Pitkä maastolenkki (Jossu ja Santtu tännepäin!)

Nauroin Santun kamppailulle Pennyn kanssa, "oot sä tosiaan ylivirittyneen tapauksen allesi saanut!" Totesin pahoittelevaan sävyyn ja kiitin mielessäni että itselläni oli alla varmajalkainen - tai sitten ei- kouluratsu. "Anteeksi mutta te ootte hitaita" Näytin Santulle kieltä kun kiilasimme ohi, en tietysti tunnustaisi että ohitus oli Rastin oma idea.

"Ai haluatko sä laukata vai?" Virnistin santulle ja annoin rastille laukkapohkeet, ruuna nosti laukan välittömästi ja jatkoi irvistelystä ja tuskaisista älähtelyistäni huolimatta jalkojaan korkealle nostaen eteenpäin, tuntui hetken ettemme etenisi yhtään kunnes Rasti käänsi uuden vaihteen ja alkoi niellä maata matkaavoittavin askelin, liisimme kevyesti pennyn ohi.

Kerta Rastikin, ei Viski ajatellut jäädä yhtään sen huonommaksi, joten se ryntäsi pienestä pohkeenhipaisustani hirveään laukkaan ja päästeli muutamia ilmavia pukkeja töppöjaloistaan. Minulla oli kova työ pysyä selässä, mutta pystyin kuitenkin nauramaan ruunan innostukselle. Yritin pidättää vähän onnistumatta siinä ja Viski rynnisti entistä hirveämpää tahtia eteenpäin. Eihän sen vauhti toki vetänyt vertoja Rastin pitkille jaloille, mutta yritys oli hyvä, täytyi myöntää.

Maisemat suhahtelivat ohi, kun laukkasimme pikkukivet kavioista singoten eteenpäin. Tuuli humisi korvissa niin etten kuullut muita ääniä ollenkaan. Laukkaaminen oli ihanaa ja jopa yrmy Viski tuntui nauttivan siitä täysin rinnoin.

"Kyllä tää tästä", virnistin antaessani laukkapohkeet tammalle, joka teki korkean pukin vastalauseeksi, mutta ryhtyi silti laukkaamaan. Jouduin ihmeen ja kumman kautta tamman kaulalle istumaan ja pikasesti peruutin itseni satulaan.

"Ainakin lupaavasti alkoi", nauroin pidättäessäni koko ajan kiihtyvää laukkaa. Tiellä oli pieni oksanhara pystyssä, enkä jaksanut keskittyi tuohon hauraaseen oksaan, Penny kuitenkin vain laukkaisi yli. Vaan neitipä keksi vähän actionia hyppämällä noin metrin ilmavaralla kymmenen senttiä korkean, ympärysmitaltaan puoli senttiä paksun pikkuoksan yli.

Nauroin selässä ihan kippurassa. Tässä ponissa oli ainakin persoonallisuutta. Rastin ja Jossu karauttivat taas ohi ja Penny alkoi varjon perusteella muistuttaa enemmänkin laukkahevosta kuin perusratsua. "Sinä ja sun hienostoratsus häviitte meille", huusin Jossulle pinkoessamme heistä ohi. Käännyin vielä taaksepäin katsomaan ja tein Jossulle virnuillen sotilastervehdyksen. Samassa sain matalalla olleet koivunoksan takaraivoon ja tyydyin keskittymään ratsastukseen.

Rasti otti pitkiä mutta täysin hallittuja askeleita, pysyimme kevyesti kahden muun edellä vaikkei Rasti todellakaan edes yrittänyt, se vain taittoi matkaa kevyellä tavalla. "Tehän meette lujaa" Irvailin Annikalle enkä voinut olla huomaamatta kuinka Viski pinkoi eteenpäin minkä jaloistaan lähti.

"Santtu, pärjäätkö?" Huusin pojalle ja näin sieluni silmin tämän roikkumassa Pennyn hännästä hevosen juostessa eteenpäin kun salama ikään. Samassa ratsukko juoksikin ohitsemme. "Yritäppä vähän papparainen" hieraisin käsiäni Rastin kaulalla ja annoin sille näin myös enemmän tilaa juosta, Ruuna totteli kuuliaisesti ja lähti koventamaan askeltaan, nojauduin eteenpäin kaulalla ja yritin olla välittämättä siitä että kasvoja vasten iskevä tuuli sai silmäni ikävästi vuotamaan.

Virnistin takaisin Jossulle, hädin tuskin kuulin sanat vihmovalta tuulelta. Viskin vauhti tuntui hyytyvän, kai se alkoi väsyä. Annoin ponille raippaa; noin nopeasti ei hyydytä! Se taisi olla virhe, koska VIski luimisti korvansa ja pukitti erittäin näyttävästi. En odottanut sitä lujassa laukassa ja sinkouduin maahan Viskin pään yli. Poni pärskähti innoissaan painon lähdettyä sen selästä ja teki täyskäännöksen lähtien laukkaamaan suuntaan, josta juuri tulimme.

Olin pamahtanut maahan melko pehmeästi, mutta en silti käsittänyt, mitä oli tapahtunut. Viskin kaviot olivat käyneet pelottavan lähellä naamaani, mutta nyt kavioiden ääni tuntui hiljenevän. Kohotin katseeni ja näin ponin pinkomassa takaisinpäin. Kirosin raskaasti ja kohottauduin maasta. Potutti, että olin nauranut Santun turvaliiville, koska sitä olisin itse tarvinnut. Selkää jomotti, mutta muuten olin ihan kunnossa. Ilmatkin olivat menneet pihalle, joten hetken jouduin haukkomaan henkeäni kuin kala kuivalla maalla.

''Hui!'' huudahdin ratsukkokolmikon vilahtaessa täyttä päätä ohitseni. Laku hörisi allani, kääntyi äkisti ympäri ja laukasi muiden perään. ''Sooh, vauhtiveikko!'' naurahtelin Lakulle, mutta annoin sille silti ohjaa. Olin nähnyt vilaukselta Jossun - varmaan kuuluisa talliorjapoikakin mennä vilisti ohitse.

Lakun harja piiskoi ikävästi kasvojani, niin myös syystuuli. Hanskatkin olivat jääneet ties minne, vaikka niitä totta totisesti tarvittaisiin nyt. Alkoi myös tihuttaa vähän. Huomasin muiden vähän hidastaneen, joten otin mallia. Olin nyt aivan toisten kannoilla.

Yhtäkkiä huomasin erään tytön tippuneen, joten hidastin vauhtia roimastikin. ''Sattuiko?'' kysyin tältä varovasti.

Saavuimme peltotielle ja Penny päätti, ettei pelkkä peltotie riitä, ja lähti syöksymään kohti korkeaa heinikköa. Nousin jalustimien varaan ja näin muutama metri vasemmalla - tiellä päin - Rastin ja Viskin laukkaamassa.

"Helvetin poni", manasin itsekseni, mutta en voinut pidätellä naurua. Ohjasin Pennyn takaisin peltotielle ja Viski alkoi jäädä hurjassa laukassa jälkeen. Annika yritti kannustaa sitä raipalla, mutta siitäpäs Viski suutahti ja lennätti tytön selästään. En voinut olla nauramatta kun Viski näki tilaisuutensa tulleen ja laukkasi kotia kohti. Pysäytin Pennyn, käänsin sen ympäri ja tarjosin kättä Annikalle.

"Pistä jalustin jalkaan ja hyppään tän lautasille", virnistin ja katsoin kaukana laukkaavaa, takapäätän heittelevää Viskiä. "Otetaan toi makkara kiinni", jatkoin katsoessani Annikaa. Siirsin katseeni Annikasta kohta paikalla ilmestyneeseen tyttöön, joka meni Lakulla. "Terppa, ettet sattunut näkemään tota sekopäistä makkaraa matkalla?" virnistin.

Meillä oli kova kisa meneillään Pennyn kanssa kun kuulimme takaapäin äänekkään muksahduksen, Viskin hirnumisen ja sen askeleiden poispäin lähdön. Käänsin Rastin ympäri melko leveällä tiellä ja huomasinkin Annikan makaamassa raajat harallaan maassa. Hidastin Rastin raviin ja pysäytin sen sitten Annikan viereen. Kapusin alas satulasta ja vedin hämmentyneen terävästi ilmaa huomatessani että pudotus maahan oli korkeampi kun luulin.

"Ootko kunnossa?" Kysyin heti ja katsoin Annikaa huolisani, "eihän sattunut?" Jatkoin kyselyäni ja purin samalla melkein huomaamattani alahuultani, tein niin aina kun hermoilin. "Pääsetkö sä ylös?". "Santtu, oikea kusipää!" Tiuskaisin pojalle. "Sitä ois voinu sattua tosi pahasti, ehkä se on murtanu vaikka niskansa tai jotain, et sä voi vaan todeta että "hyppääppä tän lautasille""

''Näin sen vilistävän tonne metsään'', vastasin pojalle ja viittoilin oikealle päin. Huomasin Jossun purevan alahuultaan hermostuneena. ''Öö, haetaanko me toi koni?'' kysyin Santulta ja katsahdin Jossuun päin. ''Ei sulla varmaan ole mitään sitä vastaan'', sanoin Jossulle.

Nousin ylös maasta vähän nolona. "Ei sattunu", vastasin kaikille yhteisesti. "Jes, lisää yleisöä mä tarttinkin ihailemaan mun ilmalentoani", ajattelin kärttyisästi mielessäni uutta tyttöä ajatellen. "Viski veti vaan hirveen pukin yllättäen - mikäs sun nimi muuten on?" Kysyin uudelta tytöltä pyyhkiessäni kuraisia käsiäni tummanruskeisiin ratsastushousuihin. Takki oli kurassa, samoin housut, vaikka sitä ei hyvin tummasta väristä erottanutkaan.

Olin pudonnut jotenkin kummallisesti selälleni ja hieroin kivistävää selkääni. Ei siihen pahasti sattunut, mutta hieroin lähinnä saadakseni jotain tekemistä käsilleni. Koitin tähyillä sinne, minne Viski oli karannut. "Nyt se poni ehti jo jonnekkin", manasin vihaisesti huonoa tuuriani.

"Nouse mielummin Rastin selkään mun kanssa-" Totesin ja viittasin sitten Pennyyn, "toi viskaa sut selästä ihan ylinopeasti" Ponnistin itseni takaisin Rastin selkään, ruuna oli selkeästi sitä mieltä että oli typerää vain pysähtyä tuijottamaan jotakuta pitkäksikin aikaa.

"Se on varmasti palannut tallille" Totesin Annikalle lohduttavasti, "ehkä se tietää että kohta on ruoka-aika"

"No ei se siltä näyttäny", murahdin Jossulle. "Jos sitä ois sattunut, se ei ois noussu ylös", huomautin vielä perään. "Mutta jos ei kyyti kelpaa, niin ei sitten, poni pitää silti saada kiinni", jatkoin ja käskytin Pennyn käyntiin.

Kohautin harteitani, "mutta se olis voinu murtaa vaikka kätensä" totesin sitten ja virnistin ratsukon perään. "Mutta jos sä vaika kävelet tän..." Viittasin tyttöön. "Talliorjan kanssa niin me voidaan käydä hakemassa Viski kiinni Santun kanssa?" Ehdotin Annikalle.

''Mun nimi on Janna, sano Jassu vaan'', esittäydyin pudonneelle tytölle. ''Antaa noiden nyt mennä, mä voin jäädä tähän sun kanssa'', höpöttelin tälle. ''Mikäs sun nimi on?'' kysyin ja ponnistin alas Lakun selästä.

Vilkutin Jannaksi esittäytyneelle tytölle ja Annikalle, "älä huolehdi, me kyllä estetään sitä tyhjentämästä kauralaari" Hymyilin tytölle lohduttavasti ja kehotin Rastin sitten Pennyn perään talsimaan tallille päin.

Rasti pärskähti ja lähti innoissaan askeltamaan tallia kohti, Pennyn ja Santun kohdalla hidastimme taas käyntiin ja kävelimme parivaljakon vierellä hiljaisuudessa.

"Joo, okei. Hitsi, vihaan kävelyä, entäs jos tulisin Lakun selkään?" Kysyin Jassuksi esittäytyneeltä tytöltä. "Niin ja mun nimi on Annika. Kiva tää ensitapaaminen, heti lensin pusikkoon", tokaisin yrittäen tavoitella virnistystä, joka muistutti kuitenkin lähinnä irvistystä.

Ärsytti, kun Viski oli päässyt karkuun, mutta ei se varmasti töppöjaloillaan ollut pitkälle ehtinyt. Äskenkin oli ollut hyytymispisteessä ennen kuin veti pukit. Mokomakin pötkylä.

"Moi" Yritin parhaani mukaan rikkoa hiljaisuuden ja hymyilin vähän vaivaantuneena. Annoin Rastin kävellä vähän pidemmillä ohjilla ja ruuna marssikin rytmikkäästi eteenpäin pysyen helposti Pennyn ja Santun rinnalla.

''Ei se mitään'', naurahdin myötätuntoa silmissäni Annikalle. ''Hyppää kyytiin vaan, kyl tää Laku-poju kestää'', sanoin ja punttasin tytön kyytiin.

Lähdimme kävelemään toisten perään, ihan rauhassa. Itse rämmin sammaleessa ja Laku + Annika hieman etualalla. Annika ratsasti mielestäni tosi hyvin, tosin selkä vähän köyryssä. ''Ootsä varma, ettei suhun satu?'' kysyin työltä.

"Ei satu, oon lentäny toki ennenkin - en tosin tolta jukuripää Viskiltä", naurahdin. "Olihan sekin koettava ton lurjuksen kanssa, mieluummin tähän pehmeään mutaan kun kivikovaan maahan. Kauan sä oot hoitanu täällä?" Kysyin vaihtaakseni puheenaihetta. "Vai ootko tallityttö?"

Laku kulki nätisti, istuin ekaa kertaa sen selässä. Se ei yrittänytkään lähteä kiihdyttämään lujempaan menoon kavereittensa luo, vaan käveli nätisti Jassun vierellä. Rapsutin Lakun ruunikkoa kaulaa hymyillen.

''Hyvä poika'', lepertelin Lakulle. Sen hoitajalikka oli jossain aurinkorannalla kenties, joten Janna oli pyytänyt, että joku orjista liikuttaisi sitä.

''Katso!'' huudahdin pian Annikalle, kun näin Jossun joka talutti omaa ratsuaan ja Viskiä. ''Sieltähän ne jo tuleekin'', sanoin Annikalle. Tungin kädet taskuuni ja puhalsin rennosti. Kaikki reilassa taas, ei Viski ollut edes kotia päin lähtenyt!

Pysäytin Rastin tallin pihalla ja nousin alas, koin taas pienen shokin tärähtäessäni aika korkealta maahan. Löysäsin satulavyön ja nostin jalustimet ylös, vein Rastin sisälle talliin ja vein sen varusteet pikanopeasti satulahuoneeseen. Kun kävelin takaisin pihalle huomasin Rastin seisomassa kaikessa rauhassa omassa karsinassaan.

"Katsoppa vaan" Virnistin ponille ja pujotin ohjat jalustimet taakse, suljin karsinan oven ja kiirehdin pihalle katsomaan josko Annika olisi jo palannut.

(öö?) kummallas tavalla nyt jatketaan? 8D

//no en tiedä ;<

vaikka sun

Oiskohan Jossun tapa, niin saatas joskus lopetettuukin tää rope? Mut mulle ihan sama siis, hyviä molemmat. (:

// Eli Jossun tavalla nyt.