Yasminin päiväkirja, kirjailijana Annika

Yasminin päiväkirja, kirjailijana Annika

nf-t. Yazmin D’Amore - tutustu!

• Syntynyt: 11.5. 1997, 11-vuotias (IRL-ikääntyminen)
  
• Säkäkorkeus: 154 cm
  
• Koulutustaso: esteratsastus 100 cm, koulu HeA
  
• Hoitaja: Annika - tutustu!

Luonne lyhyesti

Koppava neiti, joka ei anna edes isompien hevosten pompottaa itseään. Fiksu ja pippurinen Yasmin ei ole mikään helpoin tapaus, sillä jo karsinaan astuessa se kääntyy takapuoli ovelle päin ja luimistaa korvansa tiukasti niskaan. Hieman malttamaton, jos harjaus venähtää turhan pitkäksi niin johan hampaat alkavat napsia ilmaa ja jalat kuopia maata.

Jos sattuukin pääsemään Yasminin selkään, ei onni ala vielä siitä. Tamma on hyvin vauhdikas menemään ja olettaa ratsastajan olevan herkkäapuinen ja muutenkin hyvin täydellinen - jos ei ole, niin saa osakseen sellaista kiemurtelua, luimimista ja kiukuttelua ettei moista ole ennen nähtykään. Esteille on neidillä suuri imu ja ratsastajalla onkin kova työ yrittää pysyä Yasminin vauhdissa radalla.


Huomioitavaa hoitaessa

• Tarhataan Kanelin ja Rastin (til-t. Cannelle ja rbsh-r. Управлять Трясти) kanssa, mieluiten riimu päässä ja tien vieressä olevaan pikkutarhaan.
  
• Ei turhan paljon kauraa, kysy ohjeet ruokkiessasi Mikolta/Pauliinalta/Jannalta, kauran on todettu kivasti kuumentavan tätä kiukkupussia
  
• Inhoaa lastaamista

Olin päivällä käynyt mukana hakemassa Yasminia ja hillunut sen jälkeen tallilla vielä jokusen tovin rapsuttelemassa tammaa, mutta nälkä oli iskenyt ja olin käynyt kotona syömässä. Vanhemmat olivat ihmetelleet huomatessaan minun olevan poikkeuksellisen hyvällä tuulella, mutta he eivät olleet saaneet minusta irti selkeää syytä. Yasminia. Tammaneiti oli pyörinyt ajatuksissani koko päivän ja pakkohan minun oli ollut varta vasten lähteä vielä illalla neitiä ihailemaan. Yasmin saisi ensin totutella pari päivää uuteen talliin ja vasta sitten pääsisin ratsastamaan sillä, mutta pelkkä ponin katselu tuntui tarpeeksi houkuttavalta ajatukselta lähteä loskasäässä tallille.

Vanhempien valituksista huolimatta olin hypännyt siis kello kuuden bussiin, jossa tälläkin hetkellä istuin. Nojasin kyynärpäälläni bussin ikkunalautaan. Nojasin päätä käteeni ja yritin tihrustaa maisemia likaisen ikkunalasin ja ulkona leijuvan pimeyden läpi. Se ei kuitenkaan ottanut onnistuakseen ja vasta katuvalojen oranssissa kajossa tajusin tallipysäkin häämöttävän ihan lähellä ja syöksyin painamaan stoppinappulaa. Bussi alkoi välittömästi jarruttaa ja se ehtikin pysähtyä pysäkille, vaikka lipuikin vähän sen ohi. Heilautin kuskille kättäni hyväntuulisesti, välittämättä siitä ettei kyseinen herra ollut moikannut minua hypätessäni bussiin ja tervehtiessäni häntä hilpeästi. Nyt mikään ei pilaisi hyvää tuultani, sen olin päättänyt.

Loska ei siis tuntunut loskalta eikä pimeys pimeydeltä, kun kävelin reippaana talliin. Ilma oli melko lämmin, kuten oli oletettavissakin, sillä olivathan lumet juuri sulaneet lukuisten plussa-asteiden takia. Hyräilin jälleen jotain vanhaa joululaulua. Ajatuksiin nousi Viski. Puristin silmäni hetkeksi kiinni surullisena. Viski oli minulle rakas ja tärkeä ja oli ollut suunnattoman vaikea päätös "hylätä" se ja vaihtaa isompaan esteponiin. Onneksi Viski pysyisi kuitenkin visusti tallilla ja pääsisin rapsuttelemaan sitä ihan koska vain huvitti. Ja pääsisinhän minä sillä tunnillakin menemään, sehän oli selvä. Tälli häämötti jo edessä ja kiiruhdin vauhdilla ovelle. Kopistelin loskat kengistäni ja astuin talliin.

Hevoset hörisivät minulle karsinoiden ovien yli, josta päättelin että oli ruoka-aika - tavallisestihan kopukat jurottivat karsinoittensa perällä korvat luimussa. No, eivät sentään ihan kaikki. Viski näkyi tuttuun tapaan kurkottelevan karsinan oven yli minut nähdessään ja se hörisi valloittavasti. Surullinen tunne valtasi minut, kun ryntäsin rapsuttelemaan ponia. Halasin sen pörröistä kaulaa. "Me ei nähä nyt enää niin usein Viski. Tai nähään me, mutten enää hoida sua", selitin ponille surullisesti. "Mutta sulle on jo uus hoitaja ja sä tykkäät siitä varmasti. Ehkä se on joku vähän pienempi, mä oon jo muutenkin aika pitkä sulle", pohdiskelin itsekseni. En ollut nähnyt Viskin uutta hoitajaa ikinä, mutta Janna oli vihjaissut asiasta Yasminia hakiessamme.

VIskin luota eksyin Yasminin karsinalle. Toisin kuin muut hevoset, poni ei kurkotellut ovensa yli korvat hörössä ruokaa kerjäten. Päinvastoin Yasmin jurotti karsinansa nurkassa. Sen pää ponnahti kuitenkin heti ylös minut havaittuaan ja korvat vääntyivät luimuun. "Vähän niin kuin Viskin kanssa aluksi", ajattelin hymyillen muistolleni. "Mutta meistä tuli ystävät, vaikka aluksi näytti kaikelta muulta", tuumin. "Ehkä meistäkin vielä tulee ystävät, eikö vain tyttö?" Kysyin tammalta hiljaa. Toinen korva liikahti aavistuksen minua kohti, mutta korvat eivät kääntyneet pois luimusta. "Sut pitäs varmaan harjata", tokaisin kun Yasmin ei tehnyt elettäkään osoittaakseen hyväksyvänsä minut lähelleen. "Mut moneltas on ruoka...." Vilkuilin avuttomana ympärilleni kelloa etsien, mutta lopulta jouduin kaivamaan kännykän kellon esiin. "Kymmenen minuuttia aikaa. Just. No jos mä ruokin sut, annan sun syödä ja sit vast harjaan."

Odotellessani ruokakärryjä painuin toimistoon, jossa tapasin oitis Santun, Jassun ja Oonan. Molemmat olivat kertomansa mukaan olleet tallilla koko päivän ja eläneet vain eväsleivillään. Hymyilin kaksikolle myötätuntoisesti. "On se talliorjaelämä rankkaa", tokaisin vilkaisten naureskellen Santtuun. Poika pyöräytti silmiään tokaisten: "Hyvähän sun on puhua, hoitajatyttö. Et oo työntekoa nähnytkään", hän lisäsi hiljasemmalla äänellä. Kohotin kulmiani virnistäen ja lysähdin sohvalle Oonan viereen. "Mitäs Kanelille kuuluu?" Kysäisin Oonalta. Oona alkoi selittää ratsastusreissustaan Kanelin kanssa ja puolet kertomuksesta taisi mennä ihan ohi korvien. Havahduin siihen, kun Santtu ilmoitti lähtevänsä ruokkimaan koneja ja hihkaisin tulevani mukaan Yasminia ruokkimaan.

"Saat kyllä ruokkia Viskinkin, uutta hoitajaa ei oo näkyny koko päivänä", Santtu tokaisi ja olin kuulevinani paheksuvan sävyn hänen äänessään. "Joo, ei se oo mikää ongelma mulle", vakuuttelin. "Mites Yasminin pöperöt, kauraa ei vissiin ollenkaa, se kai villiintyy siit vaa lisää?" Tiedustelin Santulta. "No ei todellakaan ainakaan tänään, sain nimittäin kuulla Jannalta semmoset saarnat Yasun kaurotuksesta etten niitä hevillä unohda", Santtu murahti. "Viskille se normaali dieettiannos, voit hoitaa Yasminin safkat heti Viskin jälkee, must tuntuu et sil pullapitkol on jo kova nälkä..." Nyökkäsin Santulle ja nappasin Viskin kauraämpärin, joka oli vieläkin aika kevyt, sillä dieettiä jatkettiin vielä. Kävin kaatamassa Viskille ruuat ja toivottelin kuuroille korville hyvät ruokahalut, sillä Viski tuskin kuuli mitään rouskutuksensa lomasta.

Heitin Yasminille heinäannoksen ja taputin sitä pikaisesti kaulalle ennen kuin annoin sille ruokarauhan. Tamma vaikutti vieläkin vähän epäluuloiselta suhteeni, mikä ei sinänsä ollut ihmekään, sillä olimme tutustuneet vasta vähäsen. Autoin Santtua loppujenkin hevosten ruokinnassa, sillä poika tuntui hieman uupuneelta työtaakkaansa. Lysähdimme molemmat toimiston sohvalle hillumaan ja rupattelemaan päivän polttavasta puheenaiheesta, Yasminista. "No, musta se on raivohullu", Santtu tokaisi suorasukaiseen tyyliinsä. "Kävin päivällä rapsuttamassa sitä, mut eikä mitä, neiti luimi ja käänsi perseensä mulle. Sitä ennen nappas hampailla ilmaa puolen metrin päästä. Aika tulinen neiti näkyy olevan", hän lisäsi. Kuuntelin Santun tarinointia kiinnostuneena. Toki se saattoi olla liioiteltuakin, mutta olin kyllä omin silmin nähnyt, miten jääräpäinen tamma osasi olla.

Puolen tunnin päästä kävin kurkkaamassa käytävälle, joko hepat olivat syöneet. Viski rohmuna oli jo nuollut kuppinsa puhtaaksi ja ehtinyt jo paskoakin sinne, mutta osa hevosista pureskeli vielä kaurojaan autuaana. Kurkkasin Yasminin karsinaan ja havaitsin sen jo lopettaneen ruokailunsa. Tyytyväisenä kävin hakemassa Yasminin - eli Viskin entisen - pakin ja putsattuani ensin huolella harjat, livahdin Yasminin karsinaan. Tamma ei luiminut, mutta sen katse oli epäluuloinen ja äkäinen. Juttelin sille rauhoittavasti ja se ehkä hieman tehosi, sillä ellen kuvitellut, pelon varjo katosi tamman silmistä ainakin hetkeksi. Yasminin karva oli pehmeää ohutta silkkiä, aivan toisenlaista kuin Viskin takkuinen pörröpehko. Hymyilin ajatukselle ja jatkoin harjaamista.

Olin suunnitellut harjaavani Yasminin huolellisesti, jotta voisimme tutustua toisiimme, mutta sain kantapään kautta kokea, ettei tämä tamma tykännyt vitkuttelusta. Puolessa välissä se alkoi selvästi hermostua; se luimi, ei pysynyt paikallaan, nosteli takajalkojaan ja kuopi maata. Kavioita puhdistaessa hampaat napsahtivat lähelle takalistoani ja otsaharjaa selvittäessäni Yasmin ei ilmeisesti enää jaksanut seistä aloillaan, sillä se päästi kimeän kiljahduksen ja potkaisi lujasti takajalallaan seinää. Koko tallissa pamahti, huudahdin ärtyneesti "Yasmin!" ja Santtu kävi kurkkaamassa, että kaikki oli hyvin. Valitin pojalle Yasminin toimista, mutta hän vain huikkasi hilpeästi, että olisin pitäytynyt Viskissä, jos hienostoneiti ei kerta kelvannutkaan.

Silitin Yasminin kaulaa rauhoittavasti, hoidin harjausoperaation nopeasti ja kunnialla loppuun ja rapsuttelin hetken Yasminin turpaa, ennen kuin livahdin viemään pakkia paikoilleen. Santtu naureskeli minulle matkan varrella, mutten ollut huomaavinaanikaan häntä ja lampsin vain tyynesti toimistoon. Potkin saappaat jaloistani ja istahdin nojatuolille rennosti. "Toivottavasti en haukannut liian isoa palaa", tuumin nojatuolissa istuessani. Nostin jalat tuolille ja kiedoin käteni niitten ympärille. Mietin sunnuntaita, kun viimein pääsisin nousemaan tamman selkään. Millainen Yasmin olisi ratsastaessa? Entinen omistaja oli kuvannut sitä vain yhdellä sanalla, "tamma". Kuulosti hiukka hankalalta, jääräpäiseltä ja herkältä. Kaksi ensimmäistä ei kuulostanut ihan parhaimmalta mahdollisimmalta ratsulta, mutta uskoin kuitenkin pärjääväni ponille.

Vaihdoin vielä Oonan kanssa pari sanaa, kun tämä tuli kipaisemaan toimistoon ja kävin sitten hillumassa sekä Viskin että Yasminin karsinoissa. Viimeiseksi mainitun karsinassa en kauaa ehtinyt olla, ennen kuin neiti sai diivailukohtauksen ja katsoin parhaaksi liueta paikalta. Keräsin takkini ja muut tavarani toimistosta ja tein jo lähtöä kohti bussipysäkkiä. "Jospa huomenna vähän juoksuttaisin neitiä, saisi sitten purkaa ylimääräiset energiansa siihen", mietiskelin dösärille kävellessäni. "Jos siis saan Jannalta luvan." Yasmin ja Viski poukkoilivat molemmat vuoron perään ajatuksissani, kun istahdin pysäkille bussia odottamaan. Pohdin vielä, millainen Viskin uusi hoitaja olisi, kun bussin kirkkaat valot näkyivät pimeydestä ja heilautin kättä pysäyttääkseeni kulkuneuvon. Hyppäsin bussiin ja kotimatka saattoi alkaa. Samalla vannoin tulevani tallille huomennakin ja ihmettelin, miten olinkaan jäänyt näin koukkuun Vaajaan.

Eilen yöllä tuli vähän valvottua Yasminia jahdatessa (ks. rope), joten heräsin aamulla vasta kahtakymmentä vailla kaksitoista. Tuli tietysti hirveä kiire lähteä tallille, mutta sunnuntain surkeitten bussiaikataulujen vuoksi pääsin lähtemään tallille vasta vartin yli kaksi. Puolelta olinkin reippaana kävelemässä tallitietä pitkin tallille päin. Lumet olivat sulaneet melkein kokonaan, kiitos viikonlopun vesisateitten ja plussa-asteiden. Matkan varrella kurkistelin tarhoihin nähdäkseni, oliko Yasmin mahdollisesti ulkoilemassa, mutta tarhat olivat suurimmaksi osaksi tyhjät lukuunottamatta Viskin ja Lakun tarhaa, jossa molemmat ponit iloisesti ulkoilivat.

Kävin rapsuttelemassa hetken Viskiä ja Lakukin yritti änkeytyä silitettäväksi, mutta Viski ajoi sen pois äkäisellä näykkäyksellä. "Aika pomo sustakin tullut", tokaisin Viskille kummastuneena. Poni tuijotti minua kysyvästi, ikään kuin ihmetellen, miksen vienyt sitä talliin, niin kuin tapana oli. "Ehkä uusi hoitajasi tulee tänään tallille", sanoin Viskille hiukan alakuloiseen sävyyn; olin jo ehtinyt kiintyä poniin ja Yasminiin vaihtaminen oli ollut iso ja raskas päätös. "Kyllä sä täällä Lakun kanssa pärjäät, oo huoleti", kuiskasin Viskille lempeästi, suukotin sen turpaa ja lähdin jatkamaan matkaani tallille. Moikkasin Santtua ja Pennyä, jotka olivat lähdössä maastoilemaan ja kiiruhdin reippaasti talliin.

Yasmin seistä nökötti karsinansa nurkassa takamus ovelle päin. Huokasin syvään ja pudistin päätäni. "Voisit sä joskus ees esittää innostunutta?" Kysyin tammalta kulmiani kohottaen. Sain takaisin varsin jäätävän katseen ja päätäni uudelleen pudistaen lähdin hakemaan tamman harjapakkia. Sidoin Yasminin varmuuden vuoksi riimunnarulla oikeinpäin karsinaansa, jottei se litistäisi minua seinään karsinassa pyöriessään. Aloitin harjaamisen pölyharjalla ja kuten olin aavistellutkin, Yasmin ei vaikuttanut kovin ilahtuneelta. Se ei tosin luiminutkaan kovin pahasti, mutta tamma vilkuili minuun välillä kauniit silmät salamoiden. "Tiedätkös, sun ulkonäöstä vois olettaa, että oisit kiltti tyttö, mutta mä oon saanu ihan päinvastasen kuvan", rupattelin Yasminille.

Yasmin rentoutui ehkä hitusen puolivälissä harjausurakkaa pitkän jutustelun ja silittelin jälkeen. Se alkoi kuitenkin tapansa mukaan ärtyä loppua kohden ja se liikuskelikin karsinassa niin pitkälle, kuin riimunnarun kanssa ylettyi. Putsasin kaviot ripeästi ja sain osakseni luimimista. En välittänyt, vaan hoidin hommat kunnialla loppuun. "Mä käyn hakeen liinan ja kapsonin, oota sä tässä", kuiskasin tammalle ja livahdin ulos karsinasta. Palatessani kannoin käsissäni pitkää liinaa ja kapsonia. Yasmin luimisti epäluuloisesti korvansa ne nähdessään. "Tyttö hei, liikunta vois tehä sulle ihan hyvääki", huomautin tammalle pujottaessani kapsonin sen siroon päähän. Lähdin taluttamaan Yasminia maneesiin toivoen, että se olisi vapaa.

Yasmin tanssahteli ulkona energisesti. Se heitteli päätään ja keimaili tarhaileville ruunille minkä kerkesi. "Rauhassa, tyttö", yritin rauhoitella Yasminia. Tamma sipsutti eteenpäin reipasta vauhtia ja sain pidätellä sitä kunnolla, ennen kuin se tajusi hiljentää vauhtia. "Pitääkö meidän harjotella ensin kiltisti kävelemistä, vai haluisitsä mieluummin päästä vähän juoksemaan liinan kanssa?" Ärähdin ponille pidättäen sen rauhallisempaan vauhtiin. Yasmin laski päätään ja heitti sen sitten ylös harja kauniisti heilahtaen. Hymähdin ja jatkoin kävelyä tamman vierellä.

Maneesi oli kuin olikin tyhjä. Yasmin hyppelehti edelleen levottomasti ympäriinsä, mutta en välittänyt vaan aloitin juoksutuksen normaaliin tapaan käyntipätkällä. Yasmin yritti heti pyrkiä kiitoraviin, josta päättelin, että sillä oli edelleenkin vielä eilisen karkumatkansakin jälkeen energiatankissa rutkasti purettavaa. "Ptruu, neiti, mennäänpä hiljempaa aluksi...." Yasmin tuntui kuuntelevan vain puolella korvalla, mutta se hidasti silti vauhtinsa käyntiin. Vaihdoin suuntaa ja kokeilin kannustaa Yasminin rauhalliseen raviin - tuloksena puoli kierrosta laukkaa viidellä mahtavalla pukilla höystettynä. Sain suurin ponnistuksin Yasminin takaisin käyntiin. Toistin ravisiirtymiset useaan kertaan ja Yasmin alkoi pikkuhiljaa rauhoittua ja alkaa kuuntelemaan.

Suunnanvaihdon jälkeen päästin Yasminin laukkaamaan monia kierroksia. Tamma sai energiaansa kivasti purettua ja taas ilmaan lensi muutamia hilpeitä pukkejakin. Hymyilin tyytyväisesti, kun sain Yasminin viimeinkin haluamaani rauhalliseen laukkaan. Sama toistettiin toisessakin suunnassa ja aloin olla jo hyvin ylpeä pippurisesta hoitsustani. "No niin, hyyyvä, otetaan sitten käynti..." Sanoin selkeästi ja Yasmin siirtyi kuuliaisesti pelkästä äänestä käyntiin. Ponin kaula ja kyljet näyttivät hikisiltä. "Hyyvä, taisit saada vähän energiaasi purettua?" Hymyilin tammalle. Yasmin pärskähteli muutamia kertoja tyytyväisesti. Se vaikutti jo paljon rauhallisemmalta, tosin vieläkin vähän vallattomalta.

Lopettelimme harjoittelun siihen ja lähdimme takaisin tallille päin. Yasmin ei jaksanut tai viitsinyt enää rellestää matkan varrella, vaan se käveli suht nätisti vierelläni koko matkan talliin asti. Taputtelin Yasminia kovasti ja kehuin sitä äänelläni. Tamma vaikutti ylpeältä itsestään, vaikka yrittikin peitellä sitä tutuilla koppavilla katseillaan. Ohjasin sen takaisin karsinaansa ja kävin heittämässä kapsonin ja liinan paikoilleen. Moikkasin ohi kulkevaa Pauliinaa. "Sä voisit itseasiassa viedä sen tarhaan, mutta pistä vaikka hikiloimi päälle, toi otus näyttää kerrankin tehneen töitä", Pauliina tokaisi rempseästi ja jatkoi matkaansa. Tein työtä käskettyä; loimitin Yasminin ja kävin viemässä sen tarhailemaan.

Katselin vielä jonkin aikaa Yasminin tarhailua ja tamma kävi jopa pari kertaa rapsutettavana luonani aidan vierellä. Kello ei ollut vielä paljoa, mutta kotona odotti ruoka ja päätin lähteä jo syömään. "Nähdään taas", huikkasin Yasminille, joka kohotti päänsä. Sen korvat eivät olleet luimussa ja tamma näytti valtavan söpötä hörökorvineen ja sydänpäineen. Hymyilin tammalle ja lähdin kohti bussipysäkkiä hyvillä mielin. "Ens kerralla sitten ratsastamaan", mietiskelin innoissani istahtaessani bussipysäkille bussia venailemaan.

Moi Annika,
sori, en ehtinyt vastaamaan tohon ekaan joten kommentoin nyt kaksi tarinaa kerralla, saatpahan ainakin kivan määrän pisteitä tilille. Miltäs on Yasminin hoitaminen maistunut näin ensimmäisinä päivinä? Onko tamma ollut niin haastava kuin mitä se tuntuu olevan; veikkaan ainakin, että se rauhoittuu hieman ensimmäisen viikon-parin aikana, mutta vaatii silti hoitajaltakin tempperamenttia..

Juoksutus varmasti teki hyvää kuumakallelle; seuraavalla kerralla voit varmasti käydä Yasminin selässäkin, kunhan pidät järjen ja turvakypärän molemmat tiukasti päässä. Toivottavasti sää parantuisi pian, olisi paljon mukavampaa käydä lumimaastoilemassa, tuo loska on kuvottavaa ja on niin pimeääkin.

Tarinoiden pisteytykset 8 + 9 = 17
Kokonaispistemäärä 75,5

Kuljin melkein pilkkopimeässä tallille johtavaa tietä. Vain katulamput loivat heikkoa oranssia valoa pimeyteen. Kellokaan ei ollut kuin varttia vaille kuusi, mutta ilta oli silti pimentynyt jo varhain. "Ja tämän pitäisi olla joulukuu", ajattelin tympääntyneenä sateenvarjoa oikealla kädellä kantaen. Kynnen kokoiset sadepisarat piiskasivat sateenvarjoni nurinpäin ja jouduin jo kolmannen kerran kääntämään sen takaisin oikein päin. Ei kiva. "Saisi nyt tulla sitä lunta taas", jatkoin mietiskelyä. "Ei tätä sadetta kestä enää päivääkään." Ihmettelin, miten olinkin vain vajaa viikko sitten käynyt kelkka-ajelulla Viskin kanssa, sillä nyt lumesta ei ollut enää tietoakaan. Vihdoin tallirakennus häilyi pimeydestä minua vastaan. Juoksin sisälle talliin sadelätäköitä väistellen.

En ollut edes vaivautunut kurkkaamaan, olisiko Yasmin ulkona, sillä en uskonut hevosten olevan tarhailemassa tällaisella ilmalla. Kidutustahan se oli, vaikka sadeloimi osittain hevosta suojasikin. Yasmin mökötti taas karsinansa nurkassa, mutta sain kutsuttua sen kääntymään. Tamma vaikutti tunnistavan minut ja sen korvat eivät luimineet enää pahastikaan. Rapsuttelin neitiä hetkisen ja lähdin sitten toimistoon vettä vaatteistani tiputtaen. Laitoin märät vaatteeni patterin läheisyyteen kuivumaan ja kävin hakemassa Yasminin harjat. Palasin tamman karsinalle ja ihme ja kumma; tamma ei esittelytkään minulle takamustaan, vaan kurkisteli reippaan oloisena käytävälle karsinastaan. "Kiva nähä sut noin pirteellä päällä", hymyilin tammalle ja suukotin sen sydänpäätä. Yasmin kavahti hieman, mutta vaikutti silti tyytyväiseltä huomionosoituksestani.

Yasminin harjailussa ei mennyt kauaa, sillä sen silkkinen karvapeite oli ohut ja hyvinkin miellyttävä harjata verrattuna esimerkiksi Viskin tuuheaan takkupehkoon. Yasmin ei ärsyyntynyt harjaamisesta niin nopeasti kuin yleensä ja sillä tamma ansaitsikin mojovat kehut itselleen. "Arvaappas, kuka kiipeää tänään sun selkään?" Jutustelin Yasminille. Tamma tuijotti minua isoilla silmillään kuunnellen puhettani tarkkaavaisena. "Et sitten vippaa mua heti alkajaisiks kyydistä, jooko?" Kuiskasin Yasminille hymyillen. Tamma vilkaisi minua epäluuloisesti, kenties ilmoittaen, ettei voisi luvata noin suuria asioita. "Et sä kyllä ihan helpolla mua kyydistä heitä", ilmoitin tammalle nostaessani samalla sen vasenta etukaviota. Puhdistin kavion huolellisesti ja liiasta vitkuttelusta sain Yasminilta tylsistyneen näykkäisyn osakseni.

Saatuani harjauksen valmiiksi pakkasin harjat pakkiin ja vein sen tuttuun tapaan paikoilleen. Varustehuoneesta mukaan tarttuivat Yasminin satula ja suitset. Hyräillen jotain typerää mainosbiisiä kävelin takaisin Yasminin karsinalle. Tällä kertaa tamma ei kurkistellut sieltä, vaan jurotti taas karsinansa nurkassa. "No, ei liikaa hyvää kerralla", mietiskelin puoliksi huvittuneena ja livahdin karsinaan. Yasmin antoi laittaa itsensä kuntoon oiken nätisti, vaikka kuolainten kanssa se aluksi jaksoikin hangoitella vastaan. Kiristin satulavyön ja turvakypäräni remmin ja lähdin taluttamaan Yasminia maneesiin.

Yasmin vaikutti vähintään yhtä energiseltä kuin eilenkin - mitä tämä poni oikein söi, kun jaksoi aina olla näin ylipirteä - mutta matka maneesiin sujui silti kutakuinkin hyvin. Olin hyvin tyytyväinen päästessäni suojaan sateelta ja en edes katsonut ympärilleni taluttaessani Yasminin kentän keskelle. "Eikö sitä edes moikata nykyään", Santtu naureskeli Pennyn selästä muutamien metrien päästä. Hätkähdin, sillä en ollut huomannut poikaa. "Ai sori, en huomannu", vastasin irvistäen laskiessani Yasminin jalustimia. "Jopas sitä ollaan tylyjä Kuukauden Hoitajalle", Santtu huomautti röyhistäen ylpeänä rintaansa. "Aijaa, onneksi olkoon sitten vaan seuraajalleni!" Tokaisin hymyillen Santulle. Juttelu jatkui samalla kun kiristelin Yasminin vyötä ja pidättelin sitä lähtemästä liikkeelle, kun yritin kiivetä sen selkään.

Vihdoin ja viimeinen olin istumassa Yasminin selässä. Sädehdin iloisena ja taputin tammaa kaulalle. Yasmin käänsi korvansa taaksepäin ja pärskähti. Santtu ja Penny olivat siirtyneet laukkaan uralla ja tamma katseli ratsukon menoa kiinnostuneena. Säädin jalustimet sopiviksi ja ohjasin Yasminin sisäuralle pois Santun ja Pennyn jaloista. Yasmin tanssahteli aluksi hieman hermostuneena. Rauhoittelin tammaa juttelulla ja sainkin sen hiukan rauhallisempaan - tosin hyvin reippaaseen - käyntiin. "Varo ettei neiti viskaa sua tantereelle", naureskeli raviin siirtynyt Santtu. Penny pärskähti ja viskaisi päätään hiukan ärhäkästi. Tuhahdin Santun varoituksille ja jatkoin lämmittelyä Yasminin kanssa. Siirryimme pian varovaisesti raviin. Yasmin singahteli välillä varsin holtittomasti eteenpäin, joten sain työstää sitä useilla puolipidätteillä.

Purin tamman energiaa volteilla ja kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla kiemurteluilla. Santtu heitteli välillä kärkästä kommenttia Yasminista, mutta en ollut kuulevinanikaan, vaan keskityin omaan ratsastukseeni. Verryttelyiden jälkeen nostin Yasminilla reippaan laukan. Tamma pinkaisi ensin eteenpäin pää ylhäällä, mutta se rauhoittui saatuaan laukata kierroksen ja alkoi laskea päätään alaspäin ja myödätä niskasta. Ohjasin tamman kahdeksikolle treenaten samalla hiukan laukanvaihtoja. Yasmin kuunteli apuja tarkkaavaisesti, vaikka sain yhä pidätellä sitä oikein reilulla kädellä. Ohjasin Yasminin takaisin uralle ja siirsin sen raviin. Pidimme hetken hengähdystauon, jonka jälkeen aloimme vääntää pohkeenväistöjä. "Osaa tuo hirviö näköjään edes jotakin", Santtu totesi vähän ajan kuluttua kuuluvalla äänellä. "No siinäs näit", vastasin pojalle ripaus ylpeyttä äänessäni. "Ei ihan turha tapaus, eihän?"

Santtu lähti vähän ajan kuluttua viemään hikistä Pennyä talliin kuulemma pettyneenä, kun ei ollut saanut nähdä rodeaesitystä. Hymähdin pojalle ja nostin Yasminilla taas laukan. Laukkailimme jonkin aikaa pääty-ympyrällä, jonka jälkeen siirryimme uralle ja vaihdoin suunnan. Tamma kulki yhä reippaasti, mutta enää se ei painanut ohjille niin pahasti, kuin alkutunnista. Hidastin tamman käyntiin, jonka jälkeen kokeilimme muutamia vastalaukkoja. Ensimmäinen kerta oli vähän pelkkää hakemista, mutta toisella kerralla Yasmin pääsi jutun jujusta kiinni ja laukkasi kaula kaarella pitkän sivun toiseen päähän. Otin jälleen käyntiin ja tein välissä pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa. Vilkaisin kelloani, joka näytti, että olimme ratsastaneet jo reilun tunnin. Se yllätti minut, sillä en ollut olettanut ajan kuluneen niin nopeasti.

Siirryimme loppuverryttelyihin. Yasmin alkoi painamaan loppuraveissa hirveästi kädelle. Se pyrki kiihdyttämään vauhtia, mutta pakotin tamman pysähtymään ja otin pitkän pätkän peruutusta. Tamma tuntui hieman yllättyvän, kun joutuikin menemään päinvastaiseen suuntaan, kuin olisi halunnut, mutta sen jälkeen se ei enää painanutkaan kädelle. Taputin Yasminia tyytyväisesti ja annoin sille löysää ohjaa loppukäyntien ajaksi. Ulkoa kuului vieläkin sateen ropinaa, mutta kun lähdimme kävelemään tallille päin, sade tuntui taas yltyneen. Yasmin sen sijaan yritti vänkyröidä matkalla, mutta sain sen pienen ärähdyksen ansiosta liikkeelle.

Yasminkin vaikutti tyytyväiseltä päästessään taas talliin. Tamma pärskähteli ja ravisteli vedet harjastaan koiramaisesti päälleni. "Yasmin!" Naurahdin yllättyneenä. Aloin riisumaan tamman varusteita, jonka jälkeen kuivailin sitä varustehuoneesta löytämälläni pyyhkeellä. Laitoin tammalle talliloimen, sillä se ei ollut vielä aivan kuivunut ja kävin hakemassa tavarani toimistosta. Santtu kyseli innokkaasti, montako kertaa olin lentänyt Yasminilta, mutta hymyillen kerroin pysyneeni selässä koko ratsastuksen ajan (Santtu vaikutti hyvin pettyneeltä). "Yasmin on ratsastaessa tosi kiva", vakuuttelin. "Vähän painoi kädelle, mutta ei sen kummempaa", selostin kerätessäni tavaroitani patterilta. Heilautin kättäni hölmistyneelle Santulle ja suljin toimiston oven perässäni.

Moikkasin Yasminia ja Viskiä matkan varrella suukottaen molempia turvalle ohi mennessäni. Avasin sateenvarjoni vasta ulkona, sillä enhän halunnut epäonnea niskaani sateen lisäksi. Kipitin vauhdilla bussipysäkille ehtien juuri parahiksi ohi menevään bussiin. Kaivoin musapuhelimeni kuulokkeineen ulkotakkini taskusta ja bussimatkan ajan kuuntelin rennosti musiikkia bussin takapenkiltä.

Moi Annika,
anteeksi, en jaksa kommentoida pyörryttävän pitkästi tauosta johtuen, mutta ainakin saat pisteesi! Mahtavaa että ratsastus meni hyvin, vaikka olikin ikävän sateista. Viivästymisen takia providaan teille kaikille aika tavalla extrapisteitä tarinoista.

Pisteytys 12
Kokonaisuudessaan 87,5