Kävelylenkki maastossa (Seuraa?)

Avasin tallinoven ja astuin sisään. Kurkistin Kanelin karsinaan, ollakseni varma ettei tamma ole jo tarhassa. Karsinasta kurkisti oma hoitohevoseni Kaneli. Annoin sille porkkananpalan, kävellessäni koko ajan hiljaa eteenpäin. Kävelin kohti varustehuonetta toivoen, että joku lähtisi seuraksi maastoon. Etsin varustehuoneesta Kanelin harjalaatikon ja raahasin sen tamman karsinan eteen. Avasin oven hitaasti, ettei Kaneli pääsisi hyökkäämään makupalojen kimppuun. Tietenkin Kaneli yritti kaivaa taskuni tyhjiksi, mutta työnsin sen pään kauemmas itsestäni.

Kurotin ottamaan harjalaatikon karsinan puolelle. Avasin sen ja aloin harjata Kanelia sualla pyörivin liikkein. Tamma nosti päätään ruokakipostaan ja katsoi minua. Pian se laski päänsä takaisin ruoka-astiaan. Tallissa oli hiljaista. Jostain toiselta puolelta tallia kuului hevosen hiljainen hörinä. Oikeastaan oli kaunis ilma, mutta yksin ei jaksaisi lähteä maastoilemaankaan. Laitoin suan takaisin laatikkoon ja nostin sieltä pölyharjan. Putsasin Kanelia vielä hieman pölyharjalla, ettei pöly jämähtäisi loppuiäksi sen karvaan kiinni. Viimeiseksi puhdistin tamman kaviot. Tönäisin tammaa kevyesti ja se nosti kavionsa. Kavioissa olikin paljon likaa. Rapasin kavioita pitkän tovin ja lopetettuani Kaneli nosti päänsä ruoka-astiasta.
"Laiska höperö." Hymähdin lempeällä äänellä Kanelille, sulkiessani harjalaatikkoa. Nostin vaaleanpunaisen harjapakin ylös ja raahasin sen ulos karsinasta. Karsinanoven tökkäsin kiinni ja kipaisin viemään harjapakin takaisin varustehuoneeseen. Otin mukaani Kanelin riimunarun, varmuuden vuoksi.

Palatessani Kaneli oli saanut karsinan oven lähes auki ja se tunki päätään ulos karsinasta. Työnsin sen takaisin karsinaan ja menin riimunarun kanssa perässä. Napsautin riimunarun kiinni Kanelin riimuun. Kaneli ei protestoinut, joten avasin oven ja raahasin tamman käytävälle ja suoraan ulos. Ulkona jäin pihaan katselemaan ympärilleni. Toivoin, että joku muukin olisi lähdössä maastoon. En tosin jaksanut vielä kysyä ketään, joten kävelin hiljaa pitkin tallipihaa.

''Vielä viimeinen harja, eiköhän olla sitten valmiita'', huokaisin käytävällä seisovalle Lakulle. Olin suunnitellut täksi päiväksi rennon kävelylenkin, joka ei varmasti olisi pahitteeksi meille kummallekaan. Harjasin nopeasti pehmeällä harjalla ruunan vielä kertaalleen läpi, kunnes kipaisin satulahuoneeseen hakemaan Lakun suitsia. Heitin samalla muutaman loimen pesukoneeseen ja käynnistin sen. Palasin käytävälle ja avasin suitset ristityksestä. Lämmittelin kuolaimia hetken kädessäni, kunnes työnsin kuolaimet ruunan suuhun. ''Näin, tänään lähden ilman satulaa'', naurahdin kevyesti kiinnittäessäni tuhansia suitsien remmejä. Laku tökki minua ilkeästi, mutta sen koiranpentuilmeelle ei yksinkertaisesti voinut olla suutuksissaan. ''Tulehan, mennään jo'', sanoin ruunalle ja vetäisin sitä kevyesti ohjista.

Tallipihalla huomasin suurehkon työhevosen ja ratsastajan. Tyttö puheli ääneen, josko joku olisi tulossa hänen kanssaan maastoon. Tyttö rapsutti Kanelia, tallin uusinta tulokasta, hellästi korvan takaa ja painoi tämän turvalle ison, mojovan suukon. ''Moi'', sanoin tytölle odottaen vastausta. Heitin itseni Lakun selkään jostain ämpärin päältä. Tyttö katsahti minuun säikysti, mutta tervehti minua sitten.

Seisoskelin tallipihalla ja taputtelin Kanelia. Tamma hörisi hiljaa ja jäin kuuntelemaan sitä pitkäksi ajaksi. Havahduin, kun kuulin jonkin puhuvan minulle. Säikähdin ensin, mutta tervehdin sitten takaani tulleelle tytölle, joka samalla hyppäsi hevosensa selkään.
"Moi. Heeetkinen. Etkös sä ole Janna, tallityttö?", kysäisin samaan lauseeseen. Kaneli alkoi hermostua seisoskelusta, ainakin pään heittelystä päätellen.

Nykäisin Kanelin liikkeelle ja taluttelin sitä hieman pitkin tallipihan polkuja. "Mä talutan tätä vähän, ku tämä höpsö alkoi hermostua. Mä olinkin lähdössä maastoon kävelemään tämän Kaneli-jättiläisen kans. Lähtisiktö sä mukaan?", uskaltauduin kysymään. Pysäytin Kanelin ja löysäsin riimunarua hieman ja annoin Kanelin syödä kellastunutta nurmea tien reunasta. Katselin tyttöä, jonka ainakin Jassuksi kuvittelin.

''Kyllä, Jannahan mä oon. Varsinainen orja'', huokaisin hymyillen ja luettelin asioita, joita olin ehtinyt tänäänkin jo tehdä. ''Mut tää on mun työtä, josta mä tykkään'', hymähdin rennosti ja huomasin, kuinka Laku tutki kiinnostuneena Kanelia. ''Ja toki mä lähden mukaan!''

Hetken kuluttua oltiin jo kävelty puoleenväliin erästä, aika kapeaa maastopolkua. Esittelin tytölle polkuja, maita ja mantuja - Kanelikin katseli ympärilleen kiinnostuneena. ''Taitaa se Kanelikin olla kiinnostunut maastoista'', tyttö naurahti äänekkäästi. Yhtäkkiä tajusin, etten ollut edes kysynyt tytön nimeä. ''Mikä sun nimes muuten onkaan?''

Kuuntelin kiinnostuneena Jannan selitystä työstään tallilla. Ihmettelin miten joku voi jaksaa noin paljon. Tokihan työ oli hevosten parissa pyörimistä, mutta silti raskasta. Ilahduin, kun Janna lupasi lähteä mukaani maastolenkille. Huomasin Lakun tutkivan Kanelia Kanelin mitään sanomatta. Maiskautin Kanelin taas liikkeelle, kun Janna käveli Lakun kanssa ohitseni. Tamma lähti kuuliaisesti perääni kävelemään.

Matka sujui nopeasti kuunnellessa Jannan esittelyä maastoista. Kyselin kaikenlaista, Jannan aina vastatessa. Huomasin Kanelin tutkivan ympäristöä herkeämättä. Naurahdin tästä Jannalle. Kanelin vauhti meinasi hidastua, mutta nykäisin hiljaa riimunarusta. Kaneli nosti päätään nähdäkseen pari lintua, jotka lensivät korkealla taivaalla. Kuulin Jannan kysyvän nimeäni. "Oonahan mä oon.", vastasin Jannan kysymykseen. Aloin kyllästyä kävelemään polulla. "Ravattaisiinko vähän matkaa? Ei pitkästi, ku mä oon kävellen, mut vähä matkaa?", kysäisin Jassulta pilke silmäkulmassa. "Kanelin ravi kuuluu kunnolla. Kiva töminä aina."

Ehkei tätä enää jatketa? Ja vitsi mua nolottaa, kirjotin et Laku on ruuna. 8D

okay, lyhyeksi jäi, mutta ei haittaa 8DD

Heitän molemmille 3 tästä