin rata valmis. Ensin olisi pysty, sitten pienempi ristikko, sarjaeste ja lopuksi pieni okseri.

Lähdin radalle kuin millä tahansa luotettavalla hevosella, itsevarmana ja sopivalla vauhdilla. Penny tuli hyvin rytmikkäällä ja etenevässä laukassa, hyppäsi kauniisti mutta kaukaa yli. Esteen jälkeen se kiihdytti välittömästi. Pidätin heti ja sahasin hetken. Penny huomasi uuden esteen ja aloitti taas sieraintensa laajentelun ja rytmikkäämmän laukan. Ristikko meni korkealta. Sarjalla Pennyn askeleet eivät sopineet, sarja meni tyyliin yliastellen, mutta tamma yritti kuitenkin hypätä paikoiltaan. Tipahdin kaulalle, mutta peruutin nopeasti takaisin satulaan.

”No joo, ilmotan teidän Badmintoniin..”

Janna katseli ratsukon etenemistä huuli hieman pyöreänä. Jep, tamma oli ylittänyt parikytäsenttisen kavaletin kuin se olisi ollut jalkoja irti leikkaava, kaksimetrinen sirkkeli. Ei ihme jos Santulla oli pienehköjä vaikeuksia pysyä moisen tiikerinloikan kyydissä. Nainen kömpi takaisin maneesin sivuseinälle seuraamaan kaksikon riitelyä keskellä esterataa ja aina välillä tarjoamaan ohjeita.

”Kiva loikka. Meni pellehyppypolitiikaks, tyyli kymmenen.”

Nainen hymyili jo toinen Marlboro huulillaan savuten. Penny oli vakuuttanut komealla nelijalkaloikalla. Tummanruunikon tamman sileä karva oli alkanut saada tummia hikiläikkiä kaulalle, ja kiihtymyksestä kertovaa vaahtoa oli roiskunut Pennyn ryntäille. ”Toi viimenen sarja meni hyvin. Tai no, riittävän hyvin. Lopetellaas, mä kerään radan pois ja viilentele sä se. Heivaa itseasias vaik satula tohon maneesin seinälle, tamma tuntuu olevan ihan kivan hikinen.” Janna hypähti alas korkeuksistaan ja alkoi kasata esterataa pois ja varastoon.

”Vooooi, pieni Penny on ihan väsy..”

"Heivaa itseasias vaik satula tohon maneesin seinälle, tamma tuntuu olevan ihan kivan hikinen”, nainen sanoi alkaessaan koota esteitä pois. "Jaa että menisin ilman satulaa?" virnistin kun Janna käveli ohitsemme puomien kera. Mietin, ettei se olisi yhtään huonompi vaihtoehto, tamma näytti olevan jo aika väsähtänyt. Se käveli kaula pitkällä, tahdikkaasti ja jaksoi yhä liikkua reippaasti.

"Vooooi, pieni Penny on ihan väsy.." Janna sanoi hellyyttävällä äänellä ja pudotti puomit paikoilleen. "Tää mitään väsy ole", virnistin kun Penny otti pienen laukkapätkän säikähtäessään takaa tulevaa ääntä.

"Kyllä, Santtu, menisit ilman satulaa. Vai eikö kestä miehisyys?"

Tallin omistajatar hymyili silmät nauraen ja karistaessaan Marlboron tuhkahäntää maneesin kumirouhe-hiekka-seospohjalle. Vielä viimeinen puomi tuli raahata maneesin sivustalle - tallin omistaminen otti kunnon päälle, monessakin mielessä. Vilkaisu Pennyyn ja Santtuun kertoi ratsukon naisellisemman ja jouhisemman osapuolen olevan kerrassaan tyytyväinen; Penny puhisi kaula pitkällään, rennoilla pitkillä askelilla kävellen ja paksua mustaa harjaansa ravistaen. Puomi kolahti pudotessaan pinoonsa ja Penny säikähti, ehkä puolittain huumorilla. Outo tamma.

"No, se onkin tuollainen duracellpupu. Pikkulinnut juorusivat että sä oot hieronu sitä aina vähän väliä? Ei välttämättä tekis tänäänkään pahaa." Janna asteli takaisin kentän keskelle ja siveli kaartoon käännetyn Pennyn hieman hikistä kaulaa. Tyytyväinen ruunikko hevonen hinkkasi otsaansa - ja kuolaista turpaansa - voimallisesti omistajansa takkiin ja Janna tuhahti huvittuneena. "Vie nyt hevosvaimos talliin. Hyvä pari te ootte, tiesitkö Santtu. En mä tiedä vaikka joskus päätyisitte kisaamaan tän rouvan kanssa, vai mitä Penny?" Janna vilkaisi hevoseen kulmiensa alta ja rapsutteli Pennyn korvia. Tamma hörähti tyytyväisenä.

"Kiva Penny, hevosenräkää, tosi kiva.."

"Täähä o oikee tykki!" naureskelin hivuttautuessani selästä. Lupasin hieroa tammaa vielä tallissakin ja taputin sitä. Hieraisin kylkeäni, joka edellä olin paiskoutunut maneesin seinään. Koukkasin ohjat kaulalta ja virnistin Jannan takille, jota koristi nyt vihertävä läikkä. Lähdin kävelemään oville päin.

"Onks tallis jotai kylmäsprayta tai vastaavaa?" kiepsahdin ympäri ja kävelin takaperin. Penny kummastui liikkeestäni, mutta jatkoi taas eteenpäin löntystelyään. "Kylkeen koskee ihan kivasti", irvistin ja avasin takkini. Sen alla oleva palaliivi löysi pian tiensä Pennyn satulan päältä.

"Viittikkö tuua ton satulan ja mun liivin?" huudahdin Jannalle ennen kuin avasin maneesin oven ja astuin jo pimenevään iltaan.

6 vuoroa

Kuus pistettä!