Pitkä maastolenkki (Jossu ja Santtu tännepäin!)

Kylmä ilma puhalsi suoraan hupparini läpi tallille saapuessani. Onneksi olin ottanut mukaani sadetta kestävän syystakin. Ilma ei ollut juuri parantunut sitten aamupäivän, sillä taivas näytti valmiilta tiputtamaan vetensä tallipihan päälle minä hetkenä hyvänsä. Liukastelin vesilätäköissä ratsastussaappaineni. Pitikin sattua tallille juuri rankan sadekuuron jälkeen. Bussin ikkunat olivat olleet yhtä tulvaa, kun olin yrittänyt tiirailla lasien takaa ulos. Hädin tuskin olin erottanut, millä pysäkillä jäädä pois.

Talli tuntui suloisen lämpimältä ulkoilman viileyden jälkeen. Suunnistin automaattisesti Viskin karsinalle. Rapsuteltuani ruunaa hetken, lähdin toimistolle, jossa oletin talliorjatiimin viettävän vapaahetkiään. Ehkä saisin seuraa suunnittelemalleni maastoretkelle? Avasin oven ja kurkkasin sisään. "Haluiskos joku lähteä mun ja Viskin kanssa maastoretkelle?" Kysyin toimistossa notkuvalta porukalta toiveikkaana. Yhdessä ratsastus olisi varmasti vielä tuplasti mukavampaa!

(Saiskos tällänen talliorja liittyä joukkoon?) 'ot

Hörpin kuumaa kahvia the boss tekstillä koristellusta keraamisesta mukista, suurin osa porukasta oli kerääntynyt toimistoon lämmittelemään. Kylmä syystuuli oli puhaltanut suoraan luihin ja ytimiin asti ja hytisin itsekkin vielä vaikka olin verhoutunut paksuun takkiin ja huppariin. Olin ehtinyt sisään juuri ennen sadetta, joka nähtävästi oli vielä loppunut, mutta olin silti litimärkä kompuroituani vesilätäköstä toiseen.

Samassa ovi avattiin ja Annika, Viskin hoitaja, asteli sisälle ja sai myötämielisen tervehdyksen osakseen. "Haluisikos joku lähteä mun ja Viskin kanssa maastoretkelle?" Tyttö kysyi. En ollut erityisen innostunut ulos palaamisesta mutta hihkaisin silti "Me tullaan Rastin kanssa!"

/ Mä leikin, että me tultiin jo maneesista

Talutin Pennyn karsinaansa ja huomasin samalla sivusilmällä porukkaa toimistossa. "Varmaan suunnittelevat maastolenkkiä", huokaisin ja päätin jättää Pennyn karsinaansa. Vedin vain ohjat jalustimet alta ja kipitin toimistoon. Olin melko ravassa tiputtuani parisen sataa kertaa.

Astuin toimistoon ja heitin ensimmäisenä likaisen takin maahan ja purin turvaliivini sen alta. Oli kylmä, joten vedin saman tein takaisin päälleni. "Joo, älkää sanoko mitään", virnistin huomatessani likaisissa vaatteissani vaeltavat silmäparit. "Penny on ihan hullu!"

(öh sovittaisko sittenkin, et nähtäis jossai keskel maastopolkuu?) 8D

// Janna P, jos sulla on ratsastusoikeus, niin eiköhän onnistu. Vai mitä Jossu/Santtu sanovat?

Hymyilin iloisesti Jossulle. "Jotenkin arvasin, että mun seura kelpaa ees sulle. Onks Rasti tarhassa vai missä? Mulla ei mee sit kauaa laittaa Viski kuntoon, se on karsinassa puhtaan näkösenä, ellei oo sit piehtaroinu tässä välillä", naurahdin viimeiselle lausahdukselle aavistamatta lainkaan sanojeni kohta paljastuvaa todenmukaisuutta...

Livahdin sisälle toimistoon ja istahdin hetkeksi sohvalle Jossun viereen. Olin kaavaillut vielä Santtua mukaan, mutten ensisilmäyksellä nähnyt poikaa toimistossa. "Oot sä nähny Santtuu?" Kysyin Jossulta. Santtujossuannika oli jo hyväksi osoittautunut porukka ainakin viime maastolenkin perusteella - silloin tosin itse jouduin taluttamaan Viskiä, mutta nyt olin jo saanut ratsastusoikeuden, josta olinkin hyvin ylpeä.

Samalla hetkellä ovi avautui ja rapainen Santtu tuli sisään. "Santtu! Just sua etinkin. Läheksä mun ja Jossun kaa maastoon? Vai pystyt sä lähteen tossa kunnossa?" Lisäsin pidätellen naurua. Santtu oli aikamoinen näky seistessään selkäsaunen saaneen näköisenä keskellä lattiaa.

"Se on karsinassaan, harjasin sen just vähän aikaa sit niin ei tarvi kun varustaa" Selitin Annikalle leveästi hymyillen, olin juuri vastaamassa Santtua koskevaan kysymykseen kun poika porhalsi sisälle. Santtu tosiaan näytti siltä kun olisi saanut selkäsaunan ja maannut sen jälkeen hyvän tovin kuralätäkössä, kuuntelin pojan kommentin virnistellen. "Sittenhän te sovitte hyvin yhteen!" Nauroin likaiselle Santulle hyväntuulisesti, "tai ainakin sulla on hyvä maku. Rasti taasen on aivan ihana!" Hehkutin ja hymyilin Annikalle. "Ja Annika kysyi jos haluttaisiin mennä sen kanssa maastoon, mä ainakin suostuin jo?" Hörppäsin kahvini loppuun ja nousin tuolilta. "Että mä lähdenkin tästä laittamaan Rastia valmiiksi-" Totesin ja kävelin Santun ohi tallin puolelle.

Olin puunannut Rastin jo aikaisemmin tänään joten minun tarvitsi vain varustaa se, sain koulusatulan kerralla oikealle paikalleen eivätkä suitsetkaan tuottaneet erityisesti ongelmia, pinteleiden kanssa sain sen sijaan tapella hetken. Rasti tanssahteli innoissaan paikallaan kun lähdin taluttamaan sitä pihalle. Laitoin kypäräni kiinni, vedin hanskat käteeni ja vedin mustan takkini päälleni.

//Ja mun puolesta Jannan kanssa voidaan tavata vasta maastoreitillä jos sillä ratsastusoikeus on

"Tietenkin pystyn!" sanoin rehvakkaasti ja nostin käteni lantiolle. "Ja Penny on mainio, se tarttee vaa osaavan ratsastajan. Tänään se vaa purki vähä kuljetuksen jälkeisiä höyryjä, Janna sano, ettei se yhtää tienny et minkälainen on", selitin. "Ja mitä nyt pari kertaa tipuin, kerran esteen päälle, kerran maneesin seinään ja muut sata kertaa ihan vain maahan", virnistin. Lähdin muun porukan kanssa talliin.

Penny oli jo valmiina ja sain tovin odotella. Päätin varmuuden vuoksi ottaa turvaliivin mukaan ja ujutinkin sen takkini alle. Kuulin vähän naurunpyrskähdyksiä. "Hei, mä oikeesti kuolen tän hevosen kaa jos en pidä liivii", irvistin noustessani selkään. Huomenna olisi kivat mustelmat.

Virnistelin Santulle ja talutin innokkaan rastin aidan luokse. Laskin jalustimet ja kiristin satulavyön. Otin tukea satulan nupista ja nousin aidan toiseksi alimmalle puomille jolloin sain jalkani jalustimeet ja itseni selkään. Rasti pudisteli päätään ja hörisi vaativasti.

"Me ei olla sit pelastamassa suo jos hukut kuralammikkoon-" Totesin Santulle muka vakavasti ja jouduin tekemään koulusatulan jalustinhihnoihin kierteet ennenkun jalkani edes yltivät jalustimiin. En tiennyt olisiko minun pitänyt itsekkin varustautua turvaliivillä, ties vaikka Rasti olisi ryöstävä ja pukitteleva tapaus..

"Arvasinhan mä, ettei Santtu voi vastustaa tyttöjen seuraa", naurahdin Santulle, jonka kanssa olimme jääneet kaksin, jos ei lasketa tuntemattomia pikkutyttöjä, jotka puuhasivat omiaan toimistossa. "Mä oon kans harjannu Viskin jo aikasemmin, joten mulla ei mee kauaa sen laittamisen kaa. No, tuu perässä jos tuut, mä käyn satuloimassa ton possun - eikun ponin", korjasin virnistäen Santulle leveästi ja marssien hakemaan Viskin varusteita.

Karsinassa minua odotti pieni yllätys. Viski oli piehtaroinut ja sen karva oli aivan pölyssä. En jäänyt aikailemaan, vaan hain pikaisesti pölyharjan ja sainkin enimmät pölyt pikaisesti pois muutamalla rivakalla vedolla. Nostin satulan Viskin sä'än päälle ja liu'utin sen siitä oikealle paikalleen. Nappasin vyön ponin mahan alta ja laitoin sen toiseksi löysimmälle reiälle. Viski temppuili suitsien kanssa, ei suostunut ottamaan kuolaimia suuhunsa, mutta päättäväisyyteni ansiosta se lopulta heltyi ja otti kuolaimet vähän alistetun näköisenä suuhunsa.

Kiinnitin suitsien remmit, kiristin vyötä vielä reiällä ja lähdin taluttamaan Viskiä ulos. Näin Jossun jo pihalla pukemassa takkiaan ja Santun kiipeämässä Pennyn selkään ja heilautin heille kättäni tervehdykseksi.

"Mikä sulla kesti?" Tiedustelin Annikalta kummissani, Viskinhän olisi pitänyt olla melkein valmiina karsinassa! "Anna kun arvaan-" Kiirehdin sanomaan ennenkun tyttö kertoisi mitään, "Viski oli joko piehtaroinut, karannut kauralaarille tai levitellyt harjansa ympäri karsinaansa?" Ehdotin ja taputin selästä käsin Rastin lihaksikasta kaulaa. Ruuna seisoi siististi muodossa jo ennen kun keräsin ohjat, olin nyt aivan varma että hevosella oli kouluratsastustaustaa!

Keräsin ohjat paremmin ja kehotin Rastin käyntiin, en ollut tottunut sellaisiin askeliin ja irvistin heti alussa. Kävelimme suurella ympyrällä ja yritin epätoivoisesti löytää koulusatulasta tottumattomana vähän paremman asennon, se tuntui kuitenkin antavan auttamattoman vähän tukea jaloille.

"Ei tartte, mä saan enemmin pelastaa sut, kun tiput vähän korkeammalta", virnistin pidentäessäni estejalustimia parilla reiälle maastoiluun sopivaksi. "Voidaanko me mennä ekana? En tahtois jyrätä ketään", virnistin kun Annikakin oli Viskin kanssa kuulolla.

"Huomasitteko muuten, että Lakua ei ollut tallilla?" kysyin vastaukset tytöiltä saatuani. "Kukakohan sillä on maaston mennyt? Tai kuka sitä ees hoitaa?" virnistin viimeisen lauseen kohdalla. Jossu yritti käännellä Rastilla jonkinlaista ympyrää. Näytti hankalalta. "Jossu, taitaa olla mukavaa?" nauroin tytön ilmeilylle.

Istuin satulassa keskittyneenä ja käännyin sitten katsomaan Santtua kärsivästi, "käveleekö tää jotenkin oudosti vai luulenko mä vaan?" Purin alahuultani ja lyhensin jalustimia vielä kahdella reiällä, se ei auttanut vaan satula oli edelleen vähintään yhtä epämiellyttävä istuttava. Rasti sen sijaan totteli apujani lähes täydellisesti ja pys'ähtyi suorille jaloille pienestäkin pidätteestä.

"Mäkin huomasin ettei se ollut tallissa" Totesin ja vedin terävästi henkeä kun Rasti varoittamatta nyppäisi ohjia ja meinasin lentää sen kaulalle. Huokasin ja hilasin ruunan pään takaisin ylös. Jatkoin vastaamista kun mitään ei olisi tapahtunut, "En mä tiedä kun en täältä muita kun teidät kunnolla tunne" Kohautin hartioitani vähän vaivalloisesti. "Ja kyllä, erittäin, erittäin mukavaa"

"Ensimmäisellä arvauksella osuit täysin oikeaan", irvistin Viskin vyötä kiristäessäni Jossulle. "Tää lurjus oli piehtaroinu oikeen sydämensä kyllyydesät, kun hetkeksi selkäni käänsin!" Laskin jalustimet äkkiä alas, jotta kaverit eivät joutuisi odottelemaan minua kauaa ja vielä yhden vyönreiän mittaisen kiristyksen jälkeen kipusin Viskin satulaan ketterästi ponin pienen koon takia. Jalustimet olivat sopivat, sillä olin ratsastanut Viskillä viimeiseksi. Selästä käsin vyö oli helppo kiristää vielä yhdellä reiällä.

Katselin, kun Jossu kierteli ympyrää Rastilla. "Onks toi vaikeen tuntunen?" Kysyin samalla kun keräsin ohjia käteeni, mutta Jossun ilme kertoikin jo tarpeeksi. "No niin, mä oon nyt valmis", lisäsin ja painoin pohkeeni Viskin pyöreisiin kylkiin. Poni nytkähti eteenpäin hitaaseen käyntiin ja sain patistella sitä reippaampaan tahtiin useasti. Onneksi oli raippa mukana ja kohta Viskikin saisi tuntea sen takamuksessaan, jos meno jatkuisi samana.

"Hoitaaks Lakuu ees kukaa?" Vastasin Santulle. En ollut näköjään kovin perillä asioista. "En tavannu ketää sen hoitajaa, mutta kaipa joku sitä hoitaa, Vaaja on nii kuuluisa paikka kuiteski", virnistin.

"On tää vähän.... Mut sit taas jotenkin liian kuuliainen?" Yritin selittää ja pitää samalla käteni vakaana, en ollut tottunut hevosiin jotka kantoivat itsensä tällä tavoin ja pysyivät erittöäin hyvässä muodossa pyytämättä. "´Sitten mä ymmärrän miksi jouduit viipymään siellä" Hymyilin vähän ja loin Annikaan pikaisen katseen, "tää herrasmies ei varmaan edes tiedä mitä piehtaroiminen tarkoittaa"

Suoristin Rastin pohkeiden avulla ja pidin sen vaivalloisesti Santun hevosen takana, Rasti tuntui vuoroin ylireagoivan ja jättävän apuni huomiotta. "Kai sitä hoitaa, ainakin..." En saanut lausettani loppuun kun Rasti käveli tyynen rauhallisesti oksaa päin ja siitä läpi. Sörkin oksia sokkona pois edestäni ja jatkoin sitten silmiäni räpytellen, "mutta janna, olihan se janna?, ainakin sano et kaikilla olis ollu hoitaja!"

"Rasti kävelee ihan normaalisti, sä et vaan osaa istuu", virnistin Jossulle, joka tuskaisena lyhensi jalustimia. Käännyin sitten Annikan puoleen. "Näin kerran jonkun sairaan lyhyen likan sen luona, oisko se?" mietiskelin. Ihmiset alkoi olla valmiita.

"Mentäiskö?" puristin varovasti Pennya pohkeilla, tamma korskahti ja aloitti steppailen käynnin. "Ota ihan rauhassa, mennään maastoon, eiks nii? Saat vähä päästellä, melkei yhtä kovaa ku maneesis. Tos meiän takan tulee Rasti ja Viski, ne on kivoja poikia, eiks ni? Ei ne tee sulle pahaa", puhelin Pennylle kuin normaalille ihmiselle.

"No, kai sil sit on. Sais tulla juttelee meille, ei me muute tunnisteta sitä ikinä", tokaisin ja nauroin Rastille, joka käveli tyynen rauhallisesti oksikon läpi. "Ois kyl kiva tavata se." Ohjasin Viskin Pennyn ja Santun perään. Vierelle en uskaltautunut, sillä en tiennyt potkiko Penny muita hevosia. En muistanut Jannan maininneen asiasta eilen, kun uudet hevoset tuotiin tallille.

Viskin vauhti oli taas hiipunut, joten läpsäytin sitä raipallani. Ruuna viskaisi päätään ärhäkästi, mutta kiihdytti silti tahtiaan. "Tähän pitäs ostaa joku moottori, kun ei tää ite jaksa liikkua pitkään reipasta tahtia. Vauhti hiipuu kuin ikivanhalla autolla", valitin kannustaessani ruunaa pohkeilla riuskasti eteenpäin. "Mut kaipa tää tästä."

"Kiitos!" Tiuskaisin ja yritin edelleen etsiä satulasta parempaa asentoa, onnistumatta yhtään paremmin kun aiemmin, rasti sen sijaan alkoi tuskastua yrittämiseeni. "Kaikki on sun rinnallas sairaan lyhyitä" Totesin Santulle virnistäen.

"Voitais mennä" Kokosin vähän Rastin käyntiä jottei se marssisi suoraan Pennyn ja Santun ohi. "Kyllä tekee" Kommentoin Santun puhetta Pennylle, "Rasti nappasee kohta persuksistanne kiinni jossette liiku vähän lujempaa"

"Mä voisin mennä vikana, litistyn tässä keskellä teidän väliin", tokaisin ja käänsin Viskin ympäri Pennyn perään. "Kato ku tää on näist ylivoimasest hitain ton läskimahan takii. Ens viikolla tää joutuu kyl laihdutuskuurille. Paljon liikuntaa ja vähemmän ruokaa, niin hyvä tulee", sanoin hilpeästi taputtaen ruunaa kaulalle.

Tuuli tuiversi kauluksestani sisään ja riuhdoin takin kaulusta määrätietoisesti ylöspäin suojaamaan vihmovalta tuulelta. Onneksi olin varannut tavallista lämpimämmät vaatteet päälleni.

"Okei, mun moottori toimii näin", viittasin Jossun kovempaa-pyyntöön ja annoin Pennylle ohjaa. Heti se alkoi kävellä eteenpäin reippaammin ja yritti aina välillä vähän ravata. "Hitto tää kuumuu niin äkkiä", tuskailin steppailevan tamman kanssa.

"Ravataanko?" kysäisin kun astelimme leveälle hiekkatielle, jonka päässä siinsi leveä peltotie. "Tuolla voitais vähä skabailla?" vinkkasin silmää taaksepäin ja taputin Pennya kaulalle. Se heilautteli päätään ja teki pienen väistöliikkeen oikealle, ojan puolelle. "Ota iisisti, kato, ravataan kohta tää tie, sen jälkeen tuolla laukataan ja voitetaan noit kaks pötkylää eikö", kumarruin jutustelemaan Pennyn korvien lähelle.

"No sehän nähään, tästä russistä lähtee kyllä vauhtiakin! Te päädytte ojaan ton steppailun jälkeen takuulla", virnistin. "Ja mulle käy ravi paremmin kuin hyvin, etten kasva tähän satulaan lopullisesti kiinni", sanoin ja annoin Viskille jo pohkeita ravia varten, ruunalla kun kestäisi kuitenkin jonkin aikaa päästä raviin, etenkin nyt kun oltiin kahden reippaan hevosen kanssa liikkeellä.

Viski siirtyi raviin pienen tuskailun jälkeen. Kevensin, koska en tykännyt yhtään ponin harjoitusravista, joka oli varsin pomppivaa sellaista. Vaikka kyllähän siihenkin toivon mukaan ajan myötä tottuisi.

"Jossuu... ravia!" Huikkasin edellä kävelevälle Jossulle. Viski oli jo päässyt hyvin vauhtiin, vaikka arvelinkin, että Viskin ravi oli yhtä nopeaa kuin Rastin tai Pennyn käynti.

"Ravia" Käskin Rastia. Ruuna vaan tuhahti välittämättä tippaakaan pohkeistani. Kun Viski lähti kuitenkin pieneen kipittävään raviin Rastikin ryhdistäytyi ja lähti harppomaan eteenpäin erittäin korkein ja näyttävin askelein. Minulta vei pitkän tovin löytää tasapainoni, jalustimet olivat niin pitkät etten viitsinyt alkaa itseäni ruveta ylös punnertamaan.

"Kyllä-tää-tästä!" Hihkaisin ja hymyilin leveästi. Rasti alkoi pikkuhiljaa saavuttaa Pennyä ja meni kevyesti ohi, pidin ohjista kiinni mutta annoin ruunan silti edetä lennokkaasti -ikävä kyllä myös pomppivasti-.

"Mä en ainakaan ehdi kasvaa kun lennän tästä ensin", virnistin ja puristin pohkeilla Pennyn kylkeä. Tamma heitti päänsä ilmaan, pyöräytti häntäänsä ja nosti laukan. "Ei, pölvä, ravia, jooko", sanoin, hidastin ja aloin keventämään hitaammin saadakseni ravin hidastumaan sopivaan tahtiin. Silti menimme hirvittävän lujaa.

"Täs ponis ei ole jarruja", marisin kun huomasin Rastin siintävän jo muutama metri takana päin. Hetken päästä Rasti ja Jossu tulivat ohi. "Jossu perkele, ei tollasta saa harrastaa!" huudahdin, sillä Pennyn mielestä ei ollut yhtään kivaa, että toinen meni ohi. Niinpä tamma ryöstäytyi taas laukkaan ja pidätin sitä kaikin voimin.

"Nyt. Kyllä. Hi. Das. Tat", ärähdin sille laukka-askeleiden tahtiin ja pian olimmekin taas ravissa. "Voidaan varmaan laukata", virnistin Jossulle, jonka rinnalla ravasimme. Aurinko vilkahti puiden lomasta ja tielle ilmaantui varjo. Huomasin varjosta, että Penny laukkasi edelleen etujaloillaan. "Nyt hidastat", murahdin ja pidätin tammaa ja se korskahtaen alkoi ravata puhtaasti.

"Näyttää aika epämukavalta", naurahdin Jossulle. "Samanlaista kuin Viskillä varmaan, paitsi askel on viitisen kertaa pidempi." Viski luimisteli, ei kai jaksanut ravata enempää. En kuitenkaan jättänyt ruunalle varaa lusmuilla työstä, vaan painoin pohkeeni lujasti sen kylkiin ja puoliksi pakotin sen vielä hiukan reippaampaan raviin.

"No niin, mites ois se laukkapätkä nytten?" Kysyin posket innosta hehkuen, kun saavuimme kivalle suoralle. "Mä en sit takaa, mitä käy kun toi Penny lähtee laukkaamaan, mut Santtu on jo niin kuranen, että ei se tosta pahemmaks enää voi tulla - ellei tipu kuralammikkoon!", nauroin vähän turhankin vahingoniloinen sävy äänessäni. "No ei, koitat vaan pysyä selässä niin hyvin sujuu", tokaisin hymyillen jo ystävällisemmin.