Kaneli-jätin hoitopäiväkirja, kirjoittelijana Oona

Kaneli-jättiläisen hoitopäiväkirja, kirjoittelijana Oona (wanze)
Cannelle aka Kaneli
Rotu Tilastohevonen
Syntynyt 13.4.92 (Irl-ikääntyminen)

Säkäkorkeus 163cm
Väritys vaaleanrautias, liinaharja, leveä läsi

Koulutustaso peruskoulutettu, opetettu myös työhevoseksi
Painotus hupiratsastus, kärry/rekiajo

Parhaat puolet ratsuna Varma, ei karkaa alta
Huonoimmat puolet ratsastaessa Leveä selkä, joutuu istua spagaatissa
Luonteenpiirteet Hoitaessa Kaneli on mukavahko, toisinaan se kerjää rapsutuksia tunkemalla jättimäistä päätään hoitajan kainaloon. Kanelin saa suuttumaan vain pesemällä sitä letkun avulla. Ratsuna Kanelia käytetään harvemmin, sen leveän selän takia. Ratsuna Kaneli ei ole huippusuperhyperlahjakas, vaan se osaa nostaa kaikki askellajit, peruuttaa ja seisoa paikallaan pyydettäessä. Muita kouluhyperliikkeitä Kaneli ei osaa.

Erityistä hoidossa?
* Kaneli tarhataan Rastin (rbsh-r. Управлять Трясти) kanssa tien vieressä olevaan pikkutarhaan
* Tamman heinät tulee kastella oikein hyvin ja pölyn määrä muutenkin minimoida tallissa; Kanelilla on ollut nuorempana puhkurioireita, mutta hyvällä hoidolla ne pysyvät kurissa

Pyöräilin tallille hirveää vauhtia, olihan kello jo kaksitoista ja minulla oma hoitohevonen odottamassa minua. Herätyskello ei ollut toiminut ja olin nukkunut puoli yhteentoista asti. Hyppäsin pyörän selästä vauhdissa ja jätin pyörän tallin seinää vasten. Kurkin ensimmäisena tarhat läpi, jospa löytäisin Kanelin sieltä. Hypähdin innosta, kun näin sen makoilemassa heinäkasan vierellä, pää heinien seassa.
"Hellou Kaneli-kulta!" Tervehdin Kanelia iloisella äänellä.
Ei ollut ongelmia tunnistaa sitä. Tallilla ei ollut muita työhevosrotuja. Heinäkasasta nousi jykevärunkoinen karvajalkainen hevonen. Kaneli ravisteli heiniä harjansa seasta. Maiskuttelin sille ja sain kuin sainkin sen kävelemään luokseni. Rapsuttelin rautiasta tammaa hetken. Painoin sen pään alas varovasti ja sitten ujutin sille vaaleanpunertavan riimunarun kiinni sen riimuun.

Avasin tarhan portin ja talutin Kanelin ulos portista. Portin suljettuani maiskuttelin Kanelin liikkeelle ja lähdin taluttamaan sitä tallin suuntaan.
"Olet kyllä kertakaikkiaan rauhallinen tapaus, höpsö." Sepittelin sille. Tuuli puhalsi kylmästi, mutta päätin silti harjata Kanelin ulkona. Tein nopean vetosolmun päästessäni hoitopuomin luo. Kaneli hätkähti, kun lähdin kipittämään tallia kohti. Avasin raskaan tallinoven ja astuin sisään. Katselin tallia ihmeissäni.
"On tämä hieno ja siisti paikka..." ihailin ajatuksissani ja olin törmätä Pauliinaan. Tervehdin Pauliinaa ja pyysin anteeksi törmäilyäni. Kysäisin samalla missä on varustehuone. Pauliinan selitettyä se muistin, että Kaneli odottaa minua ulkona.
Laahustin varustehuoneen ovelle ja avasin sen. Kanelin harjalaatikko löytyi äkkiä, joten kiiruhdin takaisin ulos. Tuuli oli tyyntynyt hieman. Avasin harjapakin ja katsoin sinne.
"Jaahas, suka, pölyharja ja kaviokoukku. Kyllähän näillä alkuun päästään." Otin suan ja aloin rapata sillä Kanelin kylkiä. Vaaleaanrautiaan kyljet olivat yllättävän puhtaat. Siirryin pian toiselle puolelle. Sekin puoli hoitui helposti. Putsasin vielä pölyharjalla hieman Kanelin lautasia ja lapoja. Tiputin suan ja pölyharjan takaisin laatikkoon. Kaneli säikähti ääntä ja nosti päänsä ylös. Tamman korvat viuhuivat eestaas.
"Soooh, sooh. Iisisti." pitkän rauhoittelun jälkeen Kaneli rauhoittui ja aloin puhdistaa sen kavioita. Kaviot hoituivat oikeastaan liiankin helposti, sanoessani "Nosta" Kaneli oli jo nostanut kaviot. Katsahdin sen harjaan. Lyhyehkö harja oli kukkuroillaan tiukkaan tarttuneita heiniä. Aloin irroitella niitä varovaisesti Kanelin harjasta. Tamma ei tykännyt siitä, vaan heitteli päätään ylös ja alas ilmoittaakseen epämiellyttävän tunteen.Lopuksi laitoin kaviokoukun laatikkoon ja vein sen takaisin sisälle.

Tullessani takaisin Kaneli oli päättänyt alkaa nukkumaan pää hoitopuomia vasten. "Hei haloo! Pää pystyyn." Kaivoin taskustani porkkananpalan ja rapsuttelin sillä Kanelia. Tamma virkistyi heti. Annoin porkkananpalan sille ja irrotin sen puomista. Minusta tuntui, että Kaneli vain halusi kiusata minua.Taputin ikiomaa höpsöä hoitohevostani kaulalle ja maiskutin sen liikkeelle. Ilma oli mitä mainioin, vaikka tuulikin vielä hieman. Kumminkin aurinko paistoi, eikä edes satanut. Taluttelin tammaa pitkin ja poikin tallipihaa. Lopulta maiskutin sen raviin ja me ravasimme metsään vievää polkua pitkin maneesin ja kentän ohi metsään. Tamman ravi oli todentotta jo maasta käsin raskaan oloista. Töminä kuului kyllä kauas. Lyhyen matkan jälkeen käänsin Kanelin takaisin tulosuuntaan. Kaneli nosti päätään ja uhkasi lähteä laukkaan. Hyssyttelin sille ja seisahduin hetkeksi polun varteen. "Soooh." rauhoittelin rautiasta tammaa. Maiskuttelin tamman liikkeelle, vain käyntiin. Tuuli alkoi taas yltyä ja kiihdytin vauhtiani. Kaneli ravasi nopeaa ravia. Puuskutus alkoi kuulua yhä kovempana, joten päätin hidastaa tahtia. Pian talli alkoikin näkyä. Tuuli oli huomaamatta yltynyt erittäin kovaksi ja näinkin Jannan ja Mikon ensimmäisenä juoksemassa ulkona kaulahuivien perässä. "Onko ongelmia?" Kysyin ivallisella äänellä. Janna naurahti ja jatkoi kaulahuivin perässä juoksua. Taluttelin Kanelin talliin, sen omaan karsinaan. Otin riimunarun ja vein sen varustehuoneeseen. Tullessani katsoin Kanelin kaviot, ettei niissä ollut kiviä. Taputtelin Kanelia hiljaa kaulalle. Yritin hipsiä karsinasta ulos ilman Kanelin suloista katsetta tyyliin "Älä jätä, vaan rapsuta.". Eihän se onnistunut, mutta suljin vain karsinanoven ja päätin lähteä. Rapsuttelin Kanelia vielä hetken karsinan oven takaa. Kuitenkin kello oli jo paljon joten jouduin hyvästelemään Kanelin.
"Heippa. Nähdään taas pian. Ole kiltisti. Oma pikku höpsö hoitohevoseni." Lepertelin Kanelille pitkän aikaa, kunnes siirryin tallinovelle ja astuin ovesta ulos. Etsin pyöräni tallin vierestä ja lähdin pyöräilemään takaisin kotiin.

Lyhyt tuli, i know. :'D

Terve Oona!

Ensimmäinen hoitokerta Kanelin tykönä, toisin sanoen lämpimästi tervetuloa Vaajaan! Älä epäile yhtään kysyä tallinväeltä jos jokin mietityttää, muut hoitajat ja tallin henkilökunta auttavat varmasti mielellään.

Meidän Kaneli-mamma näytti oikein ihanan kiiltävältä ja puunatulta kun kävin tammaa illalla morjestamassa rehujen jaon ohessa. Olipa muuten aika uhkarohkea temppu edes ravata Kanelin kanssa maasta käsin, toivottavasti oli silti hauskaa . Siinä kun tonni hevosta hytisee takana niin voi olla pian sormi suussa jos jarrut jäävät jumiin..

Eikä tarina ollut yhtään liian lyhyt, oikein kivan mittainen. Kirjoitat hyvin ja sujuvasti, toivottavasti nähdään pian taas Vaajan talleilun merkeissä. Vielä kaksi hoitotarinaa ja saat - raasuparka - kömpiä Kanelin kolmimetriseen selkään.

Tarinan pisteytys 9
Kokonaispistemäärä tilillä 9

Aamu oli erittäin kylmä, mutta pakottauduin lähtemään pyörällä tallille. Matka ei tosin ollut pitkä, mutta ehtisi sitä siltikin paleltua. Perille päästyäni asetin pyörän tallin seinää vasten. Taputtelin käsiäni yhteen ja hyppelin paikallani. Lämmettyäni hieman astelin suoraan tarhojen luo katsomaan Kanelia. Olin nähnyt sen tullessani tallille. Kutsuin Kanelia tarhan portilta luokseni. Hengitys höyrysi, molemmilla. Kaneli löntysti luokseni, hitaasti, mutta varmasti. Tuulenvire puhalsi lehtiä irti puista ja otsalleni laskeutui yksi kauniin punertava lehti. Havahduin ajatuksistani, kun Kaneli puhalsi lämpimän hönkäyksen kasvoilleni. Kiedoin käteni tamman turvan ympärille. Laskin pääni tamman pehmeän turvan päälle ja suljin silmät. "Olet niin ihana", sanoin ajatuksissani ja Kaneli vastasi lempeällä hörähdyksellä, joka lämmitti käsiäni. Nostin pääni ja rapsutin Kanelia. Muistin, ettei minulla ollut riimunarua mukana, joten kipaisin talliin hakemaan sen. Riimunaru roikkuikin tamman karsinan ovessa. Nappasin sen siitä ja kävelin takaisin tarhan luo. Kaneli oli edelleen portin luona, lähes unessa. Puhelin itsekseni ja Kaneli nostikin päänsä kohti minua. Avasin tarhan portin ja työnsin innostunutta Kanelia hieman taaemmas, jotta saisin riimunarun riimuun kiinni.

Talutin Kanelin ulos tarhasta. Suljin portin ja vetäisin kevyesti riimunarusta saadakseni tamman hereille. En pitänyt riimunarua kovinkaan tiukalla. Kaneli on niin rauhallinen. Pihassa tapasin Mikon. "Terveh.", tervehdin iloisesti, tosin hieman väsyneesti. "Moi. On vähä kiire, ei ehi nyt jutella.", Mikko vastasi ja jatkoi juosten matkaa kohti maneesia. Moikkasin Mikon ja maiskautin Kanelille merkiksi liikkua. Kaneli seurasi väsyneen oloisena. Janna asteli tallista ulos. Pyysin Jannaa pitämään ovea auki, kun saisin tamman vietyä sisälle. Kiitin Jannaa ja kävelin sisään talliin, Kaneli perässäni. Siirsin riimunarun oikeasta, vasempaan käteeni ja avasin karsinan oven. Kävelin Kanelin edellä karsinaan. Sidoin Kanelin karsinaan kiinni, pikaisesti. Kipaisin karsinasta varustehuoneelle hakemaan tamman vaaleanpunaista harjapakkia. Löysin pakin äkkiä ja hyökkäsin varustehuoneen ovesta äkkiä ulos. Hieman liiankin äkkiä. Ennen kuin kerkesin estää, törmäsin johonkin. Kaaduin maahan ja huomasin, että "joku" olikin pieni tyttö, kait ensimmäistä kertaa tallilla. Tyttö nousi ylös hyvin nopeasti ja otin mallia ja nousin ylös.
"Hei, anteeks, ku juoksin niin lujaa, et törmättiin.", sepitin tytölle ja putsasin farkkujani puruista.
"Joo, eipä mitään.", tyttö vastasi hiljaa ja lähti apeana kävelemään pois.
"Hei, oliko sulla jotain ongelmia?", huikkasin anteeksipyytävällä äänellä
"No, tuota. Mun piti tulla hoitamaan tänään Kaneli nimistä hevosta. Kun mä en oikein tiedä missä se karsina on. Enkä mä uskaltanut tulla sinne, kun sä olit siellä karsinassa.", tyttö selitti hiljaisella äänellä.
"Oisit sanonu. No tuu mun perässä, niin mä opetan sulle kaikkea hoitojuttuja. Ja mikä sun nimi muuten on? Mä oon Oona.", hymyilin tytölle ja lähdin kävelemään harjapakin kanssa Kanelin karsinaa kohti. Tyttö ilmoitti nimekseen Sini.

Avasin Sinille karsinan oven ja astelin hänen perässään karsinaan. Otin harjapakin mukaan karsinaan ja avasin sen. Esittelin tytölle suan, kaviokoukun ja pölyharjan. Näytin ensin miten sualla harjataan ja annoin Sini nimisen tytön tehdä perässä. Tytön ilme loisti ilosta. Otin itse pölyharjan ja harjasin Sinin harjattua ensin sualla, perässä. Työnsin Kanelia hieman seinän vierestä, että Sini pääsisi toiselle puolelle harjaamaan. Sini hipaisi vahingossa tammaa lautasilta. Kaneli heilautti päätään, ei kuitenkaan paljon. Tyttö lopetti harjaamisen saman tien. Rauhoittelin tammaa hetken ja annoin kauhistuneelle Sinille luvan jatkaa harjaamista.
"No niin. Laitahan se harja tuonne laatikkoon niin putsataan tämän kaviot.", sanoin reippaasti Sini-tytölle, joka ilahtui, mutta näytti samalla hieman pelokkaalta. Sini tiputti suan varovasti harjapakkiin. Luin tytön kasvoilta kysymyksen "Eihän se potki?" ja kerroin Kanelin olevan niin rauhallinen, ettei se potkaisisi. Näytin malliksi toisen etukavion. Annoin kaviokoukun Sinille, Kanelin nuokkuessa pää seinää vasten. Autoin tyttöä nostamaan takakavioita hieman. Kavioiden putsaus sujui hienosti, ensikertalaiselta. Pian tytön vanhemmat tulivat hakemaan häntä. Hyvästelin Sinin ja huokasin samalla.

Suljin harjapakin kannen ja kipaisin viemään sen varustehuoneeseen. Tullessani takaisin en juossut, vaan kävelin hiljakseen takaisin Kanelin karsinan luo. Irrotin riimunaru söhellykseni karsinasta. Talutin tamman perässäni ulos karsinasta, pitkin käytävää ulos tallista. Ulkona tihutteli vettä.
"Pashat! Noh, mennään maneesiin, jos alkaa sataa oikein kunnolla.", harmistuin, mutta lähdin silti kävelyttämään Kanelia kohti maneesillle vievää tietä. Tuuli yltyi entisestään. Kanelin korvat viuhuivat eestaas tuulessa. Katselin taivaalle. Vesisade yltyi ja kiristin tahtia. Kaneli alkoi jo ravata, huomatessaan kiireeni. En tuhlannut aikaa Kanelin pidättelemiseen vaan annoin sen ravata maneesin ovelle. Pysähdyin ovelle, koputin ja lopulta kurkkasin sisälle. Maneesissa ei ollut ketään, joten astelin Kaneli perässäni sisälle. Laitoin jostain nappulasta valaistusta maneesiin. Kiinnitin Kanelin ensimmäiseen turvalliseksi varmistamaani tolppaan pikaisella vetosolmulla. Riisuin läpimärän lippikseni ja asetin sen katsomon reunalle. Ravistelin itsestäni enimmät vedet pois.
"Misähän niitä puomeja oli? Ai nii, tuola katsomon alla.", mietiskelin itsekseni. Kipaisin hakemaan neljä puomia katsomon alta, punaraidallisia kaikki. Nostelin puomit pituushalkaisijalle, aika lyhyin välein. Vilkuilin välillä Kanelia, ettei se riuhtoisi itseään irti. Saatuani puomit aseteltua, kipaisin hakemaan Kanelin.

Kävelin aluksi kaviouraa pitkin Kanelin tallustaessa vierellä. Veden ropina kuului koko ajan maneesissa, hiljaisena tosin. Muutaman uralla rauhallisesti kierretyn kierroksen jälkeen käännyin pituushalkaisijalle, oven puoleisesta päädystä ja kannustin Kanelia menemään puomien päältä. Tamma tuli hienosti perässä, pienellä korvien luimistelulla. Jatkoin muutaman kierroksen samaa kuviota ja tein ison voltin aina lyhyen sivun päädyssä. Menin puomit vielä kerran ja sitten kannustin Kaneli-tamman ravaamaan. Maiskuttelin aikani, kunnes Kaneli alkoi ravata lyhyin ja raskain askelin. Käänsin Kanelin taas pituushalkaisijalle ja menin puomien yli. Puomit sujuivat hyvin Kanelilta. Ei pelkoa, ei vihaa puomeja kohtaan. Tamman pää heilui raskaan ravin tahdissa. Ravasin samaa kuviota pari kolme kierrosta, kunnes hidastin taas käyntiin. Menin käynnissä puomeja vielä hetken. Viimeisellä kierroksella Kaneli heitteli hieman päätään, mutta muuten meni hyvin. Tamma puuskutti vierelläni ja minä taputtelin sitä. Vetäisin riimunarusta ja sain Kanelin pysähtymään nätisti. Vetäisin reippaasti Kanelin liikkeelle ja tein pysähdyksiä epätasaisin välein. Tamman pää heilui käynnin tahdissa. Pysähdyttäessä Kaneli katsoi minua kummastuneena. Yhtäkkiä, aivan varoittamatta jyrähti ukkonen. Tietenkin Kaneli hätkähti ja se näytti unohtavan rauhallisen luonteensa hetkessä. Tamma kaahasi ravissa ympäriinsä maneesia, korvat luimussa. Juoksin perässä riimunaru hädin tuskin kädessäni. "KANELI!", kiljahdin päättäväisellä äänellä ja tamma kuin ihmeestä pysähtyi paikalleen. Rapsutin Kanelia kaulalta hiljaa. Tamma rauhoittui helposti, joten päätin kiertää vielä pari kierrosta käynnissä.
"Höpsö, höpsö tamma.", sanon Kanelille hieman huvittuneella äänellä, kun se teki äkkiloikan keskelle maneesia kuullessaan hiljaisen jyrähdyksen. Ukkonen alkoi yltyä, joten talutin Kanelin maneesin ovelle ja sidoin sen kiinni johonkin tolppaan. Juoksin viemään punaraidalliset puomit takaisin katsomon alle suojaan. Puomien viemisessä ei mennyt kauan, mutta Kaneli ehti jo puoliuneen. Herätin sen rapsutuksilla ja annoin sille porkananpalan. Sammutin valot ja kaappasin lippalakkini katsomon penkiltä. Avasin oven ja kuljetin Kanelin ulos maneesista. Ulkona tuuli ja satoi. Ilma oli erittäin kylmä.

Juoksimme tallille Kanelin kanssa hirveällä kiireellä. Tallipihassa ei näkynyt ketään. Kipitin Kaneli perässäni suoraan sisälle. Väänsin karsinanoven auki ja talutin Kanelin sinne. Tamma ei protestoinut, vaan heti kun sidoin sen riimunarulla kiinni karsinaan, se nojasi päätään seinään ja torkahti. Suljin karsinanoven ja kävelin varustehuoneelle hakemaan harjapakkini.
"Ei tuo, ei tuo, eikä tuokaan. Ah, that's it.", pölötin itsekseni.
Kipaisin takaisin karsinan numero seitsemän luo, harjapakki kainalossa. Kaneli nukkui edelleen ja minä astuin hiljaa karsinaan. Katsoin tammaa pitkään, se oli suloinen nukkuessaan. Herätin Kanelin kutsumalla sitä nimeltä. Tamma heräsi hätkähtäen ja päätään nostaen.
"Sori, oli pakko.", hymyilin tammalle. Otin harjalaatikosta suan ja harjasin sillä Kanelin hikistä karvaa. Kaneli päästi minut lopuksi toiselle puolelleen helposti. Nyt en jaksanut ottaa pölyharjaa, vaan putsasin Kanelin kaviot vain kaviokoukulla pikaisesti. Kaviot olivat erittäin likaiset, eikä Kaneli tykännyt yhtään, että sen torkkumista häirittiin. Putsattuani kaviot, laitoin kaikki harjat takaisin harjapakkiin ja vein laatikon takaisin varustehuoneeseen. Palatessani katsoin karsinan siisteyttä. Ilmeisesti joku oli putsannut Kanelin karsinan. Irrotin tamman riimunarusta. Kaneli kiersi karsinan pari kertaa ympäri ja asettui sitten makuulle torkkumaan. Rapsutin sitä vielä korvien välistä. Ilta oli jo pitkällä, joten hipsin ulos karsinasta ja suljin sen. Juoksin tallin ovesta ulos ja hyppäsin pyöräni selkään. Ulkona oli vieläkin tuulista ja sateista, mutta oli pakko lähteä kotiin.

Moro ja hyvää Halloweenia ylläpidon puolesta!

Oi, oikein kiva hoitotarina; oli reilua auttaa tallin ensikertalaisia tuolla tavoin. Varmaan meinasi tyttöparalta katketa selkä kun joutui Kaneli-mamman lautaskavioita pitelemään ilmassa putsauksen ajan.. Keli on ollut kyllä aivan omituinen viimeisen viikon, pakastaa ja on ukkosta vuorotellen, yöllä ripsi jo luntakin. Ehkä se tästä vakiintuu nyt kun siirryttiin marraskuulle.

Mutta joo, kiva että kävit Kaneli-mammaa liikuttelemassa maneesissa. Ole toki varovainen, sen kanssa ei oikeasti ole leikkimistä jos meidän kolmemetrinen lihapulla lähtee omia teitään. Jos viitsit seuraavalla hoitokerralla auttaa vähän tallin siivoilussa omien hoitohommiesi lisäksi niin olisi kerrassaan erinomainen juttu.

Tarinan pisteytys 8
Kokonaispistemäärä 32

"Perhana! Aina sataa ja tuulee.", manasin koko pyöräilymatkan tallille. Ei olisi huvittanut lähteä, mutta odottihan Kaneli minua tallilla. Perillä jätin pyörän tallin seinää vasten. Juoksin Kanelin karsinan luo, hakemaan sen riimunarun. Nappasin riimunarun karsinan ovesta ja juoksin Kanelin tarhan luo. Tanner tömisi, kun Kaneli ravasi minua vastaan tarhan portin viereen. Otin taskustani pienen porkkananpalasen ja annoin sen Kanelille. Kaneli haukkasi porkkanan kädeltäni ja alkoi pureskella sitä. Sujautin Kanelin samalla riimunaruun kiinni. Avasin tarhan portin ja taputin Kanelin kaulaa. Tamma ei vastustellut, vaan seurasi kiltisti minua tarhasta ulos. Sade oli onnekseni lakannut, ettei tarvinnut tarpoa vesisateessa.

Avasin tallinoven ja kipaisin sisälle. Talutin Kanelin karsinaansa odottamaan. Otin riimunarun irti ja asetin sen roikkumaan karsinan oveen. Suljin Kanelin karsinaansa ja puikkelehdin karsinoiden lomasta toimistoon. Kurkkasin sisään. Mikko istui sohvalla lukien jotain hevoslehteä, kai.
"Moi. Mitäs sä?", tervehdin Mikkoa.
"Ai täh?", Mikko siirsi lehden pois kasvojensa edestä
"Moi, mitäs sä?", kysyin uudelleen
"Eipä mitään.", Mikko vastasi ja jatkoi lehden lukemista.
Menin omalle kaapilleni, en ollutkaan ennen käyttänyt sitä. Kaappi kuitenkin löytyi helposti. Avasin oven ja riisuin läpimärän takkini sinne. Laitoin myös lippiksen kaappiin ja suljin sen. Kävelin ulos toimistosta, jonne samalla meni myös muita hoitajia.

Astelin reippaasti Kanelin karsinan luo. Kopautin karsinanoveen, Kanelin torkkuessa seinää vasten. En viitsinyt herättää sitä, vaan päätin keksiä muuta työtä. Vastaan käveli muita hoitajia, pieniä, en tunnistanut heitä, mutta kysäisin missä Janna on? Pikkuiset sanoivat hänen olevan varustehuoneessa. Kipaisin sinne. Janna seisoi avuttoman näköisenä keskellä huoneen lattiaa. Hän katsahti minuun kysyvästi.
"Onko sulla jotai ongelmiia? Pitääks mun auttaa?", kysyin avuliaasti
"No melkein kaikki hoitajat on jäänyt kotii tällä sateella, eikä Pauliinaakaan ole näkyny. Karsinat siivoomatta, varusteet puhdistamatta. Halvattu!", Janna purki koko mielentilansa suoraan suomeksi.
"No mä voisin tuota putsata karsinoita, ku Kaneli nukkui, eikä se heränny.", ehdotin hiljaa.
"Oikeesti, noh sitte vaa töihin. Saaran, Viskin ja Lakun karsinat on siivottu. Muita ei, ota vaikka Kanin ja, jos jaksat niin Reetan karsinat."
"Jeps, missähän kottikärryt on?", kysäisin huokaisten syvään. Janna neuvoi minut kottikärryjen luo.

Lastasin kottikärryihin talikon ja harjan, jos siistisin vielä käytävääkin. Kanin karsinassa ei ollut ketään, ei ihmisiä, eikä eläimiä, joten astuin sisään. Nappasin talikon käteeni ja erottelin lantakasat ja likaiset purut kottikärryyn. Aikaahan siinä meni, mutta Kanelin nukkuessa olisi aikaa siivoillakin. Vihdoin sain kaikki lantakasat eroteltua karsinasta. Kottikärry ei tullut edes puolilleen, joten siirryin Reetan karsinalle.
"Onkohan lähes kaikki heposet tarhoissa?", mutisin itsekseni hiljaisella käytävällä.
Avasin Reetan karsinan ja otin talikon käteeni. Karsina oli selvästi likaisempi, kuin Kanin karsina. Kaneli hirnahti viereisestä karsinasta, joten pistin vauhtia lannanluontiin. Talikko viuhui ilmassa. Huitelin talikon kanssa ulos karsinasta aivan hikimärkänä. Kottikärryt olivat lähes täynnä, joten kävin tyhjentämässä ne. Janna istui varustehuoneessa putsaamassa satuloita ja suitsia. Kysyin mistä saisin alusia karsinaan. Janna tuli näyttämään mistä saisin purut karsinaan. Vein puruja ja olkia reilusti Kanin ja Reetan karsinoihin. Suljin karsinanovet puoliksi. Palasin harjan kanssa takaisin käytävälle ja aloin siistiä puruja käytävältä sivuun. Laiska kun olen, siirsin puruja vain karsinoihin takaisin. Muutamia hoitajia käveli ohitseni katsoen minua kummastuneena. Viuhuin käytävällä harjan kanssa tulipunaisena. Ajattelin olevani erittäin hauska näky. Vihdoin sain suurinpiirtein kaikki purut ja oljet käytäviltä siistittyä. Kipaisin viemään harjan pois ja juoksin toimistoon. Toimisto oli tyhjä. Hiljaisuus hermostutti minua. Menin kaapilleni ja avasin sen. Otin lippikseni sieltä, se oli jo kuivunut. Suljin oven ja kävelin pois toimistosta.

Kanelin karsinan luona pysähdyin ja katsahdin karsinaan. Kaneli oli onneksi vielä hereillä, ettei minun tarvinnut herätellä sitä. Muistin, etten ottanut varustehuoneesta Kanelin harjapakkia mukaan. Jouduin siis käymään siellä uudelleen. Janna istui Mikon kanssa pienillä penkeillä ja puhdisti suitsia.
"Hei, mä tota putsasin Kanin ja Reetan karsinat. Joo ja siistein vähän käytävää.", kerroin Jannalle.
"Hyvä, ei kai täs muuta työtä. Kyllä me selvitään, ku Pauliinakin lupas tulla kohta.", Janna kertoi kooten suitsia pienistä osista.
Huokasin ja otin Kanelin harjapakin kainalooni. Palasin Kanelin karsinan luo. Laskin harjapakin maahan, ettei Kaneli söisi sitä. Avasin oven ja tamma tunki päätään syliini. Horjahdin taaksepäin ja tamma yritti mahtua karsinan ovenraosta ulos. Hypähdin Kanelin eteen ja työnsin sen takaisin karsinaan. Kaneli hätkähti hyökätessäni sen pakomatkan tukkeeksi. Kurotin riimunarun karsinan ulkopuolelta ja kiinnitin Kanelin sillä karsinaan kiinni. Siirsin harjapakin karsinaan. Harjapakista löytyikin tällä kertaa uusi vaaleanpunainen harjakampa. Nostin laatikosta suan ja aloin hieroa sillä Kanelin kaulaa siirtyen hitaasti kylkiin. Kaneli yritti heilutella päätään protestoidakseen hierontaani, mutta olin sitonut riimunarun sen verran tiukalle, ettei se onnistunut. Kiersin karsinan toisesta reunasta asti toiselle puolelle Kanelia, aivan siltä varalta, että se potkaisisi. Hieroin toista puolta rauhallisesti ja Kaneli alkoi lepuuttaa jalkaansa rentona. Naurahdin, kun tamman alahuuli lerpsahti alas rentona. Laitoin suan takaisin harjapakkiin ja hieroin Kanelia vielä hetken käsivoimin. Pian otin pölyharjan harjapakista ja putsasin sillä pölyt Kanelin turkista. Tamma oli taas valpastunut, lopetettuani hieronnan. Putsasin kaviot nopeasti, huomatessani ajan kuluvan nopeasti. Harjan selvittäminen ei ollutkaan helppoa, vaikka tammalla ei mikään pitkä harja olekaan. Harjassa oli heiniä, pölyä ja, kas kummaa, takkuja. Tamma riuhtoi päätään minun yrittäessä selvittää takkuja lempeästi. Lopulta siirryin selvittämään Kanelin häntää. Se ei ollut edes takkuinen, joten kasasin harjat pakkiin ja kipaisin viemään harjapakin pois. Samalla kävin hakemassa edelleen tyhjästä toimistosta takkini. Sekin oli kuivunut, joten puin sen päälleni laahustaessani kohti Kanelin karsinaa.

Avasin karsinan oven ja irroitin tamman karsina-riimunaru sotkusta. Talutin Kanelin käytävälle ja siitä tallinovesta ulos pihaan. Onneksi sade oli loppunut jo aikaisemmin, eikä nytkään satanut paljoa. Tuulenpuuska meinasi viedä lippikseni, joten jouduin pitämään siitä kunnolla kiinni toisella kädelläni. Pihassa ei näkynyt ketään, ainoastaan tarhoista kuului hevosten hirnuntaa. Kiristin riimunarua hetkellisesti, että Kaneli tajuaisi lähteä perääni. Kävelimme taas maastoon vievää polkua kohti. Polulle päästyäni taputin Kanelia kaulalle ja löysäsin riimunarua minimaalisen vähän. Tamman pää kääntyi, aina sen kuullessa jonkun äänen. Puussa hypähti orava, jota Kaneli jäi katsomaan ihmeissään.
"Höpsö tamma.", naurahdin Kanelille, joka tuijotti edelleen oravaa korkealla männyssä. Polku oli kurainen ja liukas vesisateen jäljiltä. Kaneli asteli tietoisen näköisenä kaikista vesilätäköistä loiskuttaen kaikki kurat jalkoihini. Tuuli yltyi ja alkoi sataa. Kiihdytimme vauhtia yhteisestä sopimuksesta. Polku oli kuitenkin liukas ja yhtäkkiä liuskahdin selälleni kuraiselle polulle.
"Ai, Jeesus!", kiljaisin. Päästin vahingossa riimunarusta irti ja Kaneli katsoi minua ja riimunarua kummastuneena. Yritin kömpiä ylös maasta, mutta ennen kuin pääsin ylös Kaneli hirnahti niin vahingoniloisen kuuloisena minulle, että meinasin räjähtää. Nousin ylös ja tartuin tamman riimunaruun. Pudistelin vaatteitani huokaisten. Käänsin Kanelin tallin suuntaan ja lähdimme kävelemään hitaasti, mutta varmasti takaisin. Kaneli riiputti päätään katuvaisen näköisenä. Ilmeisesti se tajusi loukanneensa minua vahingoniloisella hirnahduksella ja nyt se halusi pyytää anteeksi. Kiedoin käteni tamman kaulan ympärille halasin sitä. Kaneli hörähti ja irrotin käteni sen kaulalta. Pian olimme tallilla, hengissä onneksi. Kuljin tamma perässäni kohti tallin isoa ovea.

Vetaisin tallin oven auki. Käytävällä oli muutamia kävijöitä, joita en tunnistanut tallin vakikävijöiksi. Tytöt katsoivat kuraista asustettani kummastuneena, mutta en välittänyt. Hymähdin ja vein tamman omaan karsinaansa. Sidoin Kanelin karsinan kaltereihin riimunarulla ja suljin karsinanovea hieman. Kipitin suoraan varustehuoneelle. Avasin oven nopeasti ja aloin etsiä vaaleanpunaista harjapakkia. Löysin sen aika pian, olinhan jo muutaman kerran etsinytkin sitä. Tönäisin varustehuoneen oven auki ja astelin käytävälle. Kanelin karsinan luona siirsin harjapakin toiseen käteeni ja vedin karsinanoven auki. Kaneli yritti tönäistä minua, mutta riimunarun solmu piti sen aloillaan. Menin karsinaan ja laskin pakin maahan. Avasin kannen ja laskin sen maahan. Otin laatikosta suan ja aloin hieroa, jos sitä hieromiseksi voi sanoa, tamman kylkiä aika voimakkaasti. Kaneli ei protestoinut vaan se näytti enemmänkin rentoutuvan. Kaneli lepuutti toista takajalkaansa ja nojasi päätään seinään. Karvasta irtosi paljon likaa. Työnsin Kanelia hieman sivummalle ja siirryin toiselle kyljelle harjaamaan. Harjailin sualla aikani, kunnes vaihdoin harjaa. Otin laatikosta pölyharjan ja viimeistelin sillä turkin puhdistusoperaation. Tamma ei välittänyt hoitotoimenpiteistä mitään, huomattuaan olevansa sidottuna, joten sain putsata sen kaviot rauhassa. Kaviokoukun avulla sain kavioihin pinttyneen lian pikaisesti irti. Rapsutin sormillani varovasti vuohisista likaa irti. Harjalla se ei ollut lähtenyt. Tipautin kaviokoukun takaisin harjapakkiin. Suoristauduin ja siirryin Kanelin kaulan viereen. Taputin hevosen kaulaa ja tartuin sen harjaan. Aloin selvitellä takkuja sen harjasta käsin. Enimmät takut selvitettyäni, oti harjakamman ja viimeistelin sillä Kanelin harjan. "Valmista.", naurahdin ja pyyhkäisin hikeä otsaltani. Laitoin harjakamman laatikkoon ja nappasin sen kainalooni. Kaneli katsoi minua kummastuneena, kun kävelin ulos karsinasta. Suljin karsinan ovea hieman, ettei tamma pääsisi karkaamaan käytävälle, kun kävisin varustehuoneessa viemässä harjapakin. Varustehuoneessa ei ollut kuin Santtu, jonka tunsinkin jo. Pikainen moikkaus riitti tällä kertaa, kun asetin harjapakin hyllylle ja astelin ulos varustehuoneesta.

Kävelin ripeästi Kanelin karsinalle ja kävin päästämässä sen riimunarusta irti. Halasin sitä lujaa ja siirryin käytävälle sulkien oven samalla. Laitoin riimunarun karsinanoveen roikkumaan ja kävelin ulos tallista. Pihalla katsoin rannekelloani ja totesin kellon olevan vasta kaksi. Joutaisin jäämään vielä vaikkapa kahvikupilliselle, jos talossa olisi muita hoitajia. Hölkkäsin raikkaassa ulkoilmassa talolle ja kopautin sen oveen. Avasin oven ja huhuilin muita. Pian Janna, Pauliina ja Annika tulivat ovelle kummastuneena, mutta heidän ilmeensä muuttui pian iloisemmaksi.
"Ai Oonahan siellä. Moi vaan, haluisitko sä kahveeta?", Janna kysyi iloisella äänellä ja vastasin myöntävästi. Astelin muiden mukana keittiöön, jossa Pauliina kaatoi minulle kupillisen kahvia. Siirryimme pian olohuoneeseen juttelemaan keskenään. Juttu luisti hyvin.
"Mitenkä sä oot pärjänny jättikaakkis kanssa?", Annika kysyi virnistäen minulle.
"Tosi hyvi. Ei ton kans oo mitään onkelmia.", hymyilin Annikalle ja hörppäsin kulauksen kahvia kupistani.
Aika kului mukavasti jutellessa, kunnes Pauliina huomautti kellon olevan kohta puoli neljä. Hämmästyin ajan nopeasta kulusta ja nousin nopeasti sohvalta. Kiitin kahvihetkestä ja kävelin ulos talosta. Ulkona etsin pyöräni ja hyppäsin sen selkään. Ajoin rauhallista tahtia kohti kotia. Oli ollut taas mukava päivä.



(tämä voi olla erittäin sekava, ei tämä on erittäin sekava tarina, kun tätä on tehty monena päivänä kiireessä :'D)

Moi wanze-Oona ja Kaneli,
sekä onnea, saat nyt ratsastella Kanelilla kolmannen hoitokertomuksesi myötä. Olikin aikamoinen romaani, huh huh, mutta oikein kivaa luettavaa.

Käy eka ratsastusreissu vaikka maneesissa tai kentällä jonkun tallin henkilökuntaan kuuluvan johdolla, saat vähän tuntumaa Kaneliin.

Pisteytys 10
Kokonaispistemäärä 37,5