Uusi neiti karkuteillä (lukkoon vaan)

Lojuin toimiston sohvalla naputellen sormiani pöytään. Tallista kuului kovaääninen hirnahdus, siihen pari kolahdusta päälle. "Hiljaa siellä!" karjaisin tallin puolelle närkästyneenä. "Tota on kans saanu kuunnella koko päivän.." murahdin ennen kuin loikkasin pystyyn ja suunnistin kahvinkeittimelle. Pauliina oli kymmenisen minuuttia sitten tuonut joulutorttuja pöydälle ja ilmoittanut lähtevänsä kaupungille joululahjaostoksille. Janna ja Pete olivat lähteneet elokuviin ja Mikko oli taas hurvittelemassa kaupungilla. Henri tuntui olevan sisällä, yhdessä ikkunassa paloi valo ja rumpukompit kuuluivat pihalle jos oikein kunnolla kuunteli.

Laskin mukiin kahvia ja upotin sinne yhden sokerineliön. Sekoittelin sitä lusikalla. Nojasin toisella kädellä kahvipöytään, osittain istuin sen päällä, ja vedin kunnon kulauksen kahvia kurkkuuni. Huokaisin raskaasti kuulessani tallista uuden kimakan hirnauksen ja kolinaa. "Nyt se saatanan turpa kiinni!" karjaisin niin kovaa kun keuhkoistani lähti. "Annika! Rauhottele tota ponia!" huusin. "On se kumma kun ei rauhaa saa", murahdin perään.

Olin taluttamassa Yasminia tarhasta takaisin talliin. Poni oli hyvin energisellä päällä, vaikka olisin luullut ulkoilun rauhoittaneen sitä edes hitusen verran. Talliin asti pääsimme kuitenkin kunnialle, kunnes Yasmin alkoi reuhtoa ja potkaisipa se käytävällä naapurikarsinansa oveakin kiljahtaen kimakasti. Jouduin väistämään potkua ja ote riimunnarusta lipesi. Yasmin tajusi sekunnissa olevansa vapaa ja se pyyhälsi täyttä laukkaa ulos tallin auki jääneestä ovesta. "EI V*TTU!" Manasin syvään ja raskaasti ja yritin juosta ponin perään, mutta se oli jo ehtinyt tavoittamattomiin tallipihalla.

"Annika! Rauhottele tota ponia!" Santtu huusi toimistosta äkäisesti. "SANTTU! Tuu auttaan, tää karkas!" Huusin pojalle takaisin melko hysteeriseen sävyyn. "Äkkiä nyt sieltä kahvittelemasta!" En ehtinyt edes tajuta, miten noin pääsi käymään. Yasmin oli toki ollut levoton, mutta olin pitänyt sitä hyvin kiinni, eikä kunnollisilta hoitajilta karkaile hoitsut ensimmäisenä hoitopäivänä. Kirosin itsekseni ja kiljuin Santtua pitämään kiirettä.

Istuin varustehuoneessa putsaamassa Viskin suitsia ajankulukseni. Santtu oli toimistossa kahvilla, niin kuin hänellä oli tapana. Olin itsekin käynyt kahvikupposella aikaisemmin. Tallista kuului kimeitä ja kovaäänisiä hirnahduksia yksi toisensa perään. Aloin hermostua. "Yasmin varmaan, oikee kauhukakara.", manailin pyyhkiessäni suitsien hihnoja. "Nyt se saatanan turpa kiinni!", kuului yhtäkkiä toimistosta, kun Yasmin hirnahti entistä kovemmin. Santtu oli ilmeisesti hermostunut Yasminin metelöintiin, kukapa sitä jaksaisi kuunnella kovin kauaa. Ajattelin mielessäni, että kohta se poni karkaa ja Annika saa hermoromahduksen.

Istuin ajatuksissani jakkaralla varustehuoneessa, rätti ja suitset kädessä. Kuuntelin Santun ja Annikan "keskustelua", jos sitä keskusteluksi voi sanoa. Santtu karjaisi Annikalle käskyn rauhoitella ponia äkkiä. "SANTTU! Tuu auttaan, tää karkas!", huuto raikui läpi tallin. "Voi v*ttujen v*ttu!", karjaisin ja tiputin suitset lattialle. Nousin ylös ja räväytin varustehuoneen oven auki. Annika kiljui käytävällä Santtua apuun. Kerkesin vielä nähdä Yasminin hännän liehuvan sen juostessa ulos tallista. Juoksin Annikan viereen. "No niin. Mä arvasin tän. SANTTU tuu jo!", naurahdin hiljaa, mutta nähdessäni Annikan murhaavan katseen vakavoiduin. "Mitäs nyt, otetaan se kiinni, hitto vie!", karjaisin kuuluvalla äänellä.

"No voi vittu", manasin itsekseni, katsoin haikeasti lämpimää, höyryävää kahvia ja huokaisin. "Äkkiä nyt sieltä kahvittelemasta!" Annika kiljui henkensä edestä. "Joo joo", murahdin ja jätin kahvin pöydälle. Kävelin tallin ovelle. Oona ja Annika katsoivat häntä soihdulla laukkaavan Yasminin perään.

"Voi Annika, Annika, Annika", huokaisin. Kipaisin hakemaan tallista kaurakipon ja sysäsin sen tytölle. "Jos se tulee sun luo, et anna sen syödä yhtään, ymmärrätkö?" varmistin ja lähdin tarpomaan maneesia kohti.

"Yasmin, tänne sieltä", huutelin matkalla. Näin tumman hahmon suhahtavan maastopolulla metsän siimeksessä. "YASMIN!" jyrähdin. "Mä en tykkää susta, ja voit viettää ihan hyvin yös ulkona, mut sit Janna lemppais mut täältä", murahdin ja otin pari askelta maastopolun suuntaan.

"Annika ja Oona!" huutelin tyttöjä. "Tää polku mitä Yasmin on menossa johtaa maneesin takaovelle ni jompi kumpi vois mennä sinne, okei?" kysäisin katsoen pian itkuunpurskahtavaa Annikaa ja melkein nauruunpurskahtavaa Oonaa.

Vihdoin Santtu jätti kahvinjuontisessionsa kesken ja ryntäsi auttamaan Yasmininpyydystyksessä. Oona sen sijaan ei vaikuttanut tajuavan tilanteen vakavuutta, sillä hän näytti ankarasti pidättelevän naurua. Santtu tunki käteeni kaurakipon. "Jos se tulee sun luo, et anna sen syödä yhtään, ymmärrätkö?" Poika varmisti. Nyökkäsin hiljaa. Noloa päästää hoitsunsa ekana päivänä karkuun. "Näin voi käydä vaan mulle", ajattelin synkästi, kun riensimme pimeään yöhön etsimään Yasminia.

Santtu näki Yasminin vilaukselta ja ryhtyi oitis pomottamaan. "Tää polku mitä Yasmin on menossa johtaa maneesin takaovelle ni jompi kumpi vois mennä sinne, okei?" Santtu selosti. "No okei, mä voin mennä, mun ponihan se on", tokaisin. Kättä heilauttaen ja Yasminia huhuillen lähdin seuraamaan maneesille vievää polkua ripeää vauhtia. "Yasmiiiiiin", huutelin yöhön. Vähän kauempaa kuului Santun ja Oonan vastaavat huudot. Olin näkevinäni Yasminin pusikossa, mutta ne olivatkin vain puitten varjoja. Etsiminen oli turhauttavaa.

"Voi Annika, Annika, Annika", Santtu torui päästessään kahvinjuontinsa lomasta käytävälle. Santtu haki Annikalle kauraämpärin ja varmisti, ettei Annika antaisi niitä Yasminille. Santtu lähti tarpomaan ulos, kohti maneesia. "Mä en tykkää susta, ja voit viettää ihan hyvin yös ulkona, mut sit Janna lemppais mut täältä", Santtu huuteli ulkona polulla. Seurasin Santtua Annikan kanssa. Annika oli purskahtamaisillaan itkuun, minun pidätellessä naurua. Homma osoittautui kuitenkin totiseksi, kun poni ei löytynytkään aivan helposti. "Tää polku mitä Yasmin on menossa johtaa maneesin takaovelle ni jompi kumpi vois mennä sinne, okei?", Santtu huusi meille nähdessään Yasminin. Annika lupautui menemään maneesin takaovelle ja minä jäin yksin seisomaan.

Huutelimme Yasminia yhdessä pitkin ja poikin maneesin lähiympäristöä. Yhtäkkiä tajusin, että minullahan oli taskussani samaisia porkkananpalasia, mitä Yasmin haisteli tullessaan tallille. Otin porkkanan taskusta ja huhuilin sen kanssa sydänpäistä tammaa. Polun reunasta kuului askelia. Siellä näkyi hevosen varjo. Yasmin oli siellä. Huhuilin sitä. Se kääntyi hitaasti katsomaan minua kohti. Näytin sille porkkanaa, jonka se näytti haistavan hyvin. Huusin varovaisella äänellä Santulle löytäneeni Yasminin. "Kiiiltti tamma.", juttelin Yasminille joka luimisti korvansa nähdessään minut kunnolla.

Kuulin Oonan pienen äänen, joka kertoi Yasminin löytyneen. Kävelyaskeleeni pidentyivät juoksuksi polulla. Maneesin takaseinä näkyi jo. "Annika.." kuiskasin tytölle, joka piteli kauravatia tiukasti sylissään. "Yasmin on Oonan näkyvissä, mennään iiiiihan varovasti tonne", osoitin sormella kauemmas. Oona seisoi porkkana avokämmennellä keskellä tietä.

"Kiltti tamma", kuulin tytön juttelevan hiljaa ponille. Se luimi ja näytti uhkaavalta. Kehotin Annikaa menemään maneesiin varovasti etuovesta ja menemään kauravadin kanssa portin sisäpuolelle, keskemmälle maneesia.

"Oona", sanoin hiljaa maneesin kulmalta. "Yritä houkutella se maneesiin, et saadan se kiinni", pyysin ja kerroin Annikan odottavan siellä.

"Annika.." Santtu kuiskasi minulle. "Yasmin on Oonan näkyvissä, mennään iiiiihan varovasti tonne", poika supatti osoittaen Oonaa, joka yritti houkutella Yasminia porkkanalla. Sain Santulta kehotuksen mennä sisään maneesiin, jonne Yasmin yritettäisiin ajaa. Livahdin ilman vastaväitteitä maneesiin. "Toivottavasti tuo kopukka saataisiin pian kiinni", ajattelin äkäisesti. Käsivarsia palelsi ja hytisin maneesissa kylmissäni. Maneesia ei oltu lämmitetty, koska sitä ei käytettäisi enää näin myöhään.

Odotin maneesissa Oonaa, Santtua ja toivottavasti myös Yasminia ikuisuudelta tuntuvan ajan. Ulkoa kantautui "Yasmiin, tule tänne, kiltti tamma"-huutoja. En ollut oikein tilanteen tasalla maneesissa seistessäni, mutta yritin pysyä positiivisena.

Kiersin varovasti kaukaa Yasminin toiselle puolelle ja riisuin hupparini. Elehdin Oonalle, että usuttaisimme ponitamman maneesiin. Oona heitti porkkanan maneesiin päin. "Än.. Yy.. Tee.. NYT", huudahdin ja aloimme hätyyttää Yasminia maneesiin.

Tamma pyrähti häntä soihtuna laukkaan, yritti pyrkiä metsikköön, mutta estin sen kulun. Avoinainen maneesin ovi kutsui ja sinne tamma laukkasi. Pahaksi onneksi Annika tuli katsomaan, mikä maksaa. Yasmin laukkasi suoraan kohti Annikaa.

"Annika varo!" huusin ja vedin hupparin päälle. Juoksin kohti maneesin ovea toivoen, että tyttö olisi kunnossa.

Kuulin Santun lähtevän juoksemaan varovasti. Pidin porkkanaa kädelläni, seisoessani hiljaa paikallani. "Oona, yritä houkutella se maneesiin, et saadan se kiinni", Santtu pyysi hiljaisella äänellä kurkkien maneesin kulmalta. Annika oli mennyt maneesiin odottamaan kauraämpärin kanssa. Santtu lähestyi minua ja Yasminia. Hän kiersi kaukaa Yasminin toiselle puolelle. Käsillään huitomalla hän sai minut ymmärtämään, että tamma pitäisi ajaa maneesiin. Nyökkäsin ja heitin porkkanan maneesille päin. "Än.. Yy.. Tee.. NYT", Santtu huudahti ja me lähdimme sydänpäisen tamman perään.

Yasmin lähti hännän liehuessa laukkaan. Se yritti laukata metsikköön, mutta Santtu esti sen menemällä tamman edelle. Juoksimme tamman vierellä ja sen takana, tarkoituksena ohjata se maneesin ovesta sisälle. Yasmin laukkasi häntä liehuen kohti maneesia. Yhtäkkiä näin Annikan tulevan maneesin ovelle sisäpuolelta. Tamma laukkasi suoraan kohti häntä. "Annika varo!", Santtu huusi. Yasmin laukkasi kohti Annikaa, joka odotti kauraämpärin kanssa maneesissa. Ei auttanut kuin toivoa, että tyttö olisi kunnossa.

Santtu lähti juoksemaan maneesille päin, pukiessaan huppariaan samalla. Pinkaisin Santun perään kohti maneesia. Maneesista kuului muutama hirnahdus ja töminä. En uskaltanut kuvitella mitä tapahtuisi, jos Yasmin olikin jyrännyt Annikan.

Kurkistin maneesin ovelta, mikä Yasminin kanssa oikein kesti ja ensimmäiseksi näin Yasminin ihan muutamien metrien päässä itsestäni täydessä laukassa - hyvä ettei sydän pysähtynyt kun säikähdin niin paljon! Syöksyin ponin tieltä nipin napin hyppäämällä vasemmalle. Kaaduin kyljelleni ja kuulin kavioiden töminän ihan vierestäni ja näin kopisevat kaviot metrin päässä itsestäni. Yasmin laukkasi kuitenkin ohitseni tuskin huomaten minua ja veti matkalla parit hyvinkin komeat pukit.

Kun vihdoin sain toivuttua ensisäikähdyksestäni, nousin ylös ja pudistelin vaatteitani maneesin hiekasta. Yasmin laukkasi nyt ympäri maneesia, tosin hieman väsähtäneen oloisena. Välillä se putosi raviin, mutta aina kun liikahdin edes pikku hiukkasen, poni säntäsi uudelleen päämäärättömään laukkaan. Nyt se ei kuitenkaan pääsisi karkuun metsään, jolloin pyydystämisestä tulisi onneksi paljon helpompaa. Toivoin, ettei musta tamma kompastuisi jaloissaan laahaavaan riimunnaruun.

Juoksin niin lujaa kuin pääsin kohti maneesin ovea, mistä Annika oli kurkistanut ja nähnyt Yasminin laukkaavan häntä kohti. Kurkistin maneesin ovelta sisään. Annika oli ilmeisesti saanut väistettyä tammaa. Hän ravisteli hiekkaa vaatteistaan, tyttö oli kai kaatunut vahingossa. Yasmin laukkasi ympäri maneesia väsyneen näköisenä. Satunnaisesti se jopa siirtyi raviin. Siirryin lähemmäs Annikaa, joka yritti lähestyä sydänpäätä hitaasti. "Ootko sä hengis?", kysyin nyt jo vakavalla ilmeelläni Annikalta. Santtu seisoi vieressäni mietteliäänä.

Tamma laukkasi kovaa vauhtia ympäriinsä. Sen riimunaru laahasi maata. "Toivotaan, ettei Yasmin kompuroi tohon naruun, sit käy huonost.", tokaisin huolestuneesti Annikalle. Otin taskustani taas porkkanan ja näytin sitä laukkaavalle Yasminille. "Iisisti, ei hätää. Hyvä tamma.", rauhoittelin laukkaavaa tammaa ja näytin samalla porkkanaa. Mietein keinoa saada tamma kiinni. Annika näytti jo hieman toiveikkaammalta. Eihän Yasmin voisi enää karata ulos. Silti sen kiinni saaminen oli vaikeaa. Mietimme kaikki yhdessä, miten saisimme tamman kiinni. Haukottelin, olihan kello jo aika paljon. Ulkonakin oli pimeää. Turhauduin, kun emme keksineet keinoa saada tammaa kiinni. Yasmin laukkasi edelleen pitkin ja poikin maneesia. "Koitetaan ny vaan saada toi kaakki kiinni. Tääl on kylymä.", valitin turhautuneena Santulle ja Annikalle.

Suljin maneesin liukuoven kiinni ja sytytin valot. Yasmin hypähti vasemmalle pelästyessään oven aiheuttamaa ääntä. "Toi on ihan kahupää", murahdin tytöille ja kävelin maneesin puolelle. "Yasmin, tuuppa käymään täällä", jäin seisomaan keskelle kädet taskuissani. Ponitamma ravasi ympärilläni päätään heitellen, aina välillä riimunnaru iskeytyi sen lapaan. Huokaisin ja seurasin sitä katseellani. Vähitellen se siirtyi käyntiin ja seisoi noin kuuden metrin päässä minusta jalat sekaisin, sieraimet väristen ja korvat luimussa. "Tuu nyt käymään täällä", toistin pyyntöni katsoen tamman mantelinmuotoisiin silmiin tiukasti.

Tamma otti muutaman käyntiaskeleen vasemmalle, katsoi minua epäluuloisena. Käänsin selkäni ja katsoin maahan. Tiesin tämän toimivan ongelmahevosten kanssa, ne tahtoivat vain huomiota. Oma ravurini oli ollut nuorempana aivan samanlainen. Pidin silmät kiinni ja päässäni toivoin tamman toimivan kuten odotin. Hetken päästä se töytäisi selkääni. Nostin pääni ja salakavalasti tartuin riimusta kiinni. Irrotin narun ja taputin hikisenä huohottavan tamman kaulaa.

"Shh", elehdin Oonalle ja Annikalle, jotka katsoivat hämmentyneinä ovelta. Pyysin käsilläni avaamaan oven ja varovasti talutin Yasminia riimusta kiinni pitäen. "Oliko hurja reissu?" murahdin mustalle ponille, joka oli nyt lauhkea kuin lammas. Pysähdyin ja kiinnitin riimunnarun uudelleen. Ojensin sen Annikalle. "Nyt vaa talliin", haukottelin ja kävelin edeltä muistaen toimiston pöydällä odottavan kahvini.

Santtu sai vihdoin houkuteltua Yasminin luokseen nappaamalla salakavalasti kiinni sen riimusta heti kun poni uskaltautui tarpeeksi lähelle. Poika jutteli tammalle ja ojensi pian riimunnarun minulle. Yasmin vaikutti hyvin väsyneeltä ja sen kaula ja kyljet olivat hiestä märät. Tamma pärskähti alistuneesti, eikä viitsinyt edes luimia, kun lähdin taluttamaan sitä Santun perässä talliin päin.

"Olipa aikamoinen ilta", sanoin Yasminille hiljaa. "Osaat sä kyllä olla aika mahdoton näköjään, mutta eiköhän meistä vielä kaverit tuu", lisäsin ponille. Yasmin vilkaisi minuun hiukan epäluuloisesti, muttei se kuitenkaan luiminut. Musta tamma näytti hurjan kauniilta hikisenä ja väsähtäneenäkin. Silitin Yasminin kaulaa ja sydämen muotoista merkkiä päässä. Tamma hörisi hiljaa ja korvat käväisivät hetkeksi luimussa, mutta muuten se ei vastustellut yhtään.

Santtu oli jo ehtinyt toimistoon, kun sain vihdoin päästettyä Yasminin karsinaan. Harjasin tamman pikapikaa puhtaaksi ja laitoin hikiloimen sen päälle, ettei sille tulisi kylmä hien kuivuessa. Suljin karsinan oven rapsuteltuani Yasminia hetken ja suuntasin toimistoon. Ehkäpä kahvia riittäisi vielä minullekin rankan pyydystysoperaation jälkeen?

Annikalta viis viestiä, keskipitusia, jotkut vähän pitempiäkin.

Astuin toimistoon haukotellen. Kahvini oli jäähtynyt ja lojuipa siellä muutama karvakin jo. Huokaisten kaadoin sen viemäristä alas, huuhtelin mukin ja otin uuden kupillisen. Hetken päästä Annikakin tuli toimistoon - väsyneenä, mutta elossa kuitenkin - katsomaan, olisiko hänelle kahvia. Näytin myös torttuja liinan alla ja kaadoin tytölle kahvia.

Huokaisten lösähdin sohvalle. Yasmin oli ensimmäistä kertaa tänään hiljaa. Nautin hiljaisuudesta, join kaikessa rauhassa kahvia ja selailinpa uuden Hippoksenkin. Samassa tallin puolelta kuului kimeä hirnahdus ja perään kaksi kolistelua. "Penny! Sä saat ruokas vasta illalla", karjahdin tallin puolelle. Kyllähän minä nyt oman tammani äänen tunnistin.

/ Mulle kuusi melko pitkää.

"Toi on ihan kahupää", Santtu murahti ja käveli maneesin puolelle. Santtu seisoi maneesissa, kädet taskussa. Yasmin uskaltautui vihdoin Santun lähelle ja tämä tarttui ovelasti sen riimusta kiinni. Hiljennyimme Annikan kanssa katsomaan tilannetta ihmeissämme. Santtu talutti Yasminin Annikan luo rauhallisesti. Annika otti tamman riimunarusta kiinni ja alkoi taluttaa sitä Santun perässä tallille päin. Lähdin heidän mukanaan kohti tallia.

"Olipa aikamoinen ilta", Annika kuiskasi sydänpäiselle tammalle hiljaa, kuitenkin niin, että kuulin sen kävellessäni heidän perässään. Tamma vilkaisi Annikaa, eikä edes luiminut kovin paljon. Hymyilin heille ja taputin Yasminia kaulalle erittäin varovasti. Annika vei Yasminin karsinaan ja harjasi sen. Itse käväisin samalla Kanelin karsinan luona. Rapsuttelin sitä hetken aikaa, kunnes huomasin Annikan olevan menossa toimistoon. Lähdin hänen peräänsä. Toimistossa odotti jo Santtu, joka tarjosi Annikalle kahvia. "Eikös mulle tarjota?", hymähdin ja kaadoin kahvia kuppiini. Oli hiljaista, kunnes tallista kuului Pennyn hirnahdus ja kolinaa. "Penny! Sä saat ruokas vasta illalla", Santtu karjaisi hoitohevoselleen.

Join kahvikuppini tyhjäksi ja otin yhden tortun käteeni. Mutustelin torttua samalla, kun kävelin ulos toimistosta. "Moikka, nähään taas huomena. Etkä päästä Yasminia joka päivä irti", naurahdin Annikalle ja lähdin kävelemään pitkin tallikäytävää. Kävin vielä rapsuttelemassa Kanelia sen karsinalla. Juoksin ulos ja nappasin pyöräni. Piti ehtiä vielä kotiinkin tänään.

/Mulle viis, aika pitkää vuoroa.

Annikalle 6
Santulle 7
Oonalle 6