Reetan päivis, hoitajana Noona

lv-t. TRADE OR FADE eli lyhyemmin Reetta

- syntynyt 22.7. 1999, 9-vuotias
- säkäkorkeus 150 cm
- koulutustaso kouluratsastus helppo C, esteet 60 cm
- hoitaja Noona

VÄHÄN LUONNETTA
Reetta ottaa syvästi nokkiinsa karjunnasta ja rumasta käytöksestä, joten tämä runosielu vaatii hellän ja ystävällisen ihmisen tuekseen ja hieromaan lompottavia muulinkorviaan. Hoitaessa Reetta on hyvin, hyvin kiltti. Reetta rakastaa kaikenlaista hellimistä, ja oman ihmisensä kanssa tamma puhaltelee heinäntuoksuista hengitystä hiuksiin ja näpeltelee takinselkämystä mielellään pitkiä aikoja.
Ratsuna tamma on vielä melko raaka.
Reetta osaa perusavut oikein hyvin ja yrittää miellyttää ratsastajaansa minkä ehtii. Esteillä Reetta tuntuu viihtyvän oikein hyvin, tamma hyppää korkealta, mutta jalkoihin katselu ja askeleiden määrittäminen tammalla on vielä vähän opettelun alaisena.

HUOM!

- Reetta tarhataan yhdessä Kanin (rist-t. Golden Coin Aurora) kanssa tallin lähelle tarhaan aamupäivisin
- Esteitä hypätessä aina etujalkoihin suojat, voi lainata Kanin suojia tunneille
- Ei siedä laisinkaan kovia otteita

Nyt jännittää. Seisoin tallipihalla ja katselin ympärilleni. Näytti aika kotoisalta. Pari hevosta käyskentelivät laitumella. Olin juuri ottamassa hyvinkin merkitsevän askeleen kohti tallia, kun kuulin ulko-oven pamahtavan kiinni takanani.
"Hoi! Olethan sä Noona?" kuulin äänen takanani. Käännyin ympäri, vastaten myöntävästi.
"No hyvä, Reetta odotteleekin sua. Mä olen Janna", hän esitteli itsensä. Olin jo avaamassa suutani, kun Janna jatkoi juttuaan.
"Niin joo, sä voisit harjata sen. Se vähän pyöri tuolla tarhassa. Hyi kun ne onkin mutaiset tähän vuodenaikaan. Mä jo vähän pesin sitä, mutta nyt se on tietty ihan puruissa. Sen harjapakki on varustehuoneen hyllyllä, missä ne muutkin on", Janna kertoi. Kiitin häntä ja lähdin tallia kohti kun Janna itse päätti suuntaavansa takaisin päärakennukseen.

Avasin tallin oven ja onnekseni lämmin ilma iski heti kasvoilleni. Ulkona olikin ollut kylmä, melkein jäätävän kylmä. Melkein heti astuessani talliin, minua tervehti punatukkainen, ystävällisen näköinen nainen joka kertoi olevansa Pauliina. Juttelimme siinä hetken kunnes Pauliina päästi minut tervehtimään Reettaa, kehottaen pyytämään apua jos siltä tuntuu. Ja niin, viimein pääsin Reetankin luo. Tamma huomasi minut ja tuli sen verran lähelle, että yletyin koskettamaan sen punertavaa karvaa.
"Oletpa sä hieno, Reetta. Mä olen uusi hoitajasi Noona", tervehdin sitä rapsutellen samalla tamman piirrolla varustettua päätä.

"Mutta nyt mun pitäisi harjata sut, oot ihan puruissa", hymähdin ja lähdin hakemaan harjapakkia varustehuoneesta. Viimein löydettyäni tummansinisen harjapakin, pingoin nopeasti takaisin Reetan luo. Se oli varmaan jäänyt ihmettelemään, että mihin katosin, sillä oli jäänyt samaan asentoon kuin lähtiessäni. Laskin harjapakin maahan ja rapsutin Reetan samettista turpavärkkiä.
"No niin, tammamamma. Oho, tässähän on sulle riimunnarukin", huomasin ja otin karsinan seinässä olevasta koukusta turkoosin riimunnarun. Nappasin harjapakin maasta ja avasin karsinan oven reippaasti. Työnsin hellästi Reettaa ryntäästä jotta se siirtyisi vähän. Näin mahtuisin tavaroineni karsinasta sisälle. Laskin harjapakin taas karsinan lattialle, napsautin riimunnarun riimun lukkoon kiinni ja varulta sidoin Reetan kiinni karsinaan. Eipä tamma kummempia protestoinut, mutta en tiennyt mikä tallin käytäntö tässä asiassa yleensäkään oli.

Avasin harjapakin ja tarkastelin sen sisältä löytyneitä tavaroita, otin ensin kumisuan ja harjasin sillä pyörivin liikkein tamman läpi, kaulasta aloittaen. Reetta laski päätään vähän alemmas ja huokaisi syvään, tarkkaillen uteliaana välillä tekemisiäni. Jutustelin sille rauhoittavasti vaihtaessani kumisuan pakista löytyneeseen juuriharjaan, jolla harjasin tamman kokonaan, jalkoja myöten. Astuin pari askelta taakse päin. Näytti hyvältä. Siistin vähän tamman harjoja ja pengoin pakkia yrittäen löytää sieltä kaviokoukkua, jota ei löytynytkään. Suljin harjapakin kannen ja huikkasin ohikulkevalle Pauliinalle: "Onko täällä ylimääräisiä kaviokoukkuja, jota voisi lainata?"
Nainen vastasi myöntävästi ja singahti nopeasti takaisin varustehuoneeseen, kolusi siellä hetken ja toi sitten vihreän, vähän kuluneen kaviokoukun minulle.
"Kiitti, oisin voinut kyllä itekin sen hakee", hymähdin.
"No ei ei, kun olit jo siellä karsinassakin", Pauliina pälpätti ja jatkoi sitten matkaansa, minne ikinä olikaan menossa.

"No niin Reetta, katotaanpas sun kaviot", sanoin tammalle ja huolellisesti puhdistin sen kaviot. Ne olivatkin melko kurassa, mutta mitä muuta olisikaan voinut odottaa syksyn tuomassa mutaisessa tarhassa ollulta hevoselta. Koko toimituksen jälkeen taputin Reettaa kaulalle ja kehuin hyvin käyttäytynyttä tammaa. Se haisteli kättäni, raukkaparka, odotti tietenkin jotain makupaloja. Selvitin vielä Reetan takkuista harjaa, kun kuulin kolinaa sieltä suunnalta, minne Pauliina oli mennyt. Harjasin vielä punertavan hännän siistiksi ja avasin riimunnarun solmun ja napsautin riimun lukon auki saadakseni riimunnarun kokonaan pois päiväjärjestyksestä. Otin tavarat, avasin oven (vaikka se varmaan näyttikin hiukan hankalalta, kun kaikki mahdolliset kamat käsissä) jalallani ja laskin sitten tavarat maahan saadakseni varmistettua, että ovi menee kunnolla kiinni perässäni. Reetta tuli vielä karsinan ovelle ja nosti päänsä sen yli.

"Hassu tamma", naurahdin ja silittelin tammaa siinä hetken, kun Pauliina ilmestyi taakseni ruokakärryjen kanssa.
"Hui, melkein säikäytit", sanoin ja toinen naurahti iloisesti.
"Sait jo Reetan harjattua? Menikö hyvin? Tai ainakin näyttää siltä, että meni", Pauliina hymähti kurkkien Reettaa samalla.
"Joo meni. Se on ihana!" näytin varmaan ihan lumoutuneelta, sillä Pauliina naurahti.
"Hyvä, että sujui. Mulla onkin tässä ruokinta kesken. Joko oot lähdössä?" hän uteli.
"Niin ainakin meinasin", sanoin ja jatkoin sitten, "ellei sulla ole mitään hommaa."
"Ei, ei, Reettakin ruokitaan vasta vähän myöhemmin", hän vastasi ja hymyili säteilevästi. Käännähdin vielä nopeasti Reetan puoleen ja silitin sen lämmintä otsaa pari kertaa.
"Heippa nyt, Reetta. Nähdään vaikka huomenna", lupasin ja käännyin sitten Pauliinan puoleen, nostaen samalla kaikki tavarat. Laitoin riimunnarun roikkumaan siihen, mistä olin sen löytänytkin, eli karsinan seinässä olevaan koukkuun.
"Mistä muuten tää kaviokoukku on?" muistin puristavani vihreää kaviokoukkua taskussani.
"Se on yhdestä vihreästä korista varustehuoneen pöydällä, nostin sen siihen jotta huomaisit sen", Pauliina neuvoi. Sanoin heipat myös hänelle ja palautin kaviokoukun ja harjapakin paikoilleen ja lähdin sitten harppomaan kohti bussipysäkkiä. Ennen sitä kumminkin vielä kävin tervehtimässä paria tarhassa olevaa heppaa.

En malta odottaa huomista!

ps. sähkötkin meni tässä välissä, eli vei taas kauan. yritin tarkistaa tarinan, mutta joitain virheitä saattaa löytyä.

Terveeks Noona,
taisi ensimmäinen hoitopäivä mennä hyvin? Ainakin tallinväki kertoi Reetan uuden hoitajan olevan mukava ja reipas tyttö, tammakin näytti oikein siistiltä puunauksen jäljiltä. Hoitotarina oli erinomaisen hyvän mittainen, tässä suhteessa kaikki Vaajan hoitajatytöt ovat kyllä ryhdistäytyneet!

Seuraavalla kerralla kun ehdit tallille ja jos karsinoita ei ole vielä putsattu, niin voit toki putsata Reetan karsinan - pesukarsinassa on kottikärryjen kahvassa roikkumassa ämpäri, jossa on sellainen iso keltainen pesusieni, sillä voi putsata ruokakupin ja juoma-automaatin. Jos keli vain sallii niin käykää toki Reetan kanssa talutuskävelyllä (ottakaa vaikka joku hoitajista mukaan roolipelauksen myötä?), toimiston ilmoitustaululla on siihen isoon karttaan merkitty lyhyitä lenkkejä metsässä. Se maneesin takaa lähtevä voisi olla hyvä.

Virheettömästä, sujuvasta tarinasta kolahtaa tilille täysi kymppi.

Tarinasta saadut pisteet: 10
Kokonaistilanne tililla: 10

Tällä kertaa olinkin jo sen verran aikaisessa, että äitini pääsi heittämään minut tallille samalla, sillä oli menossa vasta iltavuoroon.
Huomasin, että Reetta oli vasta tarhailemassa yhdessä voikon Kanin kanssa. Kävellessäni tarhan portille Reetta nosti päänsä heinistään ja katsoi minua vähän oudoksuen. Nojasin aitaan ja hytisin vähän kylmästä - tuntui siltä että vettäkin tulisi vielä tänään.

"Kuules Reetta, mitähän me tänään tehtäisiin? Voitaisiin tehdä pieni talutuskiekka metsässä vaikka", höpöttelin tammalle joka välillä huiskutti häntäänsä vähän laiskasti. Rapsutin sitä korvasta ja silitin vähän myös paikalle hölkytellyttä Kania. Sitten lähdin talliin, jos vaikka Reetan karsina kaipaisi putsausta.
Tallissa tervehdin paria paikalla olevaa hoitajaa ja suunnistin sitten Reetan karsinan luo. Se näyttikin kaipaaman putsausta - hyvä minulle, olisi ainakin tekemistä. En viitsinyt heti lähteä Reetan kanssa poluile poukkoilemaan, pitihän sitä nyt muutakin hommaa tehdä. Yritin katseellani etsiä jotain neuvovaa ihmisolentoa, sillä enhän minä uuno tiennyt missä täällä oli karsinanputsaukseen tarvittavat välineet. Sitten iskin teatraalisesti käteni otsaan ja muistinkin, että Janna oli kertonut kaiken tarvittavan (luultavasti) löytyvän pesukarsinasta. Löysin itseni viimein pesukarsinan luota ja nappasin ämpärin, jossa oli pesusieni pohjalla. Kaadoin ämpäriin vähän vettä ja menin sitten takaisin Reetan karsinan luo, ujutin itseni karsinaan vesiämpäreineni ja jätin oven auki. Puristin liiat vedet pesusienestä ja aloin putsata ensin ruokakuppia kauranjyvistä ja muusta liasta mitä Reetta oli onnistunut sinne jättämään. Kohta se olikin paljon paremman näköinen kuin ennen - tai on ainakin vähän aikaa nyt. Puhdistin myös karsinan juoma-automaatin niin huolellisesti kuin pystyin ja vein sitten ämpärin takaisin (laskin tietenkin likaiset vedet viemäriin ensin) ja laskin sen paikoilleen, jonka jälkeen pääsinkin kärräämään kottikärryn ja talikon karsinan luo.

Peruutin hienosti selkä edellä karsinaan (niin, hyvä kun en kaatunut persukselleni karsinan lattialle) yhdessä kottikärryjen kanssa, jätin ne sopivalle kohtaa jossa ei ollut mitään likaista ja tartuin aseeseeni - siis talikkoon. Onneksi Reetta ei ollut ehtinyt liata karsinaan ihan täysin - muutamia pökäleitä lukuunottamatta. Karsina oli siis nopeasti puhdistettu, ja kärräsin kärryt lantalaan tyhjennettäviksi ja vein tarvikkeet sitten paikoilleen. Kesken kaiken päähäni pälkähti ajatus - pitäisi ostaa uusi kaviokoukku Reetalle. Ja ehkä jotain muutakin, vaikka riimukin voisi olla kiva. Se vanha on vähän liian .. no, vanha. Hätistin moiset törsäyssuunnitelmat päästäni, nappasin Reetan riimun ja riimunnarun käsiini ja vedin tallitakin päälleni. En astuisi varpaallanikaan tuonne viimaan ilman takkia, olinhan varsinainen vilukissa. Valmistautuen henkisesti odottavaan kylmyyteen ulkona vetäisin oven nopeasti auki ja rivakasti tepastelin kohti Reetan ja Kanin tarhaa. Kiitin onneani siitä, että tammat oli päätetty tarhata tallin lähelle olevaan tarhaan.
"Reettaaa!" huhuilin tammaa, joka tietenkin viivytteli tarhan toisessa päässä. Se lotkautti korviaan ja katse kertoi, että ei ollut mitään aikomustakaan tulla. "Hölmö heppa, pääset sisälle jos tulet nyt! Reettaaaa!" yritin vielä kerran. Tamma jaksoi ottaa muutaman askeleen, kunnes jämähti taas paikoilleen. Kani kyllä tuli luokseni haistelemaan joka taskun läpi, mutta Rouva Reetta ei voinut edes vaivautua. Huokaisin syvään, alitin portin aidat ja lähdin Reetan luo. No, onni nyt ainakin tässä, että tamma pysyi paikoillaan. Pujotin riimun rouvan päähän ja napsautin riimunnarun lukon kiinni siihen.

Nyt tamma tietenkin liikkui, ja reippaasti liikkuikin. Jouduin vähän hidastamaankin sitä, ettei se olisi rynninyt portista läpi.
"Oletpa ihmeellinen koni, Reetta", sanoin ja rapsutin sen isoja korvia samalla kun avasin porttia. Kani katsoi peräämme, kun talutin Reetan tarhasta ulos ja suljin portin.
"Sori Kani, kun vien sun kaveris", katsoin toista pahoittelevasti ja rapsutin tamman turpaa. Sitten lähdin Reetan kanssa tallia kohti.
Ihme ja kumma, pääsimme perille Reetan karsinaan. Sidoin Reetan kiinni karsinaan riimunnarustaan ja kerroin hakevani sen harjapakin ja lainakaviokoukun.
"Noniin tammaseni, harjataan sut ja sitten lähdetään. Jos sää sallii meitä", hymyilin ja juuriharjalla harjasin tamman kokonaan, pitkin vedoin. Reetta ei ollut kurainen ollenkaan, mikä olikin ihme. Putsasin juuriharjan pari kertaa piikkisukaan, pakkasin harjat pakkiin ja puhdistin tamman kaviot huolellisesti. Taputin Reettaa pari kertaa kaulalla ja tamma hörähti.
"Jos mä löydän jotain porkkanoita tai jotain, niin tuon sulle", hymähdin ja vein tavarat takaisin varustehuoneeseen. Onnenkantamoinen, sillä todellakin löysin pienen pussin porkkanoita! Pesin yhden niistä ja puolitin, toisen puolikkaan Reetalle ja toisen ahneuksissani söin itse. Reetta oli ainakin mielissään omasta puolikkaastaan, melkein hotkaisi koko käden. Aloinkin hoilaamaan tammalle suloäänelläni "Annoin pikkusormeni, se vei koko käden"-rallatusta.

Kurkistin ikkunasta ulos. Olihan se pieni ja kalterien takana, mutta nenääni en aikonut pistää ulos jos puhuri vaikka iskisi oven kiinni ja se jäisikin väliin.
Onnekseni (sekä Reetan onneksi) viima oli näyttänyt hellittävän ja lähtenyt toiseen suuntaan.
"Noniin tammamamma, lähdetääns köpöttelemään!" hihkaisin ja Reetta katsoi minua kummeksuen. Irroitin vetosolmun, joka oli riimunnarussa ja avasin karsinan oven, talutin Rouva Reetan ulos karsinastaan ja suljin oven.

Punaisen tamman häntä heilahteli vielä ajoittaisissa tuulen puuskahduksissa. Vedin vetoketjuni ihan leukaan asti kiinni ja laitoin tallin ulko-oven kiinni perässämme.
"Noniin, Reetta. Otin selville yhden reitin, jota Janna suositteli. Sen pitäis riittää meille tänään", hymähdin tammalle joka katsoi minuun pilkahdus innostuneisuutta silmissään. Löysimme kuin löysimmekin maneesin takaa lähtevän reitin, jota lähdimme seuraamaan. Yskäisin pari kertaa. Toivottavasti en ole tulossa kipeäksi.
"Kuules Reetta, ajattelin että uus riimu vois olla aika hyvä, mitäs luulet?" katsahdin tammaan, joka katsoi minua sivusilmällä. "Ja kaviokoukku kanssa. Ehkä heppanamujakin", sanelin ajatuksissani ja tamma hörähti pienesti.
"Joo, heppanamuja", hymyilin ja rapsutin tammaa harjan tyvestä.
Kierrettyämme reitin saavuimme tallille. Aurinkokin yritti pilkahtaa esiin pilviverhon välistä, mutta samalla vesipisara läiskähti nenälleni.
"No voi nyt.." aloitin mutta Reetan katsoessa minuun hassusti en voinut kuin nauraa samalla kun vein tamman karsinaansa. Otin Reetalta riimun pois ja silitin sen kaulaa hetkisen. Annoin tammalle leivänkannikan taskunpohjaltani ja suukotin sen turpaa.
"Heippa nyt, Reetta", sanoin sille samalla kun vääntelin ja kääntelin sen otsaharjaa hullunkurisen näköiseksi. Puikahdin karsinasta ulos, laitoin karsinan oven lukot kiinni kunnolla ja rapsutin tamman samettiturpaa.

Hakiessani reppuani moikkasin myös Pauliinaa, joka istui sohvalla nenä kiinni hevoslehdessä. Huomasi hän minut kuitenkin ja juttelimme siinä hetkisen, kunnes huomasin myöhästyväni kohta bussista. Olin ihan henkihievereissäni juoksemisen takia päästyäni vihdoin ja viimein bussipysäkille - ja viiden minuutin päästä bussi porhalsikin paikalle. Pääsin siis kotiin - ja vielä oikealla bussillakin.

Ps. Sori jos tuli liian pitkä ja et jaksa lukea ! Tiivistettynä sanoisin että; oli kiva päivä, taluttelin Reettaa, harjasin sen + putsasin karsinan. Melkein myöhästyin bussista, mutta pääsin kumminkin kotiin asti. Ja vielä sitä, että en voinut tarkistaa oikeinkirjoitushärvelillä tekstiä, joten virheitä voi olla ...

Oijoi, Noona, aikamoinen romaani taas, ja se ei ole huono asia!

Kuvailit hienosti päiväpuuhailuasi meidän Reetan kanssa. Oliko mukava kävely syyssäässä? Annan sulle saman vinkin kuin Kanin hoitajalle Jimmylle; säästä on kuulemma tulossa karmea viikon loppua kohden, joten olette ihan vapaita käyttämään maneesia juoksutukseen ja vaikka irtohypytykseen jos niin haluatte.

No, kuvailit tosi hienosti ja kertomus oli kaikenkaikkiaan kattava; kiitoksia kuppien pesusta, ne suorastaan kiilsivät!

Tarinan pisteytys tänään 9,5
Kokonaispistemäärä 19,5

Hyi, kuinka kamala sää. Kävelin maantien reunaa pitkin tuulitakin ja hupparin huput päässäni. Satoi räntää, oi kuinka kivaa. Aurinko yritti välillä pilkahtaa pilvien takaa, mutta jäi sitten ilkeästi pimentoon. Muistin Jannan sanat - maneesi olisi siis minun ja Reetan käytössä, ellei siellä ollut muita.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen saavuin vihdoinkin tallin risteykseen. Harpoin nopeasti tallin oville vilkuillen samalla tarhaan. Ei Reettaa, ei edes Kania. Molemmat taisivat olla sisällä. Eikä oikeastaan mikään ihmekään. Palelsi, joten vedin tallin oven nopeasti auki ja puikahdin sisään. Suuntasin matkani heti Reetan karsinan luo, tarkistaakseni oliko humma edes siellä. Ja olihan se.
"Moikka Reetta, onkos sun karsina siivottu?" kurkistin karsinaan ja huomasin saavani kysymykseeni helposti vastauksen "ei", joten taputin karsinan ovelle tullutta Reettaa ja höpötin sille ummet ja lammet.
"No niin polle, pitää varmaan tää sun karsina nyt siivota", hymyilin tammalle joka ei olisi oikein jaksanut liikahtaa minnekään, tai siltä se ainakin näytti. Avasin karsinanoven ja pujotin riimun sekä riimunnarun Reetalle. Talutin tamman ulos karsinasta ja sidoin kiinni käytävälle. Silitin pari kertaa Reetan turpaa. Höpsö tamma hamusi lörppöhuulillaan kättäni ja näytti hämmästyneeltä kun ei löytänytkään yhtään makupalaa. Lähdin hakemaan kottikärryjä ja talikkoa, jotka löysinkin sieltä, minne viimeksi ne jätinkin. Siivosin karsinan reippaasti - lantakikkareita ei ollut kuin pari kasaa ja kupitkin näyttivät hyviltä. Vein tavarat paikoilleen ja tervehdin samalla Jannaa, joka näytti siltä kuin olisi vertailemassa kahta pesusientä.
"Kumpi on susta parempi, sininen vai keltainen?" nainen kysyi ja katsoi tutkailevasti minua sekä pesusieniä, nosti ne katseeni tasalle ja virnisti.
"No mistä mä tiedän, sininen on värinä tietty kivempi", kohautin olkiani hymyillen.
"Hyvä!" Janna sanoi ja hätisti minut takaisin hommiin. Ei tarvinnut kahta kertaa kehoittaa, olin jo salamana Reetan luona.

"Hyvä humma, nätisti oot pysyny paikoillas", kehuin tammaa ja taputin sitä kaulalle pari kertaa. Huomasin tamman kaipaavan perusteellista harjausta, joten kipaisin nopeasti hakemaan Reetan harjapakin käytävälle. Avasin sen lukot ja otin ensimmäiseksi kumisuan - tamma näytti olevan vähän kuivuneessa kurassa. Eipä tuo ollutkaan mikään ihme tällä kelillä. Pyörivällä liikkeellä aloitin taistelun kuraa vastaan. Reetta itse laski päätään alemmas ja venytti alahuultaan hauskasti. Se näytti nauttivan - samalla kun yritin saada kuivunutta kuraa sen punertavasta karvasta hikikarpaloiden pyrkiessä otsalleni. No ei ehkä nyt sentään, sillä lika lähti melko helposti pois karvasta. Seuraavaksi etsin käteeni juuriharjan - harjasin tavalliseen tapaan Reetan kokonaan puhtaaksi, jalat tietenkin myös. Katsoin tammalta kaviot ja kehuin sitä hyvästä käyttäytymisestä. Reetta katsoi minuun mahdollisimman suloisesti ja melkein sulin sen suurien silmien alla siihen paikkaan. Kipaisin hakemassa sille leivän palkinnoksi, ahne tammahan sen hotkaisi melkein pureskelematta. Vein harjapakin paikoilleen ja katsoin kelloani palatessani takaisin Reetan luo käytävälle. Se ei ollut paljoa, mutta näihin aikoihin pimeä tuli nopeasti. Mielessäni kaihersi pelko, että ehkä maneesissatyöskentely, vaikkapa juoksutus, pitäisi siirtää huomiselle. Silitin Reettaa otsaharjan alta niin, että tamma venytti taas huuliaan hassusti.
"Reettaaa, mitä jos mentäisiin vähän katselemaan, että miltä maneesi näyttää?" juttelin tammalle ja se heilautti vähän päätään. Selvä homma. Irroitin Reetan käytävältä ja lähdin taluttamaan ulos tallista.

Niin, siellähän tuuli ja satoi räntää. Miten näin huono keli sattui siunaantumaan juuri nyt! Toivottavasti maneesissa ei ollut ketään, en sitäkään ehtinyt kysyä keneltäkään.
"Yääh, täällä on ihan maailmanlopun meininki", parkaisin kärsivästi, liioitellusti ehkä, mutta Reetta ei ollut moksiskaan vaan lönkytteli rauhallisesti perässäni. Pääsimme vihdoinkin maneesiin, joka oli kuin olikin tyhjä. Onneksi!
"Oho, täähän on siisti", huokaisin ääneen katsellessani maneesia. Ehkä jossain vaiheessa voisin irtohypyttää Reettaa täällä jonkun kanssa. Mutta nyt kävelimme maneesia pitkin ristiin rastiin. Kun olimme aikamme kävelleet ympäri maneesia, päätin kehottaa tammaa menemään vähän vauhdikkaampaa askellajia. Tamma nosti ravin ja pärskähti. Pidin riimunnarua kädessäni tukevasti, sillä en halunnut Reetan ryöstävän käsistäni. Ei se niin luultavasti tekisi, mutta innokkaalta tamma ainakin vaikutti.
Reetta ravasi lennokkaasti ja minä yritin huonon kuntoni kanssa pysyä vauhdissa. Kehotin tammaa hiljentävän vähän vauhtia ja se lönkytteli hetken ravin ja käynnin välissä, kunnes hiljensi kokonaan jälkimmäiseen askellajiin.
"Hyyvä tamma, hieno heppa!" hymyilin Reetalle ja silitin sen jättimäistä korvaa. Käänsin punertavan humman uralta keskelle päin ja suunnistin siitä sitten ovelle. Nyt oli maneesiakin päästy vähän testaamaan, vaikkakin vielä ihan maasta käsin. Reetta olisi varmasti halunnut vielä jäädä maneesiin, mutta aika riensi liian nopeasti. Tallissa pistin Reetan omaan karsinaansa mutustelemaan heiniä ja heippasin sen. Riimun sekä riimunnarun jätin karsinan seinän koukkuun, omalle paikalleen siis. Reetta hörähti (tai ainakin yritti jotain hörähdyksen tapaista) ja rapsutin sitä korvan takaa, tamma kun oli tullut heinänkorsineen karsinan ovelle.
"Ei, nyt mun kyllä pitää mennä. Heippa, nähään taas!"

Voi äly, kun tulee aina kauhea kiire bussipysäkille. Vilkuilin kelloani koko ajan, yritin juosta, vastatuulen puskiessa päin naamaani, mahdollisimman nopeasti ja ehdin kuin ehdinkin, taas, pysäkille juuri ja juuri. Jos matkaa olisi vähän vähemmän, niin voisi yrittää virittää pyörää taas kuntoon..

Moi Noona ja Reetta,
oliko mukava maneesiin tutustuminen? Tällä säällä kyllä meikäläinenkin kiittää korkeampia voimia siitä, että meillä yleensäkin on maneesi; edes hieman lämpimämpää kuin ulkona, kunnon valaistus ja pohja ei jäädy senkään vertaa kuin kentällä. Jos sinua tosiaan huvittaa joskus irtohypyttää Reettaa niin aivan vapaasti; kuten taisin jo mainita, tamma on tosi hyvä hyppääjä ex-ravuritasolla ja hyppii mielellään, kunhan vähän oppisi tarkentamaan askeleitaan esteväleihin sopivaksi eikä lompsisi niin kamalasti..

Aika hassua, Reetalle on muuten alkanut kasvaa aivan järkyttävän paksu talviturkki, ensimmäisenä kaikista Vaajan hevosista! Jos se tässä kuukauden-parin sisällä lähtee kokonaan käsistä ja tamma alkaa muistuttaa suomenhevosta yhtä paljon kuin viime talvena, niin kysäise vaikka Pauliinaa tai Jannaa apuun ja klipatkaa meidän lämppärirouva takaisin hevosen näköiseksi.

JA NYT..

.. tättärättää! Onnea Noona! Tässä tarinassa tapahtui kaksi asiaa, mitkä taisivat olla sulle oikein positiivisia edistysaskeleita! Ensimmäiseksi mainittuna tää oli sun kolmas hoitopäiväkirjamerkintä, joka tarkoittaa sitä, että voit liikutella Reettaa nyt selästä käsin aika lailla vapaasti, tamman tunneilla käynnin kuitenkin huomioiden. Ja toisekseen, sun tilin kokonaispistemäärä ylitti 45 (tilitilanne olisi varmaan ilman shoppailuja vähän yli 50 tähteä, ellei pankin kirjat eli minä erehdy), ja saat siitä hyvästä palkinnoksesi Kultaisesta Gramaanista yhden randomilla valitun esineen.

Tällä kertaa onni kolahti sulla mustaan ratsastusloimeen. Toivottavasti se pitää teidät vilukissa lämpimänä talven paukkupakkasissa ja syksyn sateissa?

Tarinan pisteytys 10
Tilin kokonaispistemäärä 37

"Jes, vihdoinkin kuiva keli!" iloitsin saapuessani (tällä kertaa äidin vanhalla ja nitisevällä pyörällä) tallille. Vein ruosteisen Helkama nojaamaan tallin pitkälle seinälle niin, ettei se toivottavasti joutuisi hevosten tallomaksi. No, vaikka joutuisikin niin eroa ei kyllä nykyiseen huomaisi.. Rotisko.

Pyöristä hevosiin, lähdin talsimaan tarhoille päin. Oli lauantai, joten olin jo aika varhain liikkeellä Vaajassa. Pari ihmistä näyttivät vievän hevosia tarhoihin - en ollut varma, oliko porukka hoitajakuntaa. Luultavasti, joten tervehdin molempia.
Reetta käyskenteli tarhassaan, kuopien välillä maata. Mitähän se etsi, varmaan matoja. Minut huomatessaan se nosti turpansa maasta ja rapsuttaessani sen korvantaustaa tamma hörähti tyytyväisenä.
"Arvaas mitä Reetta, tänään mennään vähän ratsastelemaan", juttelin rouvalle ja huomasin sen todellakin kasvattaneen aika makean talviturkin. Tamma onneksi näytti vielä joten kuten hevoselta. Rapsutin myös vähän Kania, joka oli tullut tuttuun tapaansa tervehtimään. Sitten päähäni pälkähti, että jotain hommiahan kuuluu myös tehdä. Suunnistin siis talliin, tarkistamaan millaisessa kunnossa Reetta-rouvan karsina suvaitsi tällä kertaa olla.
Ja se oli - miten sen nyt sanoisi - aika, krhm, epäsiistissä kunnossa. No, ainakin on jotain tekemistä. Karsinan kupit pitää hinkata kiiltäviksi - eihän tamman muuten sopinut syödä tai juoda kummastakaan.
Hain siis vesiämpärin ja tällä kertaa sinisen pesusienen. Putsasin kauranjyvät sun muut ensiksi ruokakupin reunoilta ja sitten vaihdoin vesikupin puoleen. Hinkkasin senkin puhtaaksi ja olin tyytyväinen lopputulokseen, kyllä nyt pitäisi rouvalle kelvata.
Samalla kun vein ämpärin pesusienineen paikoilleen, tarttui mukaani myös kottarit. Reissulla tapasin myös Mikon, jonka olin kyllä ennenkin nähnyt tallilla, ei vain ollut tilaisuutta esitellä itseäni muilla kerroilla. Emme kylläkään jutelleet pitkään - sillä karsinansiivous odotti ah niin ihanana tapahtumana. Mikko painui takaisin ulos, jonka ansiosta huomasin auringon alkaneen paistaa vihdoinkin täydeltä terältä. Tyyntä ennen myrskyä, vai miten se olikaan.

Päästessäni takaisin Reetan karsinalle huomasin talikon puuttuvan kottareista. Miten olinkaan ollut niin hajamielinen, unohtaa nyt talikko.. Mikkokaan voinut mitään mainita.. Kipaisin hakemaan talikon ja pääsin sitten siivoamaan Reetan karsinaa. Nostelin tuttuun tapaan lantaa ja kosteita kuivikkeita rivakasti kottiksiin, eikä aikaakaan kun Reetan karsina oli taas asuttava, siispä kärräsin kottarit lantalaan tyhjennettäviksi ja vein sitten kaikki tavarat paikoilleen, kunnes vihdoin pääsin hakemaan tammaa tarhasta jotta saisin harjattua sen sekä myös laittamaan varusteet. Yskäisin pari kertaa nyrkkiini, nappasin Reetan riimunnarun toiseen käteeni ja vedin tallitakin päälleni. Jätin vetoketjun auki, jos ulkona ei olisikaan yhtä kylmä kuin eilen oli ollut.
Aurinko paistoi vieläkin, tosin nyt se jäi välillä pilvien vangiksi. Kiiruhdin Reetan ja Kanin tarhalle, pujahdin portista sisälle ja nappasin Reetan kiinni helposti, ilman tamman vastusteluja. Kani jäi hirnumaan peräämme ja minun kävi vähän sääliksi. No, muita hevosia oli kyllä lähellä sen tarhaa.
Reetta käveli tyynesti perässäni, välillä se kylläkin yritti riuhtoa maasta vihreää ruohoa. Sain sen muutaman torunnan jälkeen taas kulkemaan perässäni, tosin luoden välillä ahnaita silmäyksiä kutsuvaan ruohomättääseen.
Tallissa sidoin Reetan käytävälle, jossa se pääsi venyttämään kaulaansa ja kuopi välillä kärsimättömästi lattiaa.
"Yritä nyt kestää, haen vaan sun harjat", tuskailin tammalle joka viskoi päätään joka suuntaan.
"Kylläpäs sä olet nyt akkamainen", hymähdin ja lähdin hakemaan Reetan harjapakkia varustehuoneesta. Tummansininen pakki löytyikin helposti ja kurkkasin sen sisältöä. Kaikki tallessa, lisänä Tallipuodista hankkimani uusi kaviokoukku. Ei tarvinnut enää lainata toisilta.

Kiiruhdin takaisin Reetan luo, joka oli jo rauhoittunut. Se vilkaisi minua ja kohotti päätään hieman. Laskin pakin maahan ja silitin tamman kaulaa, avasin sitten pakin lukot ja tavalliseen tapaan pyörittelin kumisualla pahimmat kurat tamman karvasta. Sitten vaihdoin juuriharjaan jolla harjasin tamman kunnolla läpi, siistiksi. Selvitin myös vähän takkuiseksi päässyttä harjaa ja häntää, katsoin kaviot uudella koukulla ja taputin Reettaa lavan kohdalta. Tamma hörähti ja tönäisi kättäni, makupalojen toivossa varmaankin. Vein harjapakin paikoilleen ja otin samaan syssyyn sitten Reetan varusteet syliini.
"No niin, Reetta", puhisin samalla kun saavuin tamman luo takaisin.
Satuloinnissa ei kauan nokka tuhissut - ensin laitoin Reetalle suitset päähän. Kuolaimet tamma otti suuhunsa hienosti - ei mitään vastusteluja. Satulan liu'utin paikoilleen ja laitoin satulavyön ensiksi vain kiinni - kiristäisin sitten vasta maneesissa kunnolla. Hain nopeasti lainakypärän, laitoin sen päähäni ja napsautin lukon kiinni - remmit olivat sopivalla, onneksi. Otin ohjat Reetan kaulalta, otettuani ensin riimun pois tamman päästä ja lähdin taluttamaan sitä ulos tallista, kohti maneesia.

Aurinko oli jo ehtinyt mennä suuren pilven taakse joten ilma oli muuttunut taas vähän koleammaksi. Pääsimme Reetan kanssa maneesiin ilman kummempia probleemia. Talutin Reetan keskelle maneesin kenttää, laskin jalustimet alas ja kiristin satulavyötä paremmin. Reetta ei vastustellut, vaan sain vyön hyvin kiinni. Laitoin ratsastushanskat käsiini, katsoin vähän jalustimia ja totesin niiden olevan varmaan ihan sopivat. Sen näki sitten paremmin kunhan pääsisin ensin selkään.
Kapusin Reetan selkään ja säädin jalustimia piirun verran pidemmiksi. Otin ohjat käsiini ja kehoitin tammaa siirtymään käyntiin. Käänsin Reetan uralle ja lämmittelin sitä huolellisesti, alkukäynnit sujuivat ainakin hyvin. Tein ison pääty-ympyrän toisessa päädyssä ja ratsastin vielä pitkän sivun loppuun käynnissä, jonka jälkeen siirsin Reetan raviin lyhyen sivun alussa. Se ravasi korvat pystyssä nätisti, mutta volteissa hidasti aina juuri lopussa. Tamma tosin jatkoi ravissa aina maiskauttaessani kunnolla, mutta volteissa tuntui olevan aina sama ongelma. Tein kulmaan pyöreän voltin ja tuntiessani Reetan aikovan hidastaa taas käyntiin ratsastin ulkopohkeella vauhtia tammaan, jolloin se pysyi joten kuten ravissa voltin loppuun asti.
"Hyvä Reetta", kehuin tammaa ja hidastin käyntiin. Tein seuraavan kulman loppuun kokorataleikkaan, eli vaihdoin siis suuntaa.

Kävelimme päädyn loppuun asti kunnes siirryin Reetalla taas raviin. Nyt ravasimme tamman kanssa seuraavaan päätyyn asti, jossa aloin valmistella Reettaa laukannostoon. Annoin selvät avut tammalle, joka nosti laukan - joka tuntui aika vekkulilta. Reetta tosin alkoi kaahata kauheaa tempoa ympäri kenttää, joten jouduin pidättämään sitä. Ohjasin tamman päädyssä ympyrälle ja Reetta laukkasikin koko ympyrän näpsäkästi. Siirryin kevyeeseen raviin, jonka kautta taas harjoitusraviin, sitten käyntiin. Kehuin Reettaa ja taputin sen paksukarvaista kaulaa. Tammalla oli korvat koko ajan pystyssä ja se oli varsin innostunut päästessään vähän laukkaamaan. Siirryimme kevyeeseen raviin, ravasimme pitkän sivun loppuun asti jossa sitten Reetta siirtyi käyntiin. Kävelimme lyhyen sivun ja ravasimme taas pitkän sivun loppuun asti. Tamman askeleet olivat melko pitkät ja nopeutta ei paljoa puuttunut. Jouduin välillä pidättämään vähän, ettei se olisi ihan pää kolmantena jalkana pinkonut menemään. Lopulta annoin tammalle pitkät ohjat ja siirryin loppukäynteihin, jonka aikana otin jalat pois jalustimista ja ojentelin nilkkojani. Käveltyämme melko monta kierrosta satuin vilkaisemaan kelloani joka näytti olevan jo vaikka mitä, ja äiti oli luvannut tulla hakemaan minut. Käänsin Reetan keskelle kenttää ja taputin sen kaulaa. Kiipesin sen selästä alas ja löysäsin satulavyötä vähän. Nostin jalustimet ylös, otin ohjat tamman kaulalta ja lähdin viemään sitä takaisin talliin.

Talutinkin tamman suoraan karsinaansa, jossa otin siltä varusteet pois ja annoin vielä kiitokseksi porkkananpätkän ja leivän. Tavarat vein paikoilleen, piikkisualla harjasin vielä vähän hikistä tammaa. Rapsutin Reettaa otsaharjan alta ja lupasin tulevani taas huomenna, olihan vielä huominen vapaapäivä. Jätin tamman rouskuttelemaan rauhassa rehujaan ja suunnittelin huomista päivää.. Ehkäpä voisin vaikka puhdistella tamman varusteita..
Eipä aikaakaan kun äiti jo kurvasi parkkipaikalle. Hyppäsin kyytiin ja aloni selittämään päivän tapahtumia, äidin kuunnellessa vähän vähemmän tai enemmän kiinnostuneena.

ps. olisin muuten kuvaillut satuloimista vähän paremmin, mutta oon ihan täysin unohtanut nk. tavallisten hevosten varusteidenlaiton! nimimerkillä issikoilla nykyään kaasuttava...

Moi Noona,

taisi mennä hyvin tuo teidän ensimmäinen ratsastus, aye? Mikko ratsasteleekin aina välillä Reetalla, yrittäen koulutuksen avulla karsia tuota laukan nelitahtisuutta mutta tuntuu aika toivottomalta hommalta. Hyvä että meidän punainen paronitar kuitenkin käyttäytyi sun kanssa kunnolla ja kulki ilmeisesti riittävän moitteetta?

Tarina oli hyvä, oikein kivaa perusluettavaa vailla moitteita! Jos huomenissa tulet käymään tallilla, niin auta Pauliinaa uuden rehukuorman purkamisessa kuorma-auton perästä rehuvarastoon. Ei siinä ole kuin muutama säkki, mutta olisihan siitä apua jos viitsit niitä availla ja kaataa rehuämpäreihin tallityöntekijöiden apuna.

Tarinan pistemäärä 8
Kokonaistilisaldo 45

No tänään se myrsky sitten tulikin. Hyvä etten lentänyt tuulen mukana statosfääriin yhdessä juuri huollosta tulleen pyöräni kanssa. Onneksi ei sentään vielä satanut vettä kuin saavista kaatamalla, mutta nyt jo tihutti huomattavasti.
Saapuessani tuttuun tapaan tallin risteykseen huomasin tallikoirien vilistävän pihan poikki. Olin jo aiemmin nähnyt molemmat, mutta tällä kertaa toinen niistä (luullakseni Reijo) huomasi myös minut ja tuli luokseni kiehnäämään kuin kissa. Rapsutin sitä korvan takaa ja aina lopettaessani se sai minut melkein kompastumaan pyörien ja hyörien ympäri ämpäri jaloissani. "Voi että, mees nyt siitä et pääsen liikkumaan johonki suuntaan ees", komensin koiraa ja se jäi tuijottamaan minua kieli pitkällä. Voi herran tsyykelit, ajattelin kun Reijo kellahti kumoon ja sätki jaloillaan ilmaa. Rapsutin sitä hetken aikaa ja huomasin verkkareideni lahkeiden olevan ihan täysin lyhyissä, valkoisissa koirankarvoissa. Lähdin kävelemään talliin päin ja Reijo singahti ohitseni kuin mikäkin valkoinen ohjus.
Tervehdin pikaisesti tarhassa maleksivaa Reettaa ja lähdin sitten etsimään käsiini Pauliinaa. Toivottavasti nainen oli tallissa, sillä olin lupautunut auttamaan häntä tänään uuden rehukuorman kanssa. Tallin lämpö oli oikein odotettu, suuntasin varustehuoneen kautta toimistoon ja siellä työnsin kohmeiset käteni lämpimään patteriin ja laitoin tuulitakkini naulaan. Pauliina istuikin toimiston sohvalla, vierellään toinen tallikoira Moskova. Nainen silitteli koiraa hajamielisesti lukien samalla lehteään. "Moi Pauliina, tuleekse rehukuorma tänään?" kysyin kuuluvasti toiselta. Pauliina nosti katseensa lehdestään ja hymyili, ravisti sitten hihaansa pois rannekellonsa päältä ja sanoi: "Joo, ihan kohta tulee. Voisit vaikka kipasta järjestämään rehuämpäreitä." Nyökkäsin ja lähdin rehuhuoneeseen.

Siellä olikin kaikki ämpärit nimikoituna yhdessä siistissä kasassa rehuhuoneen sivulla. Niitä ei ollutkaan paljon, joten laitoin kaikki riviin seinän viereen ja lähdin sitten takaisin kuullessani suuren auton ääntä tallin pihalta. Pauliina viittilöi minua ja pari tallityttöä mukaansa. Hän jäi puhelemaan rehukuskille ja kehotti meitä kantamaan rehusäkkejä varastoon. Niitä ei ollut paljon, mutta kaikille "tasapuolisesti". Kun sain kaikki omani kannettua, availin niitä yhdessä tallityttöjen kanssa ja kaadoin oikeisiin rehuämpäreihin. Kun kuorma-auton kuski oli yhdessä ajokkinsa kanssa saanut aikaiseksi lähteä, kipaisin toimistoon tekemään itselleni leivän, sillä aamulla en ollut ehtinyt syödä kiireessä mitään. Kun sain syötyä, kävin tarkistamassa Reetan karsinan kunnon. Se näytti siistiltä, joten joku oli näköjään saanut sen siivottua. Suuntasin siis tällä kertaa varustehuoneeseen - olin nimittäin aikonut putsata vähän Reetan harjoja. Istahdin puiselle penkille yhdessä harjapakin kanssa ja aloitin ensin irroittamalla punaisia jouhia piikkisuasta roskikseen. Putsasin kaikki harjat ja voi luoja mikä pölypilvi niistä ilmaantui! Kumisuasta sain helposti kuivuneet mudat ja muut liat pois, pian harjat olivatkin mukiinmenevät. Jätin harjapakin Reetan karsinan oven vierelle ja lähdin hakemaan rouvaa tarhastaan. Se oli vähän vastahakoinen eikä olisi halunnut jättää heinäkasaansa, vaikka siinä ei ollutkaan paljon mitään syötävää. Samalla kun talutin tammaa talliin, muistin että huomenna olisi bilsan koe. Eikä tietenkään ollut kirjoja, ei edes kotona.

Jätin tamman taas käytävälle harjauksen ajaksi, sillä Mikko oli menossa ratsastamaan sillä. Puunasinkin tamman oikein kiiltäväksi, kavioita myöten. Sen karva tuntui kasvavan joka päivä vain enemmän ja enemmän, kohta se näyttäisi pikemminkin vuorihirviöltä kuin lämminveriseltä ex-ravurilta. Ja tietenkin kura tarttui entistä kinkkisemmin tamman karvaan nyt. Saatuani Reetan kaviotkin putsattua Mikko ilmestyi kuin tyhjästä luoksemme. "Viittisitkö millään heittää Reetalle varusteetkin niin haen sen kohta", hän pyysi ja vastasin myöntävästi. Mikko lähti, ilmeisesti talolle ja lähdin hakemaan Reetan varusteita satulahuoneesta, mistäs muualtakaan. Nostin ne syliini ja vein Reetan luo. Ensiksi laitoin Reetalle suitset - kuolaimia se vähän tänään vastusteli mutta otti sitten suuhunsa parin yrityksen jälkeen. Laitoin remmit kiinni ja otin satulan palkilta käsivarsilleni ja asettelin sen Reetan selkään. Suoristin vähän satulahuopaa, ettei se olisi rytyssä ja laitoin sitten satulavyön sopivalle, ettei se olisi liian löysällä tai liian kireällä. Irroitin jo Reetan käytävältä ja otin sen ohjista kiinni, kuikuillen Mikkoa. Juuri sopivaan aikaan ovi kolahti ja mies astui sisälle. "Kiitos", hän sanoi ja otti Reetan itselleen, napsautti kypäränsä lukon kiinni ja kohta molemmat katosivat tallinovista ulos. Mietin hetken, että voisiko Mikon ratsastusta mennä katsomaan, mutta en viitsinyt häiritä heitä, joten jäin talliin. Toimistossa istahdin sohvalle ja epäilevän näköinen Moskova tuli haistelemaan kättäni. "No moro, koira", hymyilin sille ja silitin sitä vähän leuan alta. Koira näytti pitävän siitä, mutta hyppäsi sitten pois haukahtaen hassusti. Se kai meni tallin uusia hevosia tervehtimään. Suljin silmäni hetkeksi mutta havahduin sitten kun tallin ovi kävi. Nousin sohvalta ja kävelin takaisin käytävälle, jonne oli tuotu iso hevonen. Tämä oli varmaankin se Penny, tallin toinen uusista hevosista. Huomasin sen ympärillä pyörivän pojan ja jätin parivaljakon rauhaan. Hetken päästä Mikko ja Reetta tulivatkin jo takaisin maneesista, miehen kasvoilla välillä muuttuvan tyytyväisen ja vähän vähemmän tyytyväisen ilmesotkun huomatessani kysyin: "No, miten meni?"
Mikko laittoi Reetan käytävälle kiinni ja irroitti satulavyön. "No, ihan tavalliseen tapaan. Ei mitenkään moitittavaa, mutta laukka on vieläkin nelitahtinen", mies tokaisi ja lisäsi vielä: "haluatko sä hoitaa Reetan vai?" Nyökkäsin pari kertaa selvästi ja Mikko kiitteli minua. Reetta laski turpansa kämmenelleni ja huokaisi syvään. Rapsutin sitä korvalta ja juttelin sille niitä näitä riisuessani samalla siltä varusteita. Vein varusteet takaisin ja sipaisin pari kertaa Reetan karvaa juuriharjalla. Sitten pistin humman takaisin karsinaansa, jossa se alkoi ahnehtimaan sille annettua ruokaansa. Järjestelin vähän Reetan loimia ja pistin riimunnarun sekä riimun roikkumaan koukkuunsa.
Kun Reetta oli syönyt, päätin viedä sen vielä tarhailemaan Kanin kanssa, eihän kello ollut vielä paljon mitään. Kun laitoin tammalle sen riimuaan, päätti hän, että nyt kutittaa päästä ja hinkkasikin isoa, punaista päätään vasten kylkeäni. Tönäisin tammaa hellästi mutta samalla käskevästi vähän kauemmas ja se näytti vähän nyrpeältä. Loppureissu tallista tarhaan sujui hyvin, mitä nyt piti arvokkaasti uusille tulokkaille ilmoittaa olemassaolostaan hirnumalla kimeästi ja korkealta. Tarhaan päästyään se veti pienen pukkisarjan ja pyörittelin päätäni katsellen sen menoa portilta. Se viiletti ympäri tarhaa, sai jopa pöllämystyneen Kaninkin mukaan riehumaan. Kohta molemmat tammat rauhoittuivat ja alkoivat syödä niille jaetun heinäkasan rippeitä päät melkein kolahtaen yhteen. Huomasin hytiseväni vähän kylmästä ja vilkaisin kelloani. Ehkä olisi aika lähteä kotiin, sillä hommat oli jo hoidettu, mietin ja lähdin hakemaan takkiani toimistosta, sinnehän sen jätin. Vedin takin päälleni ja laitoin vetskarin ihan loppuun asti kiinni, valmistautuen taisteluun yhdessä tuulen (ja luultavasti kohta alkavan kaatosateen kanssa) vedin tallinoven auki ja kävin vielä viemässä Reetalle ja Kanille leivänpalaset. Taputin molempia pari kertaa ja lähdin sitten kävelemään jo pyörälleni. Huomasin jonkun valkoisen pallon pyöräni vieressä ja ihmettelin, että mistä sellainen oli siihen tullut. Kun tämä "pallo" huomasi minun lähestyvän, se hyppäsi pystyyn ja haukahti innoissaan. Niinpä tietenkin, Reijo. Rapsutin sitä ilmestystä vielä vähäsen ja sitten se poukkoili takaisin talliin.

Käänsin pyöräni risteykseen ja hyppäsin selkään, polkien vimmatusti pois päin, pakoon sadetta.. Bilsankirjojen ääreen, jos ne nyt löytyisivät jostain. Ihme olisi, jos löytyisi.

Hyvää sunnuntaita!

Kanilla ja Reetalla tosiaan oli varsinainen vammapäivä tarhassa; kaksi aikuista rouvaa tuntui taantuneen johonkin varsa-aikojen tasolle kaahottaessaan pierupukkilaukkaa pitkin nurmitarhaa. Vajukit.. Ei sulle kyllä kiva tallillakäyntisää sattunut, olisi ollut aikamoinen kokemus jos olisitte ratsastamassa käyneet; mieti nyt, otsikoissa "tuuli kaappasi mukaansa lämminveritamman ja hoitajan, myrskyä luvattu länsirannikolle.."

Rehuvarasto oli ihanan siisti ja täynnä teidän jäljiltä. Pitäisikin taas suunnitella tuonne infoon hevosten tarkat ruokintaohjeet.

Jos viitsit alkuviikolla joku päivä käydä vähän Reettaa liikuttelemassa, ei niin väliä että maastakäsin vai selästä, niin hyvä olisi, sillä kun mennään maanantaista keskiviikkoon vain tiistaina yksi tunti ja tuntuu energiaa muuten mukavalle rouvalle vähän pakkautuvan liiaksi.

Tarinan pisteytys 8
Kokonaispistemäärä 53

Maanantai. Aamulla oli vielä vähän tihuttanut mennessäni kouluun, mutta nyt oli paljon parempi keli. Koulussa oli kiire, mutta mieleni teki todellakin enemmänkin tulla vaikka vain tervehtimään Reettaa, kuin joutua kertaamaan hissaa.

Tallille saapuessani huomasin Reettaa taluttavan Pauliinan. Pysäytin parivaljakon ja taputin Reettaa pari kertaa. "Ootko viemässä sitä talliin?" kysyin Pauliinalta, joka nyökkäsi ja lisäsi vielä: "Oisitko menossa ratsastamaan Reetalla?" Vastasin kysymykseen myöntävästi ja Pauliina ojensi riimunnarun minulle. "Ole hyvä. Sen karsina on putsattu, älä ihmettele jos Moskova yrittää päästä sinne. Joku addiktio silläkin. Nyt menen toimistoon, uusi Hevoset ja Ratsastus tuli tänään ja en ehtinyt kuin selailla sitä", nainen selitti nyökkäillessäni samalla. Otin Reetan itselleni ja kävelin Pauliinan perässä talliin.
Ihme kyllä en nähnyt minkäänlaista koiran näköistä otusta karsinoiden luona - liekö se kadonnut Pauliinan mukana toimistoon. Noh, koira oli "harmeista" pienin, ajattelin sitoessani Reettaa tavalliseen tapaan kiinni käytävälle. Pienessä mielessäni kävi myös ajatus, että olisihan tamman voinut laittaa kuntoon sen karsinassakin, mutta olin jo ehtinyt saada sen käytävälle. Hieroin vähän Reetan harjantyveä. "Odotapas niin lähetään kohta lenkille", nostin sormeni pystyyn ja lähdin hakemaan sitä tuttua ja turvallista - Reetan tummansinistä harjapakkia. Kauhukseni en löytänytkänä sitä sieltä missä sen olin viimeksi nähnyt ja jouduin paniikkiin. Minne se olisi voinut muka mennä? Mylläsin melkein koko tilan läpi ja se näytti aika sekasorrolta.
Kun luovutin ajatellessani Reetta-parkaa joka seisoi yksin käytävällä, luovutin ja laitoin tavaroita paikoilleni. Silloin silmiini osui satulatelineiden alla olevat Kanin suojat! Ja niiden alla Reetan harjapakki! Luultavasti joku tuntilainen oli ne sinne jättänyt. Huokaisin helpotuksestani ja nappasin pakin mukaani.
"Sori Reetta kun jouduit vähän oottamaan", sanoin tammalle joka katsoi minua hölmistyneenä kun kaappasin sen pään käsivarsieni ympärille ja silitin sen punertavaa, talvikarvaista päätä. Sitten ryhdyin töihin, eihän tässä muu auttanutkaan.

Harjasin tamman kokonaan putipuhtaaksi, tosin ei se ollut tarhassakaan ehtinyt itseään pahemmin sotkea, joten työssä ei vienyt kauaa. Sain nopeasti varusteetkin Reetalle, joka tuttuun tapaansa ei pahemmin korviaan lotkauttanut satulavyön kiristyksen tai muunkaan aikana. Jätin harjapakin niin, ettei kukaan siihen kompastuisi tai mitään vastaavaa. Talutin Reetan ulos tallista aurinkoiseen säähän, kerrankin! Ja juuri sopivasti kun oltiin lähdössä maastolenkille. Laskin satulasta jalustimet alas ja työnsin jalkani jalustimeen, ponnistin ja olinkin pian selässä. Reetta otti pari askelta eteenpäin yrittäessäni vähän säätää jalustimia sopivaksi. Sain jalustimet viimein säädettyä ja otin ohjat kunnolla käsiini. Kehoitin Reettaa lähtemään käyntiin ja tamma totteli käskyäni ja lähti kävelemään korvat hörössä. Ohjasin Reetan maastopolulle millä olimme ennenkin olleet (tosin vain talutuslenkillä) ja pidätin tammaa hieman, ettei se olisi turhia hätiköinyt. Reippaasti Reetta kyllä kulki, isot korvansa pystyssä. Pari lintua lehahti puskista vierestämme ja Reetta vähän säpsyili niitä, vaikka pieniä olivatkin. Nostin ravin mentyämme tarpeeksi pitkään käyntiä ja tamma intoili vähän liikaa, kaahasi kuin mikäkin ravuri. Se ehti ottaa pari laukka-askelta kunnes sain sitä pidäteltyä tarpeeksi.
Reetta oli tietenkin närkästynyt, se olisi varmaankin halunnut vähän päästellä höyryjä. Ohjasin sen suoralle ja annoin ravata sydämensä kyllyydestä. Korvat hörössä se siirtyi melkein heti laukkaan ja kopotti pitkin polkua isot korvat yhäkin pystyssä. Reetta pärskähti innoissaan - ihan kuin ei olisi tällaista tunnetta ikinä kokenut! Kohta se hidasti viskoen punaista päätään ja taputin sitä kaulalle nauraen. "Huhhuh, melkein vedet kihosi silmiin. Oletpa sä aika veijari", puhelin sille kääntyessämme takaisin tallille päin. Toiseen suuntaan tamma meni paljon rauhallisemmin, johtunee luultavasti siitä, että sai purkaa vähän intoaan äsken. Kun tallialue jo näkyi, vielä aika kaukana, karistin jalustimet jaloistani ja annoin Reetan venyttää kaulaansa. Tamman turpa melkein viisti maata kun annoin sen mennä pitkin ohjin.

Tallilla kiipesin alas Reetan selästä, nostin jalustimet alas ja lähdin taluttamaan tammaa tallin läpi lukuisten vesilammikoiden. Talutin Reetan suoraan karsinaansa jossa otin tammalta varusteet pois ja vein omille paikoilleen varustehuoneeseen. Laitoin myös Kanin suojat lattialta paikoilleen, vein (tällä kertaa) Reetan harjapakin ikiomalle paikalleen ja nappasin porkkanapussista porkkananpuolikkaan Reetalle - toinen oli minulle.
Tamma tietenkin tunki päätään yli karsinanoven uteliaana. Sen katse sanoi "jaaha, herkkuja, annas tänne jo" ja ojensin sille porkkananpätkän. Reetta ahnehti parempiin suihin porkkanansa ja nuuhki sekä käteni, että taskuni läpi lisäporkkanoiden toivossa. "Sori nyt vaan, mutta söit jo omas", hymähdin ja taputin tammaa kaulalta. Tarkistin, että sen karsinan ovi oli kunnolla kiinni ja sanoin sitten heipat Reettarouvalle. Omalle punaiselle paronittarelle. Omalle kultamussulleni. Mussupupujussikka.
Reetta katsahti minuun jurosti, ihan kuin olisi lukenut ajatuksiani.
Okei sitten. Punainen Paholainen. Reetta-rouva.

"Tai ehkä pelkkä Reetta", hihitin omille tyhmille jutuilleni ja silittelin sen turpaa. Katsahdin kellooni ja huomasin kohta taas tulevan typerä pimeä ilta. Olihan kello ollut jo neljä saapuessani tallille, mutta silloin ei vielä ollut pimeä. Katsahdin Reettaan ja huomasin sen popsivan kauranjyviä rehukupin pohjalta. Heilautin sille kättäni ja lähdin kävelemään taas tutulle bussipysäkille.

Oi, teillä taisi olla ihana syyslenkki (ylläpitokin haluaisi nykyään ehtiä moisille).

Reetta on ollut kyllä ihailtavan puunattu sen jälkeen kun hoitajan itselleen sai, kiitos Noona! Maastopolut ovat olleet aikamoista mutavelliä nyt viikon-parin ajan, varmaan syyssateiden vuoksi, mutta tuo suora on säilynyt kohtuullisen hyvänä laukkailua ja ravailua varten. Tyypilliseen tapaasi tarina oli kivan mittainen ja oikein sujuvaa luettavaa.

Seuraaville hoitokerroille en keksi kummempaa askaretta teille; nauti ihan vain rennosta vapaasta Reetan kanssa, tehkää jotain mukavaa mutta ei kauhean rankkaa, ihme kyllä tamma kulkee melkein joka ilta nyt tunneilla loppuviikosta.

Tarinan pisteytys 8
Kokonaispistemäärä 61

Saavuin tallille taas vähän aikaisemmin - en ollut nimittäin muutamaan päivään ehtinyt koulun takia edes vilkaisemaan tallia.
Nyt kuitenkin seisoin hytisten keskellä tallipihaa, lumihiutaleiden sataessa nokkani edestä märkään maahan. Reijo tuttuun tapaan oli tullut tervehtimään, mutta pikaisesti oli kyllä koira mennyt takaisinkin. "Kunhan tää nyt ei muuttuis rännäks", ajattelin ääneen ja menin tervehtimään Reettaa porkkana kourassani. Kumma kyllä, Kani ei viitsinyt tarhan toisesta päästä tulla tervehtimään. Taputin Reettaa kaulalle ja juttelin sille niitä näitä. "Onkos susta tullut oikei tuntiheppa, vai mitä hä, kun kierrät rinkiä nyt melkein joka ilta?" naurahdin tammalle joka katsoi minua hieman tuohtuneesti. "No ei vais, hyvä et sul on ollu jotain tekemistä", hymähdin ja katselin kun rouva Punainen rouskutti porkkananpätkäänsä. "Miten sä et ikinä kyllästy tohon, koni?" virnistin kun Reetta keksi tutkia takkini taskuja. "No mut nyt sut varmaan pitäs viiä sisälle. Oot ihan kurassa!" ähkäisin kun huomasin Reetan ihananruskeat jalat. Nappasin Reetan mustasta riimusta kiinni ja vein sen nopeasti talliin, siis Reetan sekä tamman riimun, sillä lumisade oli muuttunut yks kaks märäksi rännäksi.

Reetta oli ihan kauttaaltaan märkä, sen paksu talvikarva sai tamman näyttämään ihan joltain vettyneeltä eskimolta. Tallissa hain nopeasti sen harjapakin karsinan vierelle. Ensiksi kylläkin pesin Reetan kurajalat hyvin ja kuivasin koko tamman. Harjasin Reetan - ensiksi juuriharjalla, koko välillä päätään puistelevan tamman läpi pitkin vedoin. Tamma töykkäisi minua turvallaan pari kertaa, haisteli vaihteeksi taskuni läpi parin herkkupalan toivossa. "Sori vaan, mulla ei oo nyt mitään", jutustelin tammalle selvitellessäni sen takkuista harjaa. Mielessäni kävi shoppailureissu Gramaaniin, muistaakseni näin siellä myös heppanamuja. Mitähän Reetta tuumaisi niistä, mietin ja käärin hupparitakkini hihat kyynärpäihin asti, tarttuessani kaviokoukkuun ja ensimmäiseen Reettarouvan kavioon joka tänään piti putsata. "Kauheesti paskaa täällä", mutisin itsekseni ja putsasin kaikki neljä kaviota. Putsasin käsiäni sinisiin verkkareihini ja heitin kaviokoukun takaisin harjapakkiin. Vein pakin varustehuoneeseen ja kuuntelin radion uutisia, jotka sössöttivät vaalituloksista ja muusta tylsästä sössötyspuurosta. Säässä luvattiin kaunista sadekuurosarjaa ja auringon muuttamista yhä kauemmaksi pilvien taakse. Ihanaa. Toivottavasti maneesi olisi vapaa huomenissa, sillä jos säätiedotukset pitivät kutinsa niin minä en astuisi jalallanikaan maastopoluille kaatosateessa. Vuoraisin molemmat - Reetan ja itseni keltaiseen sadetakkiin jos niin olisi pakko. Naurahdin tyhmille ajatuksille päässäni ja hyppelin takaisin Reetan luo. Rapsuttelin sen isoa turpaa pitkän aikaa ja tajusin sitten, että muistin luvanneeni puunata Reetan varusteet putipuhtaiksi.

Tartuin siis toimeen, kasasin suitsien osat ja satulan ympärilleni ja aloin yrittää saada varusteista mahdollisimman uuden näköiset. Suitset oli helppo nakki - sain nopeasti kaikki osat siisteiksi yhdessä aseineni (pesusieni ja vesitilkka ämpärissä) ja laitoin ne Reetan satulahuovan päälle kuivahtamaan, että saisin koottua suitset. Sen jälkeen puhdistin satulan - siinä olikin aika homma. Loppujen lopuksi kuitenkin sain siitä katseltavan näköisen. Pohdiskelin ostoslistaa - ainakin heppanamuja ja uusi satulahuopa oli jo saatu lisättyä siihen. Siinä mietiskeltyäni kuin mikäkin buddha valaistusta odotellessa tajusin, että suitsia voisi jo alkaa kyhätä kasaan. Sain helposti kamat takaisin näköisikseen ja laitoin kaikki paikoilleen. "Likaisen" veden kaadoin pesukarsinan viemäristä alas ja puhdistin vähän pesusientä, josta puristin liikavedet pois ja jätin kuivumaan. Käväisin vielä pikaisesti Reetan luona ja rapsutin sen otsaa ahkerasti. "Kuule polle, nyt mun pitäs varmaan lähtee. Käydään huomenna maastossa tai jossain, ellei kauheesti sada, jooko?" lörpötin tammalle ja se katseli naamaani korvat hörössä, puhalsi lämmintä ilmaa kasvoilleni ja jatkoi sitten heinien rouskutteluaan. "Joo ja yritän muistaa ostaa niit sun heppanamujas", jatkoin ja tamma hörähti (varmaankin heinilleen).

Itse suorastaan juoksin bussipysäkille, vaikka räntäsade olikin jo ehtinyt hellittää. Varmuuden vuoksi, kumminkin..

Moi Noona,

kivanoloinen tarina taas vaihteeksi! Varusteet kiilsivät hienosti kun vilkaisin niitä myöhemmin viedessäni Reettaa tunnille, hyvää työtä. Ensi viikolla Reetalla ei olekaan paljoa tunteja, voit liikutella sitä aika tavalla, jos vaikka saisit jostakusta tallilaisesta maastoseuraa?

Tarinan pisteytys 7,5
Kokonaispistemäärä 68,5

Hrr, olipa kylmä. Aamulla oli satanut vähän lunta, ja maa oli inhottavan liukas, varsinkin asfaltti. Bussikortista oli uhkaavasti alkanut loppua matkat, pitikin jo ladata siihen uusia.. "Ettei pääsisi loppumaan ennen aikojaan", mietin ääneen huomatessani Reetan kykkimässä keskellä tarhaansa. Muta oli jokseenkin kovettunut, yöllähän oli ollut pakkasta, niin kuin myös tänä aamunakin. Toivoin, että tamma ei olisi mitenkään ylenpalttisen likainen.

Nojasin tarhan porttiin ja kutsuin Reettaa nimeltä - tuloksena oli se, että tamma vain nyökytteli päätään. "Joo, se on hyvä että tunnistat nimes. Mut yleensä nyt olis käytäntö, että tulisit tänne kun sua kutsuu", hymähdin ja koitin naksauttaa kieltäni. Kun sekään ei auttanut, rapistelin vähän heppanamipussia. "Ne maistuu porkkanalle", vihjaisin ja ahne possu (eli Reetta) lähti löntystelemään luokseni.
Tietenkin ojensin sille pari makupalaa, sehän olisi loukkaantunut verisesti jos mitään en olisi antanutkaan. "Mä käyn kattoon, että missä kondiksessa sun karsina on", höpisin tammalle ja taputin sitä paksulle talvikarvalle. Melkein käteni upposi sinne. Vielä joku päivä klippaan jonkun kanssa tuon hevosen näköiseksi, lupaan sen..

Päätin kuitenkin ensiksi viedä takkini toimiston omaan kaappiini. Tallissa oli ihmeellisen hiljaista, vaikka porukka laitteli heppojaan kuntoon ja vilauksen koiristakin näin. Työnsin tallitakin taskuista heppanamit mustan hupparini taskuun ja lähdin sitten heilumaan Reetan karsinalle. Kurkkasin sinne, ja totesin karsinan tarvitsevan pientä puhdistusta. Kupitkin voisi hinkata taas kiiltäviksi, että Rouvan olisi parempi syödä puhtaasta kupista. Haukottelin leveästi laskiessani tilkan vettä pesuämpäriin. Pesusieni kastui ja paisui, puristin siitä liikavedet pois ja lähdin takaisin Reetan karsinalle. Hinkkasin likaisia kuppeja puhtaaksi, ja kyllähän niistä lika irtosi helpostikin. Lopputulos oli peukunnoston arvoinen, kun vielä viimeistelin työn talikko + kottikärryt-yhdistelmällä. Viskelin talikosta lantaa ja märkiä kohtia kärryihin ja vein tyhjennettäväksi. Tavarat paikoilleen ja sitten Reettaa tarhasta hakemaan. Voisin vaikka ratsastaa, ellei tamma olisi menossa tunneille tänään.
"No niin Reetta, sähän ootkin jo valmiina tässä", hymyilin ja avasin portin, otin tamman riimusta kiinni ja lähdin taluttamaan tätä tallille. Yhtäkkiä tamma näki jotain muka-niin-kiinnostavaa ja jäi seisomaan tallin ovelle. "Hei tuu jo, näät taas jotain harakoita", puuskahdin ja melkein kaaduin kun Reetta yhtäkkiä rynni ovesta sisään. "Hei, tamma! Nyt mennään kyllä uusiks. Mikä sulle tuli? Outo polle", pudistelin teatraalisesti päätäni, kääntäessäni Reetan takaisin ulos. Seuraava kerta meni paljon paremmin..

Laitoin Reetan kiinni käytävälle ja taputin sitä kaulalle. "No niin, ootas taas vähän", kehoitin sitä ja kävin hakemassa harjat. Matkallani tarkistin myös tuntilistan. "Näköjään ei Reettaa tunneilla tänään. Vois siis vähän ratsastella", mietin ja matkustin takaisin tamman luo. Reetta meinasi pompata irti riimustaan, kun aloitin sen harjaamisen. "Hei, ihme tyyppi. Mikä sulla on? Et sä mitään tällästä oo tehny. Kutittaaks sua?" ihmettelin pitäessäni sen riimusta kiinni. Kun huomasin tamman rentoutuvan, harjasin sen nopeasti puhtaaksi ja katsoin kaviot. Tämän jälkeen tamma ei temppuillut, joten rapsutin sitä hetken otsasta. Samalla kun vein harjat paikoilleen, nostin telineeltä satulan ja suitset koukusta ja vein ne Reetan karsinalle. Heitin nopeasti varusteet tammalle niskaan, ja huomatessani, ettei tamma sentään tästä keksinyt mitään kohtauksen aihetta, tottuneeseen tapaan kiristin satulavyön ja tarkistin suitset. irrotin Reetan käytävältä, nappasin takin päälleni ja talutin tamman ulos, kylmään. Toivottavasti maneesi ei olisi varattu, sillä viima oli inhottavan kylmä ja jotenkin kova. Avasin maneesin oven, ja todettuani ettei siellä ollut ketään, talutin Reetan perässäni sinne. Ohjasin tamman kentän keskelle, tarkistin satulavyön, laskin jalustimet ja vedin sitten uudenuutukaiset ratsastushanskani käsiini. "Arvaas, olisko semmoset talviratsastuslapaset hyvät tähän vuodenaikaan", sössötin Reetalle joka lotkautti isoja muulinkorviaan ja huokaisi syvään. "Oho, ei kai sua ala väsyttämään?" naurahdin ja otin ohjat käteeni, painaen pohkeeni hellästi tamman kylkiin, kehottaen sitä käyntiin. Ohjasin sen vasemmalle kierrokselle ja samalla vedin takin vetoketjun kiinni. Reetta kulki hieman löntystäen, joten yritin herätellä sitä hieman maiskauttamalla kuuluvasti ja annoin vähän pohkeita.
Reetta vähän tajusi herätäkin, ja yritti jopa terästäytyä ja keskittyä, kun ohjasin sen pienelle voltille. Pureskelin takkini vetoketjun päätä ajatuksissani ja muutaman kierroksen jälkeen päätin ottaa ohjat tuntumalle ja kehottaa Reettaa siirtymään raviin. Tamma kyllä nosti ihan mukavan ravin, mutta kun käännyin isolle pääty-ympyrälle, se hidasti tahtiaan aika roimasti. "Hei kuule, äläpä viitti nyt temppuilla", sanoin tammalle ja se pudisteli päätään niin, että isot korvat heiluivat ympäriinsä. Kehotin sitä siirtymään vähän vauhdikkaampaan raviin - nyt tamman ravi tuntui siltä, kuin se ei liikkuisi mihinkään suuntaan.

Kun Reetta vihdoin tajusi terästää vähän tahtiaan, taputin sitä kaulalle ja kehuin tammaa. Se pärskähti innoissaan ja ravasi pitkän sivun lennokkaasti. Naurahdin sille, ihme mielenmuutoksia..
Päästyämme pitkän sivun loppuun, siirsin Reetan käyntiin ja annoin sen kävellä pitkin ohjin ympäri kenttää. Tein lyhyellä sivulla täyskaarron, joka kyllä näytti vähän soikiolta. Suunta muuttui kumminkin.
"Mitä jos vähän laukattaisiin? Oisko kiva?" höpötin tammalle ja se katsoi minua vähän kummeksuen. Rapsutin sitä harjantyvestä ja huomasin, kuinka Reetta venytti hauskasti huultaan. "Senkin hassu", hymähdin ja otin ohjat taas. Ensin menimme Reetan kanssa harjoitusravia, mutta sitten lyhyellä sivulla annoin tammalle laukka-avut. Reetta pärskähti jokseenkin innoissaan, viskoi vähän päätään ja siirtyi koko pitkän sivun ajaksi reippaaseen laukkaan. Kun ohjasin tamman voltille, se putosi hetkeksi raville, mutta päästyämme takaisin kaviouralle Reetta laukkasi taas hetkisen.
Taputin tammaa ja kehuin sitä maasta taivaisiin; "Hieno Reetta!"

Lopulta menimme käyntiä muutaman kierroksen, kunnes ohjasin Reetan maneesin keskelle ja tulin alas tamman selästä. Nostin jalustimet ylös ja avasin turpahihnan, löysäsin satulavyötä ja lähdin taluttamaan Reettaa tallille. Paksusta talvikarvastaan huolimatta Reetta ei ollut kovinkaan hikinen, mutta heitettyäni varusteet takaisin paikoilleen huuhtelin letkulla tamman jalat ja kuivasin ne hyvin. Talutettuani tamman takaisin karsinaansa, huomasin, että joku oli jo ehtinyt jakaa rehutkin. Päästin Reetan siis syömään, ettei parka kuolisi nälkään. Vaikka tuolla mahalla se olisi melko mahdotonta..
Annoin Reetalle pari heppanamia ja rapsutin sen karvaista turpaa ennen kuin huomasin äidin tulleen hakemaan minua iänikuisella toyotallaan. Kävelin reippaasti autolle, ja kotimatkalla ei äiti säästynytkään taas "heppakertomuksilta"..

Oijoijoijoi, ihanaa Oona nähdä pitkästä aikaa, Reetta, ylläpito ja tallin vakiopopulaatio on kaipaillut neidin mustaa pörrötukkaa satulahuoneessa. Hyvä että olet taas paikalla Reettaa hoivailemassa!

Ihmeen kauniisti tamma teikäläisellä kulki, sillä on ollut vähän kenkuttelupäivää viimeisen viikon; muuten niin meidän rauhallinen ja kiltti matami pukitti koulutunnilla toissapäivänä, voitko uskoa! Mahtavaa että jaksat edelleen pitää punaisesta paronittareista noin hyvää huolta. Jos et keksi mitään tekemistä tallilla seuraavalla kerralla, niin tamman varusteethan saa toki kuurata aivan kiiltäviksi.

Jossain vaiheessa lähempänä joulua kokeillaan rekiajella Reetan kanssa, ex-ravurihan kun se on, joten kömmi ihmeessä kyytiin jos joku ilmaantuu sopivasti talliin valjaiden kanssa. Ainakin Mikko uhkasi lähteä sen pikkuveljensä Henrin kanssa (muistatko? Talkoista se irokeesipäinen viisitoistavuotias) pellolle ajelemaan, ja hyvin kyytiin mahtuu kolmaskin.

Tarinan pisteytys 9
Kokonaispistemäärä 45

PS: Huomasithan muuten saaneesi niistä estetalkoista "yleisön suosikkieste"-palkinnon? Siinä oli bannerin lisäksi paketillinen pesusieniä ja esteraippa

"Moi!" tervehdin kaikkia mahdollisia kun sain tallin oven auki. Hetken aikaa tutkailtuani totesin, että eipä ainakaan hevosten luona näyttänyt olevan paapojia. Ehkäpä kaikki olivat majoittuneet toimistoon ? "Onpahan ainakin hienot joulukoristeet", hymähdin itsekseni ja luikahdin toimistoon. Siellä olikin Viskin hoitaja Annika rapsuttelemassa tallikoira Moskovaa. "Moro Annika, moi Moskova", tervehdin molempiani pudisteltuani vähäiset lumipisarat takiltani. Ulkotakin pistin tuttuun naulaan, ja suunnistin omalle kaapilleni. Juttelin siinä hetkisen Annikan kanssa, samalla koittaen muistaa kaappini tunnuslukua. Sain kuin sainkin kaapin lopulta auki ja huomasin tavaramäärän siellä lisääntyneen. "Oho, mullahan on täällä heppapesusieniäkin!" hihkaisin ja Moskova alkoi heiluttaa vimmatusti luihua häntäänsä. Ihasteltuani hetken (tai vähän pitempäänkin kuin hetken) tajusin järjestää kaikki kamat parempaan kuntoon kaappiini ja muistin sulkea sen ovenkin.

"Nyt mä lähen kattomaan että mitä se Reetta touhuaa, moikka", heilautin kättäni Annikalle joka oli siirtynyt sohvalle lukemaan hevoslehtiä. Nappasin pöydältä mukaani vähän reunoista palaneen piparin jonka ehdin sopivasti mutustella ennen kuin pääsin tamman karsinalle. "Morjens polle", rapsutin Reettaa turvasta. Tamma näytti vähän tuohtuneelta ja puhalsi lämmintä ilmaa kasvoilleni aika reippaasti. "No kiva, en mä kyllä mitään lämmitystä ois tarttenu", virnistin ja huomasin Reetan puruisen selän. "Ootpas aika possu, ootko sä oikein kiehnänny karsinassas?" naurahdin ja jätin sen syömään loputkin rehuistaan.
Huomasin Pauliinan käärivän pinteleitä käytävällä. "Moi Pauliina, viittisitkö auttaa ton Reetan klippaamisessa? Se ei oikein taida enää näyttää lämminveriseltä, vai mitä sanot?" ehdotin naiselle. "No tietenkin, mäpä käyn hakemassa klipperin", Pauliina hymyili aurinkoisesti ja jatkoi sitten: "Sä voisit hakea Reetan käytävälle ja harjailla sitä vähän, jos se on kauheen likanen." Nyökkäsin ja suunnistin takaisin tamman karsinalle.
"Arvaas mitä polle, nyt me tehään Pauliinan kanssa susta hevosen näkönen", hymähdin ja talutin Reetan käytävälle, jossa kiinnitin sen molemmin puolin. Hain satulahuoneesta Reetan harjapakin ja harjasin Reetan läpi juuriharjalla ja katsoin samalla tamman kaviotkin. Kun sain harjatkin pois käsistäni, Pauliina ilmestyi klipperi kädessään. "Mä voin tän kerran näyttää sulle miten klipataan, ens kerralla sä voitkin jo koittaa", nainen hymyili ja minä nyökkäsin pari kertaa. "Joo, hyvä idea", hymähdin. Pauliina käynnisti klipperin ja rapsuttelin Reettaa otsasta, samalla katsellen silmä kovana Pauliinan tekemisiä. Olisi kiva joskus itsekin päästä koittamaan.. Mutta lopputulos olisi kumminkin se, että hevonen näyttäisi vielä enemmän joltain muulta kuin siltä itseltään..

"Katos, hyvä juttu, eiks ookin?" juttelin Reetalle niitä näitä ja se oli nukahtaa siihen, kun Pauliina piti välillä taukoa. Reetta ei ollut moksiskaan koko toimituksesta, ja kohta Pauliina olikin jo valmis työssään ja sammutti koneensa. "Tuus kattoon, et onko hyvä", Pauliina kehoitti. "No sähän sen paremmin tiedät", naurahdin ja menin Pauliinan vierelle katsomaan lopputulosta. Nainen oli jättänyt satulan, jalkojen, pään ja suurimmalta osin kaulan kohdalta klippaamatta. "Ei sitä muuten olis varmaan tarvinnutkaan klipata, mutta Reetan talvikarva tuppaa olemaan joka talvi ihan yliluonnollisen massiivinen", Pauliina virnisti ja pisti klipperin kokoon johtoineen. "Ihan tosi?" naurahdin ja mietin Reettaa ravailemassa arktisilla mantereilla yhdessä mammuttien kanssa. Tosin mammutit ovat jo kuolleet sukupuuttoon..
"Mutta hei, kannattaa ehkä laittaa sille loimi päälle", Pauliina kehoitti ja seurasin häntä satulahuoneeseen, jossa pengoin esiin Reetan loimia. "Täällä on vaan tää toppaloimi, kelpaako", kysyin Pauliinalta joka järjesteli kamoja. "Juu, kelpaa kyllä", hän sanoi hajamielisesti ja lähdin laittamaan loimea Reetalle.

Paikan päälle tuli jopa itse Jannakin. "Oho, te saitte siis vihdoinkin tän taas lämminverisen näköseksi!" nainen virnisti kädet lanteillaan. "Joo, nyt sillä kehtaa ratsastaa ihmisten ilmoillakin", vitsailin ja Janna naurahti. "Joo, mut mä lähden nyt varastamaan pari piparia toimistosta. Joko oot saanu edes maistettua niitä, eilen ne meni meinaan ihan kuin kuumille kiville?" Janna kysyi ja nyökkäsin. "Oon kyllä, hyviä ne on", virnistin leveästi. Janna heilautti kättään reippaasti ja katosi toimistoon, kun itse jäin loimittamaan punaista paronitarta. Sain loimin hyvin laitettua ja katsoin Reettaa vähän etäämmältä, rapsutin sen harjantyveä ja kuin käskystä tamma alkoi taas venyttää huultaan. "Sori nyt vaan, mut näytät aika hömelöltä", hihitin ja irroitin Reetan käytävältä. "No niin, pääset viimeinkin karsinaas", hymyilin ja kiitin onneani siitä, että joku pelastava enkeli oli jo putsannut Reetan karsinan. Huomasin tummansinisen harjapakin karsinan vierellä ja nostin sen käteeni, samalla lukiten karsinan lukot. "Venttaas hetki, saat kohta heppanamun tai kaks", lupasin tammalle joka jäi tuijottamaan perääni.

Vietyäni viimein harjapakin taas omalle turvalliselle paikalleen, Reetta sai mussutettavakseen pari porkkananmakuisa heppanamia ja oli taas kuin ylin ystävä. "Nähään huomenna, peikko", lupasin tammalle ja suukotin sitä turvalle. Kipaisin hakemaan toimistosta takkini ja lähdin taas bussipysäkille odottamaan tuttua ja turvallista bussia vihreä matkakortti kädessäni...

Moi Oona,

oijoijoi miten punainen Reettuska onkaan kun klippasitte sen! Hikoileekin huomattavasti vähemmän, ei tarvitse miettiä joka kerta tunnin jälkeen joutuuko sen pesemään vai ei. Suurkiitokset tästä, ensi kerralla varmaan klippaaminen sujuu sinulta ihan omin voiminkin, nyt kun näit miten se tehdään. Jos kolojen tuleminen pelottaa, niin satulahuoneen lipaston ylälaatikossa on paketillinen liituja, sellaisella voi hahmotella karvaan niitä klippauksen rajoja.

Mutta jeps, olipa taas oikein kiva tarina lukea. Lisäsin muuten teidän kaappiinkin sen upouuden fleeceloimen, tämän vuoden mallissa oli keltainen tähti pyllyssä, ei kai haittaa?

Niin, aivan, klippausahkeruudesta tulee toki ekstrapisteitä !

Pisteytys 10
Kokonaispistemäärä tallitilillä 33

"Oho, sähän oot tänään aikasessa", Janna huikkasi minulle kun astuin tallin ovesta sisään. "Joo, mulla on vapaata koulusta", hymähdin ja avasin räntäsateessa melkein kokonaan kastuneen tuulitakin vetoketjun kokonaan auki. "Oisko mitään hommaa?" kysähdin nopeasti ennen kuin Janna ehti lähtemään mihinkään. "No joo, voit heittää Reetan tarhaan ja siivota paskat pois sen karsinasta", nainen hymyili. "Ookoo", vastasin ja kävin ensiksi heittämään takkini taas naulakkoon, jotta se kuivuisi edes jotenkin.
"Ai niin, se fleeceloimi!" hihkaisin innoissani ja aloin penkoa kaappiani. "Oho, tässähän on oikein tähtikin. Hih, meitä luullaan kohta ruotsalaisiks kun on sinistä ja keltasta.." höpötin ääneen ja viikkasin loimen huolellisesti takaisin kaappiin, rapsutin ohimennen sohvalla koiranunta nukkuvaa Reijoa, joka viskeli takajalkojaan hauskasti.

Pinkaisin takaisin tallin käytävälle ja venyttelin käsivarsiani haukotellen. "Mitä ihmeen aamujumppaa sä täällä harrastat?" kuului huvittava ääni vierestäni ja vilkaisin toisella silmälläni Santtua, joka virnuili. "Venytin käsiä", naurahdin. "Ja nyt lähen hakemaan Reettaa", lisäsin ja poika toivotti onnea.

"Moikka polle", huikkasin punaiselle paronittarelle. "Tiiäkkö että nyt on eka joulukuuta", juttelin sille samalla kun nappasin riimun ja riimunnarun käteeni. "Ja nyt sä lähet pihalle että saan sun karsinan puhtaaks", ilmoitin ja avasin karsinanoven niin, että mahduin siitä pujahtamaan sisälle karsinaan. Ujutin riimun Reetalle, joka yritti haistella taas hupparini taskuja. "No ei siellä oo nyt mitään, ne jäi kuule kaappiin ne sun namit, höpsö", huokaisin ja napsautin riimunnarun lukon kiinni riimuun. Avasin karsinan ovea isommalle, jotta Reetta mahtuisi perässäni käytävälle asti. Talutin tamman tallin läpi pihalle ja vein sen tarhaan jossa se veti heti kauheat pukkilaukat tarhan toiseen päätyyn asti. Sitten se ravasi lennokkaasti luokseni ja oli kompastua kun äkkipysähtyi luokseni. "Hei humma, otapa vähän rauhallisemmin", kehotin sitä ja rapsutin Reetan turpaa. Varmistin, että tarhan portti oli kiinni ja katosin sitten taas talliin, etsimään ah-niin-kotoisia lannankeräysvälineitä. Koppasin mukaani myös vesiämpärin ja uudenuutukaisen heppapesusienen, jotta saisin myös Reetan sotkemat ruokakupitkin taas katsottavan näköisiksi.
Kupit kiilsivätkin perusteellisen pesusienellä hinkkaamisen ja vedellä lotrauksen jälkeen ihan mukavasti ja laskinkin ämpärin pesusienineen maahan odottamaan, että saisin lantakärryt täyteen. Talikko heilui Reetan karsinassa hyvän tovin, kunnes sain kärrättyä kottikärryt taas ulos karsinasta. Pyyhkäisin hupparin hihalla otsaani ja muistin vasta sitten, että hihaanhan oli tullut jotain mustaa likaa kun puhdistin kuppeja. Nappasin kännykkäni taskusta ja katsoin sen pientä peiliä. Koko otsa oli ihan musta! Kipaisin tyhjentämään kärryt ja vein kamat paikoilleen ja syöksyin sitten vessan lavuaarin ääreen puhdistamaan otsaani.

"Voi helvetti, eikö tää nyt meinaa lähtee mihinkään!" rääkäisin kun hinkkasin kostealla paperilla otsaani. Lopputuloksena oli se, että musta haalistui onnekseni edes vähän. Sysäsin vähän otsahiuksiani otsan suojaksi paremmin ja marssin sitten vessasta ulos, kun kuulin ruokakärryjen kolinan käytävällä. Mikkohan se siellä oli jakamassa hevosille ruokia. "Moi, voinko mä auttaa?" huikkasin miehelle joka vastasi myöntävästi ja ojensi minulle Reetan rehut. Mikon pienellä avustuksella sain laitettua Reetta-rouvalle omat syöminginsä.
Päätin lähteä hakemaan Reettaa kohta tarhasta syömään, mutta ensin menin katsomaan tuntilistat läpi.
Kävikin ilmi, että Reetta menisi tänään tunnille. Tyydyin siis vain nappaamaan yhden epämääräisen muotoisen piparin toimiston pöydältä ja vedin harmaan tuulitakkini päälleni. Nappasin aidan portilta riimunnarun ja menin portin välistä hakemaan mukavan mutaista polkua pitkin Reettaa, joka kökötti kuivalla alueella, onnekseni. "Oot näköjään kumminkin ottanu kivoja spurtteja", totesin katsoessani sen ruskeaksi muuttuneita jalkoja. Tulisipa ne lumet takaisin, ja vähän äkkiä kanssa!
Reetta hörähti ja tökkäsi turvallaan naamaani niin, että melkein kaaduin selälleni maahan. Talutin tamman ulos tarhasta varoen isoihin mutalätäkköihin tallaamista. Reikäiset tennarit olivat jo ainakin ihan täynnä vettä ja sukkani kastuivat, tietenkin.

Pääsimme viimein isojen takaovien kautta talliin ja jätin Reetan käytävälle, kun hain oman heppapesusieneni ja vettä puhdistaakseni Reetan kuraiset jalat. "Joo, kohta pääset syömään", lupasin tammalle ja kastoin pesusienen veteen. Kuurasin humman jalat huolellisesti puhtaiksi ja kuivasin ne pyyhkeellä. Kaadoin pesuämpärin vedet viemäriin ja nappasin Reetan käytävältä, jotta se vihdoin pääsisi nauttimaan ruoistaan. Jätin tamman syömään rauhassa ja itse menin lukemaan uusimpia heppalehtiä (joo, ehkä vähän jotain Aku Ankan tyylistä kumminkin) toimistoon. Melkein nukahdinkin siihen sohvalle, ellei valkoinen nuoli olisi kuin tyhjästä singahtanut istumaan päälleni. "AAAAGH!" huudahdin säikähdyksestä ja Reijo katsoi minua pää kallellaan, ihmetellen yhtäkkistä huutoani. "Säikäytit, senkin koira", katsoin koiraa ja rapsutin sitä korvien takaa. "Hölmö!" lisäsin vielä perään ja hätistin koiran päältäni. Katsoin kännykän kelloa ja haukottelin leveästi. Päätin mennä vielä vilkaisemaan Reettaa ennen kuin ensimmäiset tuntilaiset tulisivat. Tamma olikin vielä rouskuttelemassa loppuja heinänkorsiaan, mutta jaksoi silti tulla moikkaamaan karsinan ovelle.
"Heippa sit, Reetta. Nähään taas", mutristin tammalle huuliani ja rapsutin Reettaa otsaharjan alta. "Oiskohan sut tarvinu harjata.. Et oo kyllä mitenkään hirveen likanen, et kai se tuntilainen haluu sut ite harjata", pohdin ja tamma hörähti merkitsevästi, kääntäen päänsä takaisin heinäkasaan. Huiskautin sille kättäni, vaikkei se mitään nähnytkään, ja lähdin taas odottelemaan bussia.

Hellooo Oonanoona!

Inhottavia nää kurakelit, Reettakin hukkasi illalla tarhassa ollessaan yhden kengän tarhan mutalilluihin. Sille saatiin kengitysaika parin päivän sisään, kenkääjä tulee ja napsauttaa tuon etukengän takaisin paikalleen ja rouva on taas ratsastelukunnossa. Voisit vaikka siitä kirjoittaa jos ei muuta inspiraatiota tule.

Pidemmittä jorinoitta,
Tarinan pisteytys 8
Kokonaisuudessaan tilillä 41

"I'm dreaming about whiteeeeeee christmaaaass", hyräilin kun kävelin paljaat käteni paksun talvitakkini taskuissa. Isoja lumihiutaleita satoi päälleni ja koko Vaaja näytti ihan kuin joltain talven ihmemaalta. Pari hevosta käyskentelivät laitumella, yksi levitteli heinänkorsiaan ympäri lumikerroksista tarhaa. Yskäisin pari kertaa nyrkkiini ja huomasin Reetan puuttuvan nimikkopaikastaan tarhasta. "No, joku on vieny sen varmaan sisälle", tuumasin kohauttaen olkiani ja kopautin pari kertaa kenkiäni tallin seinään ennen kuin astuin talliin.

"En ookaan käyny tuhanteen vuoteen", mutisin itsekseni. "Tai ainakin siltä se tuntuu", jatkoin vielä pyyhkäisten pari kertaa takkini hihoja lumista. "Mitä sä sanoit?" kuului naisen ääni takaani ja pyörähdin ympäri. "Sitä että en oo käyny pitkään aikaan", väläytin pienen virneen Jannalle. "Kengittäjä tulee ihan just, napsauttaa Reetan etukengän paikalleen", Janna informoi ja kurtistin kulmiani. "Missäs se sen on hukannu?" kysyin. "No tarhassa, ne muutama päivä sitten vielä ui mudassa", Janna hymähti. "Jos en oo täällä sillon kun kengittäjä tulee niin haetko mut sitten talolta?" nainen vielä kysyi ja nyökkäsin.
Vieno piparien tuoksu johdatti minut toimistoon, josta varastin pari possupiparia (jaaha, mikähän addiktio mullakin on possuihin?) jotka hotkaisin heti parempiin suihin. Reetuskalle otin pari heppanamia kaapista mukaan, tasa-arvoisuuden nimissä tietenkin..

"Moi Reetta", tervehdin tammaa joka katsoi minua vähän alta kulmien. "Aha, ootkos sä vähän känkkäränkkätuulella?" totesin. "Kohta on jo joulu, mulla onkin kohta sulle joululahja", juttelin sille samalla kun Reetta hotkaisi kämmeneltäni namit mahaansa. "Ahne possu", mutristin huuliani tammalle joka puhalsi lämmintä ilmaa suoraan naamalleni. "Mä haen sun harjat, älä mee mihinkää", mutisin tammalle ja kipaisin hakemaan satulahuoneesta harjat.

"Mä voisin kyllä harjata sut karsinassa, kohtahan se kengittäjäkin varmaan tulee", mietin ja katsahdin vanhaan, räsään rannekellooni. Reetta haukkasi sen roikkuvasta hihnasta kiinni ja sen mausta pitämättä antoi pian olla. "Tyhmelö.. Tukkakoskelo", mutisin sille harjatessani pahimpia likoja sen karvasta kadoksiin. Kohtapa tamma kiilsikin mitä pystyi, kun vielä katsoin sen kaviot ja aloin selvittelemään aikani kuluksi sen harjaa. "Herranjumala mitä takkupesäkkeitä sulla on, etkö sä harjaa koskaan?" höpisin tammalle ja kuulin kolinaa tallinovelta. Pakkasin harjat koppaan ja heitin sen satulahuoneeseen samalla tervehtien kengittäjää joka puisteli päältään lumia. Janna singahti takaani ja kätteli miestä, ohjaten hänet Reetan karsinalle. Katselin toimitusta vähän etäämmältä, siihen asti ainakin kun Janna käski minun pitää Reettaa paikoillaan käytävällä. Kengittäjällä ei kauan nokka tuhissut, kohta kenkä oli jo paikoillaan ja hän lähtiessään taputti Reettaa kaulalle.
"Ootpa sä hieno polle, Reetta", kehuin tammaa maasta taivaisiin vaikka koko toimitus ei mitenkään hermojaraastava olisi ollutkaan..

"Sä voit kyllä jo laittaa Reetan takaisin karsinaan", Jannan ääni havahdutti minut kun silittelin punaisen tamman harmahtavaa turpaa. Olikohan sekin tulossa jo dementoituneeksi mummoksi.. Siis Reetta, ei Janna.
"Joo, mä meinasin kyllä siivota sen karsinan vielä nopsaan", hymähdin ja laitoin Reetan kiinni käytävälle.
Janna toivotti onnea. Hakiessani vesikarsinasta tarvikkeita en voinut vastustaa kiusausta ja nappasin tällä kertaa yhden puolikkaan possupiparin. Peräpää jäi lautaselle..
Saavuttuani Reetan karsinalle huomasin yhden asian puuttuvan - Reetta itse! Herranjumala, eihän se nyt itseään noin siististi voi saada irti käytävältä! Vinkaisin jotenkin ihmeellisesti ja lähdin tutkimaan tallia ympäri. Missä ihmeessä yksi hevonen voi olla?!

"Pauliina! Reetta on kadoksissa! Se karkas käytävältä!" huudahdin avatessani toimiston oven selälleen. "Miten se kadoksissa on? Minähän pistin sen karsinaan", Pauliina kurtisti kulmiaan ja aloin nauraa niin, että menin kaksinkerroin. Pauliina laski lehtensä käsistään ja nousi seisomaan. "No mikä sille nyt tuli?" nainen kysyi ja rauhoituin. "Mä luulin että Reetta oli karannu! Jätin sen käytävälle siks kun piti siivota sen karsina!" selitin silmät loistaen ja Pauliinakin naurahti. "Minä kun luulin, että Janna oli sen siihen jättänyt kun kengittäjä kävi.."

Sain kuin sainkin Reetan karsinan siivottua, pienten vastoinkäymisten jälkeen.. Vietyäni tavarat takaisin paikoilleen jäin tamman karsinan ovelle juttelemaan niitä näitä. "Huomenna on jouluaatto. Jos ehin niin tuun vielä antaa sulle joululahjan.." katselin kun Reetta mutusteli heiniään ja lotkautteli muulinkorviaan välillä sinne tänne. "Suuntaviittoinahan noi sun korvat olis kätevät. Mäpä ostan jonkun tutkan sulle, tai Petteri Punakuonon nenän. Tai sitten en", naurahdin ja rapsutin Reettaa korvantakaa. Sitten kiiruhdin äitin autolle - se kun oli kauhea jouluperinteiden vaalija ja nyt pitäisi tehdä kaikki jouluruuat..

/äööh, kauhee tarina. mut piti tulla kirjottaan jotain kun muuten kauhee omantunnonkolkutus tuolla takaraivossa kun en oo pitkään aikaa käyny... plöö..

Hyvää joulua Ooooonanoona, olipa kiva nähdä taas!
Mulla on nyt kamala kiire, mutta kai sä noihin pisteisiin oikein tyydyt? Tosi hyvä tarina ja voi puolikasta possupipariparkaa, kun joutui jäämään jatkamaan elämäänsä vain puolikkaana, nyyh.

Pisteet 9
Kokonaispistemäärä 50