Maastolenkkeilyä? [Santtu ja Janna tänne]

Suljin satulahuoneen oven perässäni ja katselin ympärilleni käytävällä, etsin katseellani Jannaa siinä toivossa että pääsisin vielä tänään maastoon hölköttelemään lämminverisen selässä...

"Jannaaaaaa", huutelin ja kävelin Johannan ohi peremmälle talliin. Miten kiva olisikaan lähteä kävelyretkelle, ehkä hitusen laukkaakin mukaan mahtuisi. Aurinkokin ulkona paistoi, eikä tuulikaan puhaltanut kylmästi. Mietin jatkuvasti, kellä olisin valmis lähtemään köpöttelemään, sillä Jossu luultavimmin valitsisi Reetan. "Janna!" huusin uudestaan.

Kävelin ympäri käytäviä myöskin Jannaa huhuillen, jäin kuitenkin jokaisella karsinalla katsomaan autuas hymy huulillani jotain hevosta. Etenkin Reetta oli mieleeni, se oli upea tapaus, ystävällisyys ja luottamus tuntui paistavan sen silmistä. "Tulisitko mun kanssa maastoon?" Kysyin hevoselta hiljaa, hymyilin sille lämpimästi ja palasin sitten etsimään Jannaa.

"Hei Jossuu", huudahin tallin ovelta, jossa olin jutellut Jannan kanssa. "Voidaan lähtee ratsasteleen, jos ollaan varovaisia", vinkkasin ja etsiydyin hevosia tutkimaan. "Otatko sä Reetan? Mä en oikein tiedä", mutisin itsekseni matkalla varusteitani hakemaan. Kypärää, hanskoja ja vaihdoin verkkarit ratsastushousuihin. Palasin hetken päästä talliin haukotellen. "Ei sit hirveen hurjaa menoa, jooko", virnistin taputtaessani ohimennen Jossua olalle.

"Loistavaa!" Hihkaisin ja väläytin pojalle leveän hymyn. Huomatessani Santunkin vaihtaneen jo ratsastustavaroihin käväisin itsekkin nopeasti vaihtamassa farkkuni ratsastushousuihin ja toin mukanani Reetan karsinalle myös hevosen varusteet ja harjat. "Ei ei, ravia ja ehkä vähän laukkaa vaan" Katosin karsinaan harjaamaan Reettaa.

"Mä voisin ottaa vaikkaaaaaaaaaaaaaaa....." venytin sanaa ja vilkaisi karsinassaan torkkuvaa Kania ja innoissaan piehtaroivaa Lakua. "Tän pojan", hymyilin orin noustessa pystyyn ja ravistellessa itseään. Etsin sen harjat käsiini ja painuin karsinaan tekemään orin kanssa tuttavuutta. Laku haisteli takkiani innoissaan ja taputin sitä kaulalle. Harjasin sen puhtaaksi muutamassa minuutissa ja putsasin kaviot. "Ootko missä vaiheessa?" huikkasin Jossulle mennessäni varusteita hakemaan.

Kuuntelin toisella korvalla Santun puheita ja suin samalla Reettaa pölykerroksen alta esille ja puhelin sille samalla rauhoittavasti. "Aloitan varusteiden laiton nyt hetikohta" Vastasin Santulle ja puhdistin vielä Reetan kaviot ennen satulan ottamista esille. Reetta katsoi minuun kummissaan ja hörähti suloisesti, ilmeeni valui autuaaseen hymyyn ja asetin satulan hienovaraisesti ja hellästi sen selkään.

"Hyyvä", mumisin tapellessani orin satulavyön kanssa. Laku liikahteli jatkuvasti ja ärähdin sille, jolloin se pysähtyi pariksi sekunniksi. Löysensin sen toiselta puolelta toiseksi viimeiseen reikään ja sain kuin sainkin sen mahtipontisilla voimillani toiseltakin puolelta viimeiseen reikään. "Sitten sun suitset", puhelin Lakulle heittäessäni ohjat sen kaulalle. Saman tien se nosti päätään ja haukotteli. Haukotteli monta kertaa peräkkäin. "Nyt riittää", naurahdin tarttuessan sen päästä ja ujuttaessani kuolaimet suuhun. Vedin suitset korvien yli ja asetin päähän. "Tukka hyvin, sitten solkia kiinni", tokaisin vedettyäni otsatukan otsahihnan alta. Pian olin kiinnittänyt kaikki soljet. Kiedoin vielä pintelit jalkaan. "Me oltais niinku valmiita", sanoin Jossulle, joka autuaana varusti Reettaa.

Lähdin taluttamaan Viskiä karsinasta ulos pihalle. Ruuna vaikutti hyvin innostuneelta, kun se ei joutunutkaan loppupäiväksi karsinaan virumaan. Oikaisin vielä riimun soljen ja painoin karsinan oven varovasti perässämme kiinni. Huomasin kaksi tuntematonta ihmistä laittamassa hevosia kuntoon, kenties yhteiselle ratsastusreissulle lähdössä. "Moi", huikkasin yhteisesti molemmille ja pysäytin Viskin käytävälle. "Ei ollakkaan taidettu aikaisemmin tavata, mä oon Annika."

Viski kuopi närkästyneenä lattiaa joutuessaan seisahtumaan, se ilmeisesti halusi jo kovastikin ulos. Komensin ruunaa pysymään paikallaan ja selvästi tympääntyneenä se lopetti vikuroinnin.

Kiristin vielä satulavyötä ja asettelin hiukseni hyvin kypärän alle, ehdin vasta avata karsinan oven ja huikata santulle että valmiita oltiin kun huomasin käytävässä tytön. Toinen tervehti meitä ystävällisesti ja esittäytyi Annikaksi. "Moi!" Hihkaisin myöskin ja hymyilin Annikalle ystävällisesti. "Mä oon Jossu" Esittäydyin ja otin ohjat Reetan lihaksikkaalta kaulalta.

"Ootteko ratsastamaan lähdössä vai?" Kysyin vilkaistessani satuloituja hevosia. "Olisi kiva päästä itsekkin ratsastamaan jossain välissä", mietin itsekseni haaveillen pitkistä maastoreissuista pelloilla ja metsikössä vaeltaen.

Havahduin ajatuksistani nopeasti, kun huomasin että Viski vieressäni yritti kovasti kurkotella päästäkseen nuuhkimaan Reetan karsinan seinää ja tietenkin itse karsinan asukasta, mutta se ei oikein yltänyt ja heilautti päätään äkäisesti korvat luimussa. "Kohta mennään", rauhoittelin ruunaa, joka liikahteli jo aivan lähtövalmiina ja taputtelin sen kaulaa.

"Kyllä me ajateltiin, siellä kun on kerrankin auringonpaiste ja kaikki" Naurahdin äksylle ponille, joka taisi olla kutsumanimeltään Viski, Annikan riimunvarren päässä. "Hoidatko sä tätä vai?" Kysyin hivenen kateelisena mutta pidin silti kasvoni peruslukemilla.

Reetta seisoi lauhkeana paikallaan vaikka heiluttelikin päätään ja hörisi Viskille korvat hörössä. Rapsuttelin lämminverisen kaulaa hajamielisenä ja sainkin sen kuuntelemaan puhettamme melkein kiinnostuneena.

"Joo, kyllä mä hoidan. Aloitin juuri pari päivää sitten viikonloppuna. Hyvä tuuri, että sain hoitohevosen, nää meni tosi nopeesti kaupaksi", vastasin yrittäen pitää ylpeyttä poissa äänestäni. "Ootko sä siis tallityttö vai ihan hoitaja kanssa?" Kysäisin. Kateellisena katselin satuloitua hevosta ja toivoin itsekin pääseväni pian Viskin satulaan - toki hoitaminenkin oli kivaa, mutta ratsastusta rakastin yli kaiken. Esteratsastus, maastoilu, koulukiemurat... Ajatuskin sai melkein hymyn huulille.

Viski vastasi Reetan hörinään samalla mitalla; epätavallisen matalalla hörinällä. Se yritti astella lähemmäs mielenkiintoista tammaneitiä, mutta seisoin päättäväisenä ruunan tiellä ja se tyytyi flirttailemaan tammalle syrjempää. Naurahdin Viskin hölmölle yrityksellä tehdä vaikutus itseään paljon isompaan lämppäritammaan ja pörrötin sen tuuheaa otsaharjaa iloisin mielin.

"Töissä täällä... Eli ihan tallityttö, vailla hoitohevosta" Selitin ehkä hivenen punastuneena ja häpeissäni, olin kateellinen niille jotka olivat saaneet hoitohevosen ja saivat palvoa ja helliä niitä tunnista toiseen. "Ikävä kyllä, mielelelläni ottaisin kyllä vastaan jonkun hevosen jos tarjottaisiin.." Valitin ja rapsuttelin edelleen hörisevän Reetan kaulaa. Sipaisin otsatukan silmältäni kypärän sivukiinnitysen taakse niin ettei se valunut silmille.

Reetta hirnui Viskille ja tuntui katsovan toista "mitä sä oikein yrität" ilme silmissää. Naurahdin Reetalle ja Viskille joka tuntui kuvittelevan itsensä komeaksi mustangioriksi.

"Niin, toivottavasti sullekkin löytyy vielä joku hevonen", hymyilin aidosti myötätuntoisena. Tallin seinälle kiinnitetty hoitajajono-lappunen oli pitkä, sillä monet halusivat hoitamaan. "Hevosiahan on tulossa onneksi lisääkin lähiviikkoina, joten etköhän säkin pääse pian hoitamaan. Mutta ainakin pääset ratsastamaan!" Lisäsin vielä hiukka kateellisena minäkin. "Mun täytyy tutustua Viskiin vähän enemmän ennen kuin sen selkään hyppään", kerroin hiukka pettyneen oloisesti. "Saatko sä siis ratsastaa kaikilla tallin hevosilla?" Kysäisin vielä vilkuillessani hömelöä Viskiä välillä.

Ihastus suorastaan loisti ruunan silmistä. Pidättelin nauruani silittäessäni ruunan poskea. "Hölmö russi", naurahdin ja oikaisin riimun niskahihnaa. Viski vilkaisi minua nopeasti ja jatkoi sitten Reetan ihastelua korvat hörössä. Sitten se hörähti kovaan ääneen ja nyökytteli päällään suloisesti. Nauroin väkisinkin.

"Toivotaan" Hymyilin vähän. "Onneksi saan näillä ratsastaa! Vaikka se onkin vähän outoa kun niillä on kaikilla hoitajat" Irvistin ja rapsuttelin edelleen Reettaa joka kyhnytti ylähuulellaan ilmaa. "Santtu! Etkö sä aio esittäytyä ollenkaan?" Huudahdin Santulle.

"Täh?" nousin ylös Lakun jalkojen seasta tarkistettuani pinteleiden pysyvyyden. Astuin ulos karsinasta ja näin russin, jonka tiesin Viskiksi. "No mä olen Santtu, jos sä sitä kaipasit", virnistin. "Sä oot vissiin Viskin hoitaja? Meikä tekee kaikkia hanttihommia tän Jossun kanssa", jatkoin ja nojasin Jossun olkapäähän naureskellen. "Meennänkö sitten? Meidän poikien veri vetää maastoon, hop hop, likat", hoputin ja otin Lakun karsinastaan ja talutin sen ulos.

"Joo, kyllä mä hoidan Viskiä ja mun nimi on Annika", vastasin hymyillen ja lähdin taluttamaan Viskiä heti Santun ja Lakun perään. Ruuna hätkähti yllättävää liikkeellelähtöä, mutta lähti kuitenkin tallustamaan perässäni ulospäin. Taputin Viskiä kaulalle ja se höristi korviaan innoissaan. Ulkoilma tuntui ihanan viileältä vasten kasvoja ja ilmakin näytti varsin selkeältä ottaen huomioon, että oli jo reilusti yli lokakuun puoliväli.

Viski nuuhki tallin ovella ulkoilmaa ja yritti pysähtyä muutaman askeleen päästä hamuilemaan syksyisen kellertäviä ruohonkorsia maasta, mutta maiskautin terävästi ja sain ruunan jatkamaan matkaansa, tosin ehkä hieman vastahakoisen ja alistetun näköisenä. "Minnes päin lähdetään?" Kysäisin Santulta. "En ole vielä ehtinyt tutustua maastoihin, joten en voi pahemmin suositella mitään reittiä", lisäsin naurahtaen.

"Emmäkää, ihan Sahara koko paikka mulle", nauroin ja laskin jalustimet alas. Kiristin satulavyötä ja keräilin vähän ohjia. Laku valpastui saman tien ja aloitti pienen steppailun. Kurotin jalkani jalustimeen ja ponnistin selkään. Kylmä tuuli havisutti puita ja sai minut vetämään tallitakin vetoketjun nenään asti. "Vitsi tänne jäätyy", mumisin takkini sisältä.

Naurahdin ja Viski käytti herpaantumistani hyväksi vetämällä päänsä maahan ja alkamalla hamuilla syksyn viimeisiä ruohonkorsia parempiin suihin. En viitsinyt yrittääkään estää ruunaa, sillä se näytti suloiselta ahmiessaan ruokaa niin autuaana. Kädet meinasivat jäätyä ja soimasin itseäni siitä, että olin unohtanut hanskat kotiin. Silittelin Viskin lämmintä kaulaa ja mietin, että paksu turkki oli varmasti miellyttävän lämmin tälläkin säällä.

"Ootko sä ratsastanu Lakulla aikaisemmin?" Kysyin osittain vain saadakseni ajatukset pois palelevista sormista.

"En", huikkasin kiristäessäni satulavyötä. "Mut kerta se ensimmäinenki, hirveen lyhyet jalustimet", sanoin mumisten toisen lausahduksen. "Ota tumput jos tahot", heitin lappalaistyyliset tumput hanskattomalle Annikalle. "Tääl jäätyy näpit kyl paris minuutis", myhäilin vetäessä hihoja ratsastushanskojen päälle.

"Ai, kiitti hirveest!" Kiittelin Santtua. Paksut hanskat lämmittivät sormia mukavasti ja näppini alkoivat helpotuksekseni pikkuhiljaa sulamaan. Lämmittelin käsiäni vielä hetken Viskin harjan lämpimässä, ennen kuin ne tuntuivat normaaliämpöisiltä. Viski oli jo nyhtänyt ruohotupsut kaikkialta, minne ylsi ja se veti jo kiivaasti riimunnarua päästäkseen paremmille apajille. "Äläpäs hoppuile", supatin ponille. Löysäsin kuitenkin vähän riimunnarua antaen Viskin laiduntaa vähän pidemmällekin. "Joko lähdetään, tää syö kohta koko pihan paljaaksi", naurahdin Santulle.

Kiskoin ratsastushanskat käteeni ja lähdin taluttamaan Reettaa pihalle. Hevonen askelsi kiltisti vieressäni ja seisoi nätisti paikallaan, vaikkakin vähän hermoillen, kun nousin sen selkään pihalla kiristettyäni ensin satulavyön. Jalustimet olivat oikean pituiset joten minun ei onneksi tarvinnut alkaa niitä säätämään. Istuin satulassa vähän kankeasti mutta löysin nopeasti taas "kouluryhtini". "Lähdetään vaan" Totesin ja hymyilin suloiselle Viskille. Painoin pohkeeni kevyesti Reetan kylkiin ja se lähti kävelemään eteenpäin joustavin ja mukavin askelin.

Lähdin Jossun perään helpottuneena, sillä liikkuminen lämmittäisi jalkoja varmasti mukavasti. Viski tuntui olevan vähän eri mieltä asiasta, sillä se olisi mielellään jäänyt syömään pidemmäksikin aikaa. Sain ponin tosin parilla kommenuksella ja vaativalla maiskautuksella liikkeelle ja nyt se kulki vallan reippaasti vierelläni, korvat hörössä ja pirteästi ympärilleen katsellen.

"Minnes päin lähdetään?" Kysyin Jossulta. "Mulla ei oo tosiaan siis yhtään kokemusta näistä maastoista, ootko sä ennen käyny maastossa täällä?"

Myötäilin Reetan pehmeitä askelia katse vastahakoisessa Viskissä ja Annikassa, vastasin tytön kysymykseen mietteliään oloisena; "Kävin mä täälä koiran kanssa tossa pari päivää sitten" Kohautin harteitani. "Tuolta" Viitoin eteen vasemmalle "Pääsee semmoselle ehkä vartin pituselle pikkulenkille, kokoajan ihan tasasta tietä".

Reetta hörähti ja nappasi puunoksalta lehtiä niin että koko oksa rämähti alas, tamma ei ollut moksiskaan vaan jatkoi tyynen rauhallisesti matkaa.