Maastolenkkeilyä? [Santtu ja Janna tänne]

Naurahdin Reetan hassuttelulle. "Okei, mennäänkö me sinne vai? Mulle käy kaikki reitit, kunhan ei hirveän pitkälle mennä, kun mun pitäs jaksaa kävellä vielä takasinkin, Viskistä nyt puhumattakaan!" Vilkaisin samalla ruunaa, joka oli kääntänyt toisen korvansa puheeni suuntaan kuullessaan nimensä. Taputin herran lämmintä kaulaa tyytyväisenä siitä, että se oli hetkeksi lopettanut ruuanahmimisyrityksensä.

Varoin astumasta inhottavaan kuralammikkoon edessäni, mutta Viski ei edes viitsinyt vilkaista lammikkoa, vaan porskutteli sen yli kura läiskyen saappailleni. "Viski!" Huudahdin osin huvittuneena, osin ärsyyntyneenä.

"Mennään sinne" Hymyilin ja annoin Reetan kävellä pitkin ohjin eteenpäin Annikan ja Viskin tahdissa, mekin kävelimme paljoa miettimättä kuralammikon läpi. "Saatko ratsastaa tolla jossain vaiheessa?" Tiedustelin ja etsin satulassa hyvää asentoa.

Kuuntelin tyttöjen juttuja vain puolella korvalla kulkiessani noin pari metriä Viskin perästä. Laku käveli pitkin ohjin rennon letkeästi ja myötäilin sen liikkeitä. Kieltämättä röhnötin satulassa selkä mutkalla ja haukottelinpa päälle. Laku kiersi lätäkön sen enempiä käskyjä ottamatta ja taputin sitä kaulalle. "Miten pitkään me oikein kävellääään?" marisin satulasta.

"Joo, kyllä mä saan ihan pian. En malta oottaa, että pääsen tän hurmurin selkään!" Vastasin Jossulle naurahtaen. Vilkaisin Santtua kuultuani tämän marinan. "Luuletko, että mä jaksasin juosta? Kohta mun pitäs kuitenkin varmaan jo kääntyä tallille päin, että ehin ennen pimeää kotiin ja tääkin pitäs vielä hoitaa", sanoin viitaten vierelläni tallustavaan Viskiin.

Viski oli rauhoittunut matkan alkutemmellykseen verrattuna ja se tyytyi ruuan kalastuksen sijaan vilkuilemaan ympärilleen ja haistelemaan syysilmaa kiinnostuneena. Syystuuli pörrötti ruunan jo ennestään mihin suuntaan sattuu törröttävää otsatukkaa ja sipaisin kädelläni otsaharjaa pois ponin silmien edestä.

"Luulen", sanoin virnistäen. Ilta alkoi jo pimetä. "Mistä sä meinaat kääntyä kotii? Meinaan et me voitais Jossun kaa vetää vähä pidempiki lenkki, sä pääset vissii sit ens kerral iha ratsain messiin?" hymyilin. "Jos tosta pyörylästä lähtee vauhtia!" virnistin perään kerätessäni Lakun ohjat.

Kohotin Santulle kulmiani, mutten voinut olla vastaamatta virnistykseen. "Eikö tässä lähellä pitäs olla joku polku, mistä pääsee kääntymään?" Muistelin Vaajan karttaa, jota olin tutkinut netistä iltapäivällä. Vähän matkan päästä haarautui tie viistosti tallin suuntaan ja pohdiskelin, mahtaisiko tuo olla oikea polku. "Oisko se tuo polku?" Kysyin osoittaen tienhaaraa sormellani. Viski katsoi uteliaana samaan suuntaan ja käänteli korviaan joka suuntaan valppaana. "Ei täällä muitakaan teitä näy olevan. Niin ja toki pääsen ens kerralla ratsailla mukaan - ja saatte nähä että Viskistä irtoaa myös vauhtia!" Lisäsin ja vilkaisin ruunaa, joka näytti jokseenkin tylsistyneeltä.

"Emmä tiiä", kohautin olkiani. "Jossu, toivottavasti sä tiiät tän paikan reitit, koska mul ei oo hajuakaa missä me ollaan!" huusin vielä eteenpäin Jossulle, joka köpötteli rennosti Reetalla. "Kauankoha me ollaan ees köpötelty?" haukottelin ja löysäsin taas Lakun ohjaa, joka tyytyväisenä venytti kaulaansa pitkälle ja haukotteli. "Sellainen ratsastaja, sellainen hevonen..." mumisin aavistuksen väsyneenä. Lintu lauleskeli jossain ja Jossu hyräili jotakin biisiä.

"Pitäsköhän mun vaan kääntyä takaisin?" Mietiskelin ääneen. "Kun emmä viiti kokeilla jotain uutta polkua, eksyn kuitenkin." Otin paremman otteen riimunvarresta, kun Viski nyki päällään lähipusikkoja kohti. Poni näytti vähän lannistuneelta, kun vedin sen ahneen turvan pois pusikkojen luolta ja maiskautin sille merkiksi matkan jatkamisesta. "Hei tota, mä taidan tästä nyt kääntyä kuitenkin, että ehin illan vikaan bussiin. Te vissiin jatkatte vielä pidemmälle?"

Meinasin kompastua maassa lojuvaan puunoksaan, kun katselin Viskin pettynyttä ilmettä. Viski säpsähti vähän horjahtamistani, mutta tyytyi kuitenkin vain katselemaan minua epäluuloisen näköisenä. Taputin ponia kaulalle.

"Kattoo, mitä toi Jossu tuumaa", venyttelin jalkojani jalustimien varassa. "Älä sit eksy, jooko?" naureskelin Annikalle. Laku askelsi letkeästi Reetan perässä, joka kulki hiukan reippaammin. Olimme orin kanssa kirineet Annikan ja Viskin rinnalle. Ruuna haaveili selvästi herkullisista lehdistä pusikossa, ja Annika sai vähän väliä vetäistä riimunnarusta. "Miks sä haluut hoitaa tollasta pötkylää?" virnistin hetken hiljaisuuden päästä katseltuani Viskiä pitkän aikaa.

Hätkähdin ajatuksistani. "Pötkylää vai? Viskihän on tosi suloinen!" Vastasin naureskellen. "Muhun jotenkin kolahtaa enemmän pienet ponit, ne on vaan jotenkin persoonallisia. Vaikka kyllähän mä isoistakin hevosista tykkään", lisäsin hetken mietiskeltyäni. "Onhan tää välillä vähän ärsyttävä junttura", sanoin vielä taputtaen Viskiä kaulalle, "mutta loppujen lopuksi tosi kiltti ja herttainen."

Viski tökkäsi minua turvallaan ystävällisesti ja rapsutin sen pehmeää turpaa. Poni yritti hamuilla taskujani, luultavasti makupaloja kerjäten. Työnsin ahneen turvan pois takkini kimpusta hymyillen. Viski näytti taas pettyneeltä, kun ei vieläkään saanut ruokaa. "Nyt mä kyllä taidan kääntyä takasin tallille päin, tällä on niin kova nälkä, että kohta se rupeaa syömään mun saappaita", tokaisin naurua pidätellen.

"Mä tahtoisin sellainen mennään eikä meinata -tyyppisen ison ponin, you know", sanoin virnistäen. "Nyt mä kyllä taidan kääntyä takasin tallille päin, tällä on niin kova nälkä, että kohta se rupeaa syömään mun saappaita", Annika sanoi ja hiukan naurua purkautui tytön huulilta. "Mun mielest meki voitais mennä takas, vai..?" vastasin Annikalle tarkoittaen sanan kuitenkin Jossulle. Käänsin Lakun ympäri ja ori alkoi käyskennellä innokkaasti kotia kohti.

Seurasin Santun esimerkkiä kääntäen Viskin takaisin tallille päin. Ruuna vaikutti vähän hölmistyneeltä, mutta ei näyttänyt panevan käännöstä ollenkaan pahakseen. Kenties iltarehut vetivät sitä kovasti puoleensa, who knows. Taputin ruunan kaulaa taas ja se tökkäsi minua turvallaan vaativasti, tarkoittaen varmasti, että se halusi pian takaisin tallille syömään. Hymyilin varovaisesti ponin ahneudelle.

"Jossu, oot sä ihan omissa maailmoissas? Oot ollu jo pitkään hiljaa", tokaisin Jossulle olkani ylitse. "Alkumatkasta sua ei saanu hiljaseks millään", virnistin leveästi. "Vaikka ei sussakaan Santtu mitään vikaa oo, hyvää juttuseuraa oot!" Lisäsin nopeasti iskien silmääni pojalle.

"Jossu haaveilee lämppäreistä", virnistin huomatessani Reetan kääntyvän itsekseen peräämme. Haukottelin makeasti. "Lupasin sille et se saa vapaasti joku päivä tulla ratsasteleen mun lämppäriruunaa", hymyilin eteenpäin katsoessani. Tallille ei ollut enää kovinkaan pitkä matka. Tuuli heilutteli oksia ja leikitteli hevosten harjoilla, muodosti pienen pyörteen tallitiellä makaavien lehtien joukkoon ja rauhoittui taas tyyneksi, mitä se oli koko ajan ollut. "Kiva sää", sanoin Annikalle. Lintu lauloi jossain ja aurinkokin jaksoi pilkistää pilvien lomasta aina välillä.

"Onhan tuo. Et sitten parempaa puheenaihetta keksi?" Nauroin ilkikurisesti pojalle. Alkumatkan kylmyys tunti kaikonneen jonnekkin, tai sitten se johtui vain Santulta lainaamistani lämpimistä lapasista. What ever. Viski oli taas tylsistynyt ja alkanut laahustamaan sangen laiskasti, kaiketi se tykkäsi enemmän ratsastuksesta kuin pelkästä talutuksesta. Sain maiskutella pari kertaa, ennen kuin sain ponin liikkeelle edes hiukan reippaampaan tahtiin. "Hitsi, tarvitsis varmaan kunnon koivunoksan, jolla vähän pölläyttää tän takaliston karvoja!" Mutisin puoliksi itselleni, puoliksi Santulle. "Ei tää alkumatkasta ihan näin vetelä ollut..."

Viski haukotteli lähes mielenosoituksellisesti ja ravisti harjaansa laiskanpuoleisesti, ihan kuin se olisi ymmärtänyt sanani.

"Mähän sanoin, että toi on pötkylä", virnistin ja pysäytin Lakun kohdalle, jossa koivun oksa juuri sopivasti hipoi päätänä. Kurkotuin jalustimien varaan taittamaan sen, ja toivoin sydämeni kyllyydestä, ettei Laku lähtisi painelemaan. Taitoin harvalehtisen, noin puoli metriä pitkän oksan puusta ja ojensin sen virnistäen Annikalle. "Kyllä koivuniemen herralla lähtee", naureskelin käskiessäni Lakun taas eteenpäin.

En voinut olla vastaamatta nauruun. Pahaa-aavistamaton Viski yritti taas pysähtyä syömään ruskehtavaa ruohoa maasta, kun koivuniemen herra läsähti sen pörröisille lautasille - ei tietenkään lujaa, mutta ilmeisestikin sopivan tehokkaasti, sillä Viski säntäsi eteenpäin tököttävää ravia sieraimet laajentuneena, kuin vauhkolla kisahevosella. Jouduin juoksemaan pätkän ponin perässä, kunnes sain sen hiljennettyä takaisin käyntiin.

Viski näytti koomiselta. Sen sieraimet olivat yhä laajenneet ja se puuskutti säikyn oloisesti. Se vilkuili ympärilleen, kuin etsien syyllistä äskelliseen napaukseen, mutta ehdin taitavasti piilottaa oksan taakseni. Viski taisi luulla jonkun oudon eläimen hyökänneen kimppuunsa, sillä se ei ottanut rauhoittuakseen nopeasti, vaan vilkuili edelleen ympärilleen kuin etsien hurjaa ruoskalla varustettua villieläintä. Nauraa hihitin vielä pitkän aikaa tapauksen jälkeen.

"Oho, sähä olet oikein topakka täti", nauroin Annikalle pidätellessäni Viskin menosta innostunutta Lakua. Talli näkyi jo puiden lomasta ja allani pyörivä ori alkoi rauhoittua. Viskikin reipastui huomatessaan taas kotikonnut.

Ohjastin Lakun tallin pihaan ja pysähdyin tallin etupuolella. Nousin selästä, löysensin satulavyötä pari reikää ja lopuksi nostin jalustimet ylös. Otin ohjat kaulalta ja talutin orin talliin, jossa purin sen varusteita ja viilensin vielä jalat.

Kävelimme Viskin kanssa Santun ja Lakun perässä - reippaampaa tahtia kuin jopa äskeisen spurtin aikaan - talliin ja suoraan Viskin karsinaan. Ruuna tuntui pettyneeltä, kun siellä ei odottanutkaan rehuannosta, mutta piristyi silti päästyään omaan karsinaansa. Pudotin ruunan päästä riimun ja napsautin siitä samalla riimunnarun irti. Halien ja taputusten jälkeen jätin Viskin yksin karsinaansa, odottelemaan rehukärryjen tuttua ja turvallista kolinaa.

"Nyt mä kyllä lähden kotiin. Hirveen pitkäks veny tää päivä", huikkasin Santulle Lakun karsinaan. "Nähdään taas huomenissa!" Lisäsin kättä heilauttaen. "Heippa vaan Jossullekkin!" Moikkasin vaitonaisen tuntuista tyttöä - kenties oma hoitohevonen oli taas päällimmäisenä hänen mielessään.

"Heippa", huudahdin Annikalle. Lakun satulavyö ja pintelit olivat kurassa, joten päätin puhdistaa ne. Huikkasin Jossulle meneväni ulos harjaamaan satulavyön ja pintelit päällimmäisestä ravasta puhtaaksi.

/ 16 viestiä, mutta aika keskipituisia ropeksi, oisko 11 ok

Santulle 11 kuulostaa siedettävältä Paljon Annikalla vuoroja?

Oonkin unohtanu tän ihan kokonaan ;'DDD //

Mekin käännyimme Reetan kanssa tallille muiden perässä.

17 laskujeni mukaan.

blowie kirjoitti:

17 laskujeni mukaan.

No heitän sulle sitten kanssa 11

Paljos Jossulle kerty?

12 kai ,;O

Freak kirjoitti:

12 kai ,;O

No mä annan sulle niistä kaheksan pointsia