Rastin & Jossun päiväkirja

Управлять Трясти eli Rasti on Russian Based Sport Horse ruuna. Rasti on 11-vuotias mutta silti pirteä tapaus.

Jossu toimi ennen Rastin saapumista tallityttönä ja unelmoi esteratsastajana olosta, kouluratsu Rasti vei kuitenkin tytön sydämen eikä hän voinut kun änkyttää että tätä hevosta hän halusi hoitaa! Tänne tullaan kirjoittamaan parin päivittäisestä elämästä mahdollisimman usein.

Yhdeksästoista lokakuuta kaksituhattakahdeksan: 19.10.2008

Katsoin hämilläni ympärilleni jättäessäni oranssin joponi siististi telineeseen. Olin ollut täällä viimeksi kuukausi sitten hankkimassa itselleni tallitytön tittelin suuressa rahan puutteessa, tottakai työskentelisin mielummin hevosten kanssa kun hoitaisin muiden likaiset työt heidän puolestaan. Olin kuitenkin varma siitä että jos jaksaisin odottaa kärsivällisesti ja todistaa että teen työt valittamatta saattaisin joskus harmaassa tulevaisuudessa saada tältä tallilta hoitohevosenkin. Lähdin kävelemään tallin ovia kohti puristaen tiukasti mustaa kymmenillä pinsseillä koristeltua olkalaukkuani. Olin aina pitänyt punamullalla maalatuista taloista sillä ne tuntuivat henkivän perinteikästä maalaistunnelmaa, olin itsekkin asunut pienenä maatilalla jossa rakennukset oli maalattu punamullalla mutta myöhemmin muuttanut Helsingin keskustaan betonitalojen keskelle. Raotin ovea niin että pääsin pujahtamaan sisälle ja kasvoilleni levisi heti autuas hymy hevosten nostellessa päitään karsinoissaan ja höristessä kärsimättömästi. Lähdin etsimään paljon puhuttua sosiaalitilaa johon jättää laukkuni ja katsahdinkin jokaisen oven taakse ennen sen löytymistä. Laukkuni jäi yhteen jenkkileffoista muistuttavista kaapeista johon olin saanut tunnusluvun jo aiemmin palatessani itse takaisin tallin puolelle. Pistäydyin ensin rehuhuoneessa sekoittamassa ruuat tarkkaan ohjeiden mukaan. Hevosten ruokinta oli tuttua hommaa ja tapahtuikin lähes rutiininomaisesti, tosin minulle tuntemattoman varovaisuuden kera. Hevoset olivat tottakai innoissaan saadessaan ruokaa ja pelkäsin hetken niiden herättävän koko kylän metelöinnillään, eihän kello ollut vielä nimeksikään! Seurasin saamiani ohjeita tarkasti (olin kirjoittanut ne varmuuden vuoksi puhelinkeskustelun aikana ylös jotten vain unohtaisi mitään!) ja suunnistin seuraavaksi satulahuoneeseen tarkistamaan varusteita ja raaputtamaan suojia mutakerroksen sisältä. Hommassa meni yllättävän pitkään sillä unohduin pitkiksikin hetkiksi unelmoimaan omasta hoitohevosesta, sen pitäisi olla ainakin pieni, puoliverinen kuitenkin, ja estetaustainen pikkupiru! Hymyilin itsekseni ja asettelin suojat siististi takaisin paikoilleen. Kuljetin sormeani paperini riveillä ja jatkoin matkaani talliin loimittamaan hevosia ja viemään ne tarhoihin, hymisin samalla ipodin kuulokkeista kantautuvat rytmikkään räppibiisin mukana ja hevoset katsoivat minua kummissaan. Ilma ei ollut mitenkään erityisen nautinnollinen. Ruohikko oli aamukasteen peitossa, aurinko ei edes näkynyt pilvien takaa ja lämpöä oli reilusti vajaat kymmenen astetta. Hytisin ja ajattelin että olisin voinut huolehtia omasta pukeutumisestani yhtä hyvin kun hevosten loimittamisesta, ne olivat pelkästään tyytyväisiä loikkiessaan ja piehtaroidessaan tarhoissaan.

Jäin hetkeksi katsomaan niiden ilakointia mutta heräsin horroksestani pian ja kiirehdin sosiaalitilaan hakemaan itselleni paksun harmaan hupparin turkoosin t-paitani päälle. Karsinoiden puhdistaminen ei vienyt kauaa sillä hevosia oli toistaiseksi melko vähän, minulle jäi luppoaikaakin ja makailin kaikessa rauhassa sohvalla kuunnellen uskollista ipodiani. Keskipäivän kieppeillä ensimmäiset ihmiset alkoivat saapua tallille. Jannaan olin tutustunut ensimmäisellä käynnilläni ja tervehdinkin häntä ystävällisesti hymy kasvoillani, aina saattoi tehdä vaikutuksen jos oikein halusi! Nainen kuitenkin pysäytti minut ohikulkumatkaltani ja hymyili yhtä lailla ystävällisesti. "Tunnin päästä alkaa aloittelijatunti, olisiko sinulla aikaa auttaa heitä laittamaan hevoset valmiiksi ja taluttaa jotakuta kentällä, ja tietenkin puntata heitä selkään?" Janna kysyi. Vilkaisin kelloon ja suostuin hivenen vastentahtoisesti, kylmässä säässä kentällä tarpominen ei ollut erityisesti lempihommaani mutten keksinyt syytä kieltäytyäkkään, joten vastasin lyhyesti "tottakai". Janna nyökkäsi ja antoi käteeni muistilapun johon oli kirjoitettu hevosjaot ja lähti sitten harppomaan poispäin. Taittelin listan kuluneiden farkkujeni taskuun ja lähdin tarhoille hakemaan poneja sisälle. Harjasin ne huolellisesti aloittelijoiden avustamana enkä voinut olla hymyilemättä heidän ihastuneille kommenteilleen, "katsokaa mun ponia! Sehän kiiltää, kiltti poni".

Seuraavassa hetkessä hölkkäsinkin kentällä Saaran ja sen ratsastajan, Marian, vierellä kengät hiekkaan sotkeutuneina, hikipisarat otsalla ja hiukset haroittaen. Henkäisin tyytyväisenä kun opettaja käski ratsukoita siirtymään jälleen käyntiin, kiitin onneani siitä että ravipätkät eivät olleet pikiä koska kunnossani oli todellakin parantamisen varaa! Tunnin jälkeen en suinkaan päässyt suoraa palaamaan talliin vaan siivosin ensin paskaläjät kentältä ja vein suunnan antajina käytetyt puomit paikalleen. Maria hymyili kun pieni enkeli ja halusi välttämättä taluttaa Saaran talliin, olin ihmeissäni tytön innostuksesta ja annoin hänen taluttaa ponia toiselta puolelta. Maria auttoi minua myöskin harjaamaan Saaran ja kyseli jatkuvasti eri harjojen nimiä ja tavaroiden käyttötarkoituksia. Sain hengähdystaukoni vasta Marian lähdettyä kotiin vanhempiensa matkassa.

Makasin sosiaalitilan sohvalla jälleen ipodini soittaessa musiikkia ja vilkuilin kelloa jatkuvasti, tänään pitäisi vielä käydä auttamassa estetunnilla ja sen jälkeen pääsisi kotiin treenaamaan koiran kanssa tokoa. Nousin ylös sohvalta viisi minuuttia ennen tunnin alkamista ja kiirehdin kentällä yrittäen epätoivoisesti sitoa hiuksiani ponihännälle.

Seurasin ihaillen kuinka ratsukot liisivät vuoron perään korkeiden esteiden yli. Itse en pärjännyt esteillä kovinkaan hyvin, mutta tahtoa kyllä riitti. Aina välillä kiirehdin kentälle nostamaan pudonneita raippoja, jalustimien kumilenkkejä sekä kokoamaan ja purkamaan esteitä. Suurimman osan tunnista sain kuitenkin keskittyä painamaan mieleeni opettajan jakamia kommentteja ratsukoille ja uskoin että niistä olisi tulevaisuudessa hyötyä minullekkin. Tunnin jälkeen tyhjensin taas kentältä hevosten jätökset ja vein esteet takaisin paikalleen, tallissa ehdin vielä auttamaan minua vanhempia ratsastajia hevosten puunaamisessa.

Katsahdin vielä kerran taakseni ennen pyöräni lukon avaamista, ehkä hivenen pettyneenä mutta myös helpottuneena. Olin tyytyväisempi tähän paikkaan kun olisin uskonut ja elättelin mielessäni edelleen toiveita hoitohevosesta, toistaiseksi tyytyisin kyllä tähän. Nostin olkalaukun remmin olkani yli ja loikkasin Joponi selkään. Ei kestänyt kauaa kun viiletimme uskollisen oranssin rautaratsuni kanssa tiensyrjässä kotia kohti.

End

Tästähän tuli aika pitkä! Toivottavasti jaksat lukea kokonaan etkä lopeta jossain puolessa välissä ;'s

Moro Jossu,
eka työpäivä taisi mennä hyvin? Jos huomenna viitsit, niin siivoa pesuboksi oikein kunnolla, heitä tyhjät hevosshampoopurkit pois ja kaikkea sellaista. Erittäin hyvän mittainen, virheettömästi kirjoitettu hoitotarina. PS, sulle ja Santulle on tallikeittiön yläkaapin keksipaketit ja ruuat ihan vapaata riistaa jos tulee päivän aikana nälkä.

10

Kahdeskymmenes kymmenettä kaksituhattakahdeksan : 20.10.2008

Uskollinen joponi oli jo kauan sitten lopettanut toimimasta jarrujen osalta, hyppäsin kuitenkin tottuneesti vauhdista pois ja annoin pyöräni kaatua itsekseen ojanpohjalle josta nostin sen ylös ja kiskoin perässäni pyörätelineille. Sitaisin hiukseni lyhyelle ponihännälle ja oioin kuluneiden pillifarkkujeni lahkeita, tuuli vinkui puiden latvoissa ja viskoi pikkukiviä maasta ilkeästi kasvoille. Aamukaste oli jälleen maassa ja tälläkin kertaa tennarini kastuivat läpikotaisn ja litisivät inhottavasti kadotessani sisälle talliin. Sytytin valot ja kävin viemässä olkalaukkuni ja tutuksi tulleeseen sosiaalihuoneeseen, tunsin paikat nyt vähän paremmin enkä joutunut käymään läpi jok'ikistä huonetta löytääkseni oikean. Kiskoin päälleni mustan tuulipuvun takin ja siirryin hiljaa rehuhuoneeseen, en kuitenkaan ollut niin huomaamaton etteivät hevoset olisi minua huomanneet. Tallissa olikin jälleen päällä kova meteli kun aloin jakaa ruokia, hevoset ja ponit ryskyttivät karsinoiden ovea ja hirnuivat innoissaan käyden ruokansa kimppuun kun koira jonka omistaja oli jättänyt sen kahdeksi päiväksi ruuatta. Olin kiitollinen siitä ettei tänään tarvinnut mennä kouluun opettajainkokouksen takia, olin jo iloisemmalla ja varmemmalla mielellä kun olin tutustunut Santtuunkin ja todennut etten suinkaan ole ainut jolla ei ole hoitohevosta. Odotin kärsivällisesti että nelijalkaiset ja sotkuiset karvakasat olivat syöneet ja harjasin jokaisen sitten pölyharjalla pikaisesti läpi ja vein loimitettuna tarhoihin. Aloin muistaa hevosten nimiäkin eikä minun tarvinnut enään kuin vilkaista listaa johon olin kirjoittanut ylös kuka menee mihinkin tarhaan ja kenen kanssa. Päivästä oli tulossa kaunis ja aurinkokin välkkyi jo pilvien takaa huolimatta siitä että oli aikainen aamu, ikävä kyllä se ei vielä lämmittänyt ja sain jälleen hytistä takkini suojassa. Palasin kiireen vilkkaa talliin . Jannan eilisen pyynnön muistaen, joten kävin läpi myös pesboksin. Heitin tyhjät shampoopullot roskiin ja jynssäsin laatat puhtaaksi tahroista, muistin jopa kirjoittaa ylös ne shampoot jotka olin heittänyt pois jotta Janna tai joku muu muistaisi ostaa uusia.

Yhdentoista jälkeen istuin jälleen satulahuoneessa ja jynssäsin eilen tunneilla likaantuneita suojia kiroten mielessäni ratsastajat alimpaan kuiluun, olivat niin olevinaan kun pääsivät ratsastamaan vaativissa ryhmissä mutta sitten vain heittivät ohjat toiselle ja painelivat kotiin valkoisissa kauluspaidoissaan ja kiillotetuissa saappaissaan! Onneksi olin puhdistanut satulat jo eilen jottei niitä tarvinnut tänään hinkata puhtaaksi, hymisin jälleen musiikin tahdissa ja sainkin hommat satulahuoneessa valmiiksi ennätysajoissa. Kävin vielä puhdistamassa karsinat, sain hikipisaratkin otsalleni huolimatta kylmästä ilmasta, ja käytin muutaman ajan sosiaalihuoneessa lehtiä luoskellen ja eväitäni syöden. Viideltä hain sisälle tunnille tulevat hevoset ja tervehdin ystävällisesti jokaista joka tuli vastaan käytävällä. Autoin Saaga nimistä kaksitoistavuotiasta laittamaan Viskin valmiiksi tunnille. Saaga osoittautui puheliaaksi tapaukseksi eilisestä tutun Marian tapaan ja piti koko puolituntisen yllä mukavaa keskustelua jonka aikana hoki ainakin viisikymmentä kertaa kuinka ärsyttävä hänen pikkuveljensä oli ja kuinka hän halusi joskus olla kenttäratsastaja. Nyökyttelin tytön puheille ja autoin häntä taluttamaan Viskin kentälle.

Katselin sivusta kuinka ratsukot yrittivät parhaansa mukaan saada ponit kulkemaan peräänannossa ja liitelemään lennokkaassa pohkeenväistössä, silloin tällöin raahasin puomeja paikalleen suunnan näyttäjäksi ja siivosin hevosten jätökset kentältä pois. Kuuntelin opettajan tasapaksua ja itsevarmaa ääntä ja yritin jälleen painaa mieleeni asioita joista minullekkin olisi hyötyä, toisten virheistähän oppi parhaiten. Kesken tuntia jouduin kuitenkin palaamaan tallille hakemaan loput hevoset tarhoista sisälle, ne kävivätkin heti innoissaan täytettyjen heinäverkkojensa kimppuun. En tiedä olinko helpottunut vai pettynyt kun illemmalla lähdin jälleen kotiin ja joudin jättämään hevoset taas talliin, en kuitenkaan voinut käyttää kaikkea aikaani tallilla. Kävelin illan pimentämää tietä pitkin pyörääni taluttaen ja annoin tuulen pörröttää hiuksiani.

//Tästä tuli lyhyt, ja kirjoitin kovalla kiireellä ,_,

Kiitoksia pesuboksien siistimisestä; kimoshampoota ja Teepolia käväistään hakemassa uudet purkilliset pesukarsinaan. Se hana olikin jo aika pestä, katsoin että alkoi näyttää karmivalta kun siinä oli komea mäski mutaa/linimenttiä/hevosenkarvaa/hoitoainetta päälle saostuneena. Tunti taisi mennä hyvin, ainakin siitä päätellen että olit kuuntelemassa?

Jos viitsisit, laita huomenna vuohien vieressä oleva karsina käytännössä valmiiksi; puruja lattialle, avaa toimistosta vesiastian virtaus (se on siellä seinällä hallintapaneelissa ysin kohdalla, käännät vain sen vivun vesi auki-kohtaan) ja siisti vähän jos karsinassa näkyy hämähäkinseittejä. Kiitoksia!

Tästä tarinasta omalle tilille oikein hyvin taas pisteitä.

Päivän pistesaldo 8,5
Kokonaisuus 26,5

Kahdeskymmenesensimmäinen lokakuuta kaksituhattakahdeksan : 21.10.2008

Asettelin villapipon paremmin päähäni ja nappasin ipodin kuulokkeet korvistani, kieritin ne ipodin ympärille ja tungin soittimen college housujeni taskuun. Hengitykseni höyrysi kylmässä ilmassa ja sormetkin olivat kohmeessa, tänään olisi viimeinen lomapäivä pitkään aikaan mistä en ollut kovin innoissani. Suljin tallin oven huolella perässäni ja kävin tervehtimässä suosikiksini noussutta Reettaa ennen laukkuni kuskaamista sosiaalitilaan, taidankin alkaa kutsua sitä jollain lyhyellä nimellä kun siitä näin usein puhun... Se olkoon minulle pelkkä huone paremman puutteessa. Huoneessa pyörittelin kaappini numerolukon ja tottuneesti auki ja asettelin laukkuni sinne siististi, vaikka en uskonutkaan että tallilla kävisi kukaan varkaissa suojelin silti laukkuani (enemmänkin siihen kiinnitettyjä pinssejä) lähes pelottomasti. Laitoin kahvin tippumaan ja palasin sitten tallin puolelle jakamaan ruokia, tarkistin jokaisen hevosen annoksen oikeellisuuden ennen jakamista. Tälläkin kertaa oli tallissa kova meteli ja hevoset sekä ponit muistuttivat edelleen nälänhätää kärsineitä koiria. Naurahdin ajatukselleni ja vietin seuraavan varttitunnin sosiaalihuoneessa kahvia hörpiskellen ennen hevosten loimittamista ja tarhaan viemistä. Ilma oli kylmä näin aamulla ja jouduinkin kaivamaan esille loimitusohjeet, muutama aste pakkasta vilustutti klipatun tai ohutkarvaisen hevosen kumman nopeasti. Nelijalkaiset karvakasat olivat minua innostuneempia huurasta ja hyppelivät pukitellen ympäri tarhojaan, en jäänyt katsomaan vaan painelin sisään hytisten.

Hain kottikärryt ja talikon sisälle talliin ja aloin puhdistaa karsinoita järjestelmällisesti yksi kerrallaan, aloitin heti oven vieressä olevasta ja kävin jokaisen asutun karsinan läpi. Jouduin käymään lantalassa tyhjentämässä kottikärryt muutamaan kertaan. Seuraavaksi levittelin uudet aluset ja järjestin asumiskuntoon vuohikaksosten vieressä olevan karsinan, mielessäni oli toive siitä että tallille tulisi uusi hevonen, voisin ehkä alkaa hoitamaan sitä, tai ainakin voisin katsella sitä kuten Reettaakin nyt ja tyytyä jynssäämään varusteita.. Purin huulta jotta olisin valittamatta ja jaksoin puhdistaa jopa vesiautomaatit ja ruokakupitkin! Saisivat hevoset olla nyt kiitollisia ajattelin ja jakelin vielä heinät heinäverkkoihin. Huokasin ja katsoin tyytyväisenä puhtaita karisnoita, tartuin vielä harjan varteen ja lakaisin käytävän hiljaa hyräillen. Santtukaan ei selkeästi ollut vielä jaksanut raahautua paikalle, tuhahdin ja lähdin takaisin huoneeseen jatkamaan kahvipannun tyhjentämistä silmät ristissä. Makasin puoliksi pöydän päällä ja aina välillä muistin hörppiä mustaa, höyryävää nestettä keraamisesta kupista. Puolen tunnin päästä ryhdistäydyin ja kävelin satulahuoneeseen tarkistamaan varusteet. Yhdet suojat olivat rikki ja yksi satulahuopa revennyt, pudistelin päätäni mutta kirjasin ne sitten ylös paperille jonka palautin myöhemmin toimistoon, samalla myös kytkin vedentulon päälle valmistelemaani karsinaan.

Tunnin ennen ensimmäisen tunnin alkamista hain hevoset sisälle ja aloin harjailla niitä jo valmiiksi, ensimmäiset ratsastajat (13- vuotiaita estetunnille tulijoita) tulivat kolme varttia ennen tunnin alkua ja alkoivatkin osaavasti kunnostaa hevosiaan. Varmistin kuitenkin varmuuden vuoksi että hevoset oli hyvin harjattu ennen varustusta ja ennen kentälle lähtöä että varusteet olivat oikein, jouduin korjaamaan hevosen korvan toiselle puolelle otsapantaa ja oikomaan kierteellä olevan satulavyön. Johdatin ratsukot kentälle pianoisessa tihkusateessa ja liityin omistajan kanssa istumaan "päätykoppiin". Skeurasin kiinnostuneena, paremman tekemisen puutteessa, kuinka ratsukot hyppivät matalaa mutta teknisesti vaativaa rataa kaikki leveästi hymyillen, sain kuitenkin melko useasti käydä nostamassa puomeja, hevosten jätökset siivosin ratsukoiden tullessa lopulta kaartoon. Kävellessämme tallille tytön puhuivat iloiseen sävyyn ja hehkuttivat kuinka hauskaa heillä oli ollut, hymyilin ja toivoin että voisin itsekkin vielä joskus nauttia ratsastamisesta yhtä lailla kun he. Autoin tyttöjä harjaamaan hevoset ja riisumaan ne varusteista. Toisin kun eiliset ratsastajat nämä eivät suinkaan vain antaneet ohjia minulle ja poistuneet halveksivasti tuijottaen. Tunnin päästä viimeisinkin ratsastaja oli lähtenyt. Jaoin hevosille päiväruuat ja valvoin niiden ruokailun rauhallisesti hyräillen, tervehdin jo tutuksi tulleita ihmisiä heidän kävellessään hymyillen ohi. Vilkaisin kännykkäni kelloa ja totesin että oli minunkin aikani lähteä kotiin. Kipaisin huoneeseen ja söin mukaan ottamani eväät, otin laukkuni kaapistani ja lähdin takaisin kylmään syysilmaan.

Ja taas lyhyt ..

Hyvä Jossu!
Ei, ei ollut lyhyt ollenkaan, oikein sopivan mittainen luettavaksi kerralla. Hyvä että muistit pyyntöni siitä karsinan valmiiksilaitosta; en vielä tiedä tarkkaa aikaa ja päivää milloin se odotettu koppi kaartaa pihaan, mutta boksin kannattaa olla valmiina odottamassa. Luin listasi noista rikkinäisistä varusteista; tallille yritän ostaa uutta tavaraa heti kun rahatilanne antaa periksi.

Tarina oli oikein hyvä! Tyypillistä sujuvaa kirjoitusta, sopivan mittainen ja teit sovitut hommat. Jatkathan samaa rataa? Muuten, hyväksyisitkö sinä Santun kanssa "puoliksi" hoitohevosen jos sattuisi löytymään sopiva; jos sitten myöhemmin tulisi toinenkin hevonen, niin toinen voisi jatkaa vanhalla hoitsulla ja toinen ottaa oman uuden?

Tarinan pisteytys 9
Koko tilisaldo 35,5

Toki hyväksyn että jakaisin hoidokin santun kanssa, ja yritän toki jatkaa samaa rataakin ja säästää nää kaikki tähdet että saa sit tulevalle hoidokille kerralla jotain paljon

Freak kirjoitti:

Toki hyväksyn että jakaisin hoidokin santun kanssa, ja yritän toki jatkaa samaa rataakin ja säästää nää kaikki tähdet että saa sit tulevalle hoidokille kerralla jotain paljon

Katotaan josko huomenissa tai viikonlopun aikana ois tulossa kiva, kohtuullisen pippurinen ruunikko (pari kirjavaa täplää) estepeevee......

Sitä odottaessa :'>

Annoin pyöräni luisua ojaan ihan yksinään enkä edes jaksanut käydä nostamassa sitä, se oli tuskin kaatunut kun olin jo viilettänyt sisälle talliin korviin asti ylettyvä hymy kasvoillani. Roikotin olkalaukkuani perässäni ja suunnistin suoraan sosiaalihuoneeseen viemään sen kaappiini. Otin Jannan kirjoittaman lapun kaapin ovesta ja katsoin sitä kummissani, oliko tää vitsi? Janna oli
soittanut minulle tänään kesken koulupäivän ja kertonut että olin nyt saanut sen odottamani hoitohevosen, ja kertonut myös että oli kirjoittanut sen nimen lapulle kaappini oveen koska ei osannut lausua nimeä. Tuijotin lapulla olevia kirjaimia kummissani ja yritin sitten lausua nimen ääneen, "Ynrpaernb Tpprrckmu" Tirskahdin ja suljin kaappini oven, ei kukaan oikeasti nimennyt hevosta näin! Pudistelin
päätäni ja rynttäsin jalkani paremmin adidas superstareihini, ne olivat hajoamispisteessä ja litimärät sillä olin saapastellut useiden vesilätäkköjen läpi. Vilkaisin peilikuvaani ja palasin sitten tallin puolelle. Tunsin itseni pikkulapseksi joka odotti lupaa saada käydä käsiksi edessään oleviin joululahjoihin. Kun loin talliin tänään paremman silmäyksen huomasin että uusia hevosia oli tullut paljonkin, kiinnitin huomioni erityisesti yhteen pörröiseen kylmäveriseen. Kesti hetki ennenkun löysin itselleni varatun hevosen, senkin tunnistin vain ovessa olevan nimikyltin takia. Rypistin lapun taskuuni ja raotin karsinan ovea sen verran että näin sen perällä nuokkuvan hevosen kunnolla. Punaruunikko hevonen nosti päänsä ja hörähti hiljaa, olin varma että sydämeni jätti muutaman lyönnin väliin. Hetken vain seisoin ihaillen ruunan kaunista profiilia, sen päätä koristi täydellinen läsi joka peitti sen turvan ja levittäytyi "roiskeineen" muuallekkin turpaan. Loin hevoselle kauneimman hymyni ja kävelin muutamalla rauhallisella askelella sen luokse. "Mä olen odottanut suo" Kuiskasin hiljaa ja kuljetin kättäni pitkin hevosen lihaksikasta kaulaa toteuttaen sormenpäilläni pientä pyörivää liikettä. Ruuna hamusi uteliaan oloisena karheita hiuksiani ja pärskähti sitten kun kysyäkseen ''no eikö jo riitä?". Hymyilin ja taputin hevosta, "saanko kutsua suo..." Kysyin ystävällisest ja jäin hetkeksi miettimään, "Rastiksi?". Rasti katsoi minua hetken närkästyneenä ja oli sitten yllättävän kiinnostunut ruokakuppinsa pohjalle jääneistä heinänkorsista. Peruutin pois karsinasta ja pidin katseeni Rastissa koko ajan, ikään kun olisin pelännyt sen haihtuvan savuksi. Suljin karsinan oven varoen, "ethän katoa mihinkään?" Varmistin ja peruutin sitten vähän kauemmas, käännyin ympäri ja lähdin hakemaan Rastin harjapakkia, olin eilen valinnut puhelimessa väriksi vihreän.

Kiirehdin takaisin karsinalle harjapakin kanssa ja otin itselleni mukaan karsinaan peruspehmeän suan. Rasti ei tehnyt elettäkään huomatakseni minut vaan seisoi tyynen rauhallisesti paikallaan. Otin harjasta paremman otteen ja aloin sukia sillä punaisen sävyistä karvaa puhtaaksi pitkin ja vahvoin vedoin. Rastikin osoitti nyt mielenkiintoa ja seurasi työtäni pää korkealla, se tuntui pitävän itseään arvovaltaisena ja erittäin arvostettuna. Olin tavallista huolellisempi -ja kulutin tavallista pidempään aikaan- puhdistaessani jo valmiiksi kiiltävää karvaa suan ja juuriharjan avustuksella. Rapsutin kuivuneen mudan lautasilta ja vatsan alta, koko tämän operaation ajan Rasti seurasi tarkasti korvat hörössä. Jouduin työntämään Rastia melko voimakkaasti jotta sain sen väistymään sen verran että pääsin vaihtamaan harjat kaviokoukkuun. Liu'utin kättäni ensin hellästi lihaksikasta jalkaa pitkin tuloksetta, kun nojasin siihen vähän jalka nousi mallikkaasti ja Rasti pitikin sen jopa itse ylhäällä huokaillen aina välillä turhautuneen oloisena. Sain yllättäen muut jalat paremmin ylös kun Rasti ei edes odottanut pyyntöäni. Taputin sitä ja kehuin vuolaasti kun sain viimeisen kavion puhdistettua, Rasti hörisi ja yritti taas hamuta hiuksiani. "Mitä sanot, Rasti, mentäisiinkö kävelylle?" Tiedustelin ruunalta ja kävin jälleen harjapakilla, laitoin kaviokoukun siististi laatikkoon ja otin tilalle ostamani pintelipatjat ja pintelit. Rasti odotti kärsivällisesti kun kiedoin pintelit sen jalkoihin, olin hommassa kokematon joten jouduin kietomaan ne useita kertoja ennenkun sain ne sopivan tiukalle ja pintelipatjan pois rypyiltä, kiitin Rastia siitä että se ei suinkaan tylsistynyt ja alkanut pelleilemään turhaan. Kiinnitin vielä ruunan päässä olevaan riimuun riimunnarun, avasin karsinan oven kunnolla ja talutin Rastin viileään syysilmaan.

En suinkaan halunnut nousta ratsaille heti ensimmäisellä kerralla kun Rastin näin, en tiennyt miten se käyttäytyi enkä tuntenut sitä muutenkaan kunnolla, eikä minulla yleensäkkään ollut mitään rauhallista kävelylenkkiä vastaan. Annoin Rastin kävellä vähän pidemmällä riimunnarulla ja napsia aina välillä mukaansa ruohoa maasta, silloin tällöin otimme lyhyitä hölkkälenkkejä kuntoni ehdoilla ja poikkesimme tieltä eläinpoluille metsään. Rasti askelsi näyttävästi enkä voinut kun ihailla sen sulavia liikkeitä, pojalla oli varmasti taustaa kouluratsuna! Hiljensin jälleen hölkästä ihan tavalliseen kävelyyn ja hengitin raskaasti, juoksu ei ikinä ollutkaan lajini.. Rasti tanssahteli innoissaan paikallaan ja vaikutti siltä että halusi edetä kokoajan lujempaa, se ei kuitenkaan riistäytynyt irti vaan herrasmiehenä eteni minun haluaamani vauhtia. Puhelin Rastille koko ajan tyynellä äänellä, muistin kuulleeni joskus että hevoset oppivat tunnistamaan jonkun tietyn ihmisen äänen, niimpä kertoilin Rastille siitä kuinka paljon sitä olin odottanut ja kuinka aikoisin hemmotella sen nyt pilalle, tässä kohdassa kertomustani ruuna nyökytti innokkaana kun olisi tajunnut mitä tarkoitin. Tarvoimme metsässä reilun tunnin ennen kun sain tallin takaisin näköpiiriin. Talutin Rastin suoraan sisälle ja kirosin hiljaa sen mutaista karvapeitettä joka näytti entistä pahemmalta kunnon valossa.

Kieritin pintelit Rastin jaloista ja laitoin ne odottamaan pesua, ne voisivat aiheuttaa ties kuinka pahaa jälkeä jos pääsisivät likaisina hinkkaamaan jalan vereslihalle, irvistin mielikuvalle ja taittelin vielä viimeiset pintelipatjat harjapakin päälle. Otin käteeni suan ja juuriharjan joiden avulla aloin jo toisen kerran tänään raaputtaa Rastia esille mutakerroksen alta. Ruuna seisoi autuaasti hymisten paikallaan ja työnsi alahuulensa pitkälle ulos, se halusi selkeästi omalta osaltaankin päästä rapsuttamaan. Jatkoin taas hetken päästä puhumistani ja pitkä harjaus kului kun siivillä. Sain kun sainkin Rastin karvan kokonaan esille kiiltävänä ja ruuna näytti siltä kun ei olisi ulkona ollutkaan. Hymyilin tyytyväisenä ja tarkistin vielä että vesiautomaatista tuli vettä, Rasti hyökkäsikin heti juomaan ja jätin sen nauttimaan kylmästä vedestä, itse lähdin puhdistamaan pinteleitä.

Harjasin ensin pinteleistä huolellisesti irti kaiken irtolian ja laitoin sitten lavuaariin lämmintä vettä johon sekoitin myös vähän pesuainetta. Liotin pinteleitä hetken aikaa vedessä ja hankasin niistä sitten käsin lopun lian irti, lopuksi vielä huuhtelin ne kylmän veden alla ja vein satulahuoneeseen kuivumaan. Hain harjapakin Rastin karsinalta ja vein sen paikalleen, samalla kirjoitin myös lyhyesti päiväkirjaan. Kiskoin riisumani takin taas päälleni, koukkasin sosiaalihuoneen kautta hakemassa olkalaukkuni ja kävin vielä sanomasssa Rastille moikat. "Nähdään taas huomenna" Painoin suukon ruunan turvalle ja lähdin etsimänä pyörääni.

Ylläpito kirjoitti:

Ei saa itkee, mä herkistyn. No voin mä pisteet antaa, älä sit itke ku ei oo kunnon kommenttia

Pistesaldo 9
Kokonaismäärä 67,5 (on enemmänkin jos laskisin ropet, en laskenu)

27. Lokakuuta

"Hei pikkuinen" Huikkasin karsinassaan nuokkuvalle Rastille ja hyläsin laukkuni oven viereen. Ruuna kohotti hitaasti katseensa minuun ja tuijotti pahansuovasti, raotin karsinan ovea ja pujahdin sisälle toivottaen jätilleni iloisesti hyvät huomenet. Rasti otti muutaman laiskan askeleen eteenpäin ja alkoi tonkia hupparini taskuja kiinnostuneen oloisena, kauaa se ei kuitenkaan jaksanut etsiä olemattomia herkkuja vaan käänsi minulle julmasti selkänsä. "Ei viitsitä mököttää tänään ruusunen" Otin kiinni Rastin riimusta ja käänsin sen ympäri niin että "muut saisivat nähdä paremman puolesi" kuten asian itse selitin hevoselle joka vain tuhahti paljonpuhuvasti ja oli jälleen yllättävän kiinnostunut ruokakupistaan. Hymyni muuttui pienoiseksi järkytykseksi kun talutin Rastin karsinan valoisalle puolelle, olin kyllä huomannut että ruuna oli likainen... "Missä sä olet pyörinyt?" Kysyin ja katsoin mudan ja pölyn kuorruttamaa Rastia, ruuna ei edes huomioinut minua vaan mitä selkeämmin nuoli ruokakuppiaan. "Nyt tehdään loppu pölyvalloitukselle" Totesin ja kokosin hupparini hihat vähän ylemmäs, "seisot kiltisti siinä niin käyn hakemassa harjat"

Olin kietonut dramaattisesti huivin nenäni ja suuni peitoksi, Rasti yritti nyppiä sen kulmaa yltämättä siihen kuitenkaan liikuttamatta jalkojaan, mitä se ei suinkaan aikonut tehdä. Aloitin operaatio puhdistuksen juuriharjan kanssa ja vuoroin raaputin ja jynssäsin kuivunutta mutaa irti, tarhassa oli selkeästi ollut vähintään yksi mutakuoppa jossa Rasti kävi pyörimässä, miten muutenkaan? Ruuna tuijotti työskentelyäni tavalla johon olin tottunut jo eilen, korvat hörössä ja profiili ylvään liikkumaton. Kun sain pahimmat pintaliat pois uskalsin ottaa huivin takaisin kaulalleni roikkumaan ilman vaaraa tukehtumisesta. "Tiesitkö että olet aika suloinen" Aloitin jälleen puhumisen Rastille joka höristi korviaan vielä vähän lisää, "niin, että olet aika suloinen vaikka oletkin tämmöinen possu". Vaihdoin juuriharjan toiseen harjaan jolla aloin sitten sukia karvapeitteeltä pois loppuja likoja. Rasti heltyi tuijottamasta kun viimeistelin työni tuloksen vielä pehmeän harjan kanssa. Otin askeleen taakseppäin ja kävin karvapeitteen läpi sentti sentiltä, harjasin vielä vähän vasemmasta kainalosta jonka jälkeen olin tyytyväinen tulokseen. Puhdistin vielä Rastin kaviot, poika piti kiltisti jalkansa itse ylhäällä eikä edes odottanut nosta pyyntöä, ja loimitin sen eilen ostamallani fleeceloimella. "Mennäänkö ulos, tuonne kylmään syysviimaan?" Kysyin Rastilta ja taputin sitä kaulalle. "Käyn hakemassa sivuohjat niin sitten mennään"

Näin Rasti olisi voinut aamusta kirjoittaa:
Se saapui, piti kohtuutonta älämölöä ja yritti itkua pidätellen raaputtaa mutakerroksen pois päältäni, mitä muuta siinä voi kun tuijottaa! Pakko tosin on myöntää että vaikka en erityisesti en ääntä vielä huomioinut kuulosti jutut sen verran siedettäviltä että niitä saattoi kuunnella toisella korvalla, herrasmies kun olen esitin kokoajan kuuntelevani korvat hörössä. Vaikka olikin tylsää vain seistä paikallaan odotin kärsivällisesti, en todellakaan ollut erityisen kiintynyt siihen inhottavaan likakerrokseen joka peitti minut kauttaaltaan.. Kiitin omalla tavallani ja nostin jalkani nätisti ylös, enkä edes laskenut niille turhaa painoa! Kärsivällisyyteni oli kuitenkin lopullisesti mennyttä kun se ihminen alkoi paasata jotain liikkumaan lähtemisestä, porhalsi pois ja palasi sivuohjien kanssa. Voi ihana, siis mähän pääsisin juoksemaan ympyrää tonne mutaan!
Rastin taajuus loppuu

Vaihdoin riimunnarun juoksutusliinaan ja naksautin kieltäni. Rasti lähti kuuliaisesti eteenpäin ja pidensin liinaa pikkuhiljaa niin että ruuna pääsi kävelemään melko pitkällä ympyrällä. Huomasin nopeasti että Rasti totteli ääniapuja loistavasti ja pysähtyikin käskystä, olin haltioissani sen kuuliaisuuden, osaavuuden kun upeiden liikkeidenkin takia. "Ravia" Käskin ja naksautin taas kieltäni. Rasti hakeutui syvemmälle muotoon ja lähti lennokkaaseen ja näytävään raviin ympyrällä. En juoksuttanut Rastia pitkään sillä pelkäsin turhankin paljon sen jalkojen takia. Annoin ruunan kuitenkin hallitun työskentelyn lisäksi myös purkaa paineita pukkilaukalla, tarkistin sen jalat jo kentällä jottei mitään varmasti olisi tapahtunut. Jalat eivät olleet lämmenneet, Rasti käveli normaalisti eikä edes ollut hikinen tai puuskuttanut. "Hyvää työtä, eihän tehnyt edes tiukkaa?" Hymyilin ruunalle ja lähdin taluttamaan sitä tallille.

Toin Rastin karsinaansa ja harjasin sen huolella läpi, laitoin uuden hevoslelun paikalleen ja levitin loitin ruunan uudelleen ettei se joutuisi palelelemaan koleassa ilmassa. "Nähdään huomenna kulta, eikö niin?" Kyselin Rastilta ja painoin suukon sen turvalle. Ruuna hörähti ja jäi tutkimaan uusia lelujaan kun palasin pihalle ja sieltä kotiin.

Terveex, Jossu,

nää sadepäivät on ihan kurjia, vaikka Rastin tapaiset porsaat rakastavatkin mutamöyrintää. Ehkä se on vain haaste teille hoitajille. Mukava nähdä että te tuutte tän jättikokoisen herrasmiehen kanssa näinkin hyvin toimeen, Mikko onkin pitänyt teitä valvovalla silmällä (isoveli valvoo..). Oliko mukavaa kentällä juoksuttamassa? Hyvä etteivät ryssäpojan jalat lämmenneet mihinkään suuntaan; aika ehjät hankkarithan sillä on, mutta turha riskeerata mitään. Mikko jätti sun tavarahyllyyn purkillisen Rastin jalkoihin käytettävää linimenttiä tulevien liikutusten varalle.

Huomenna jos viitsit laittaa Rastin valmiiksi Mikolle siinä iltapäivällä, se ottaa vähän revanssia koulujutuista ruunan kanssa. Taitaa se laiskamato jättää sun tehtäväksi ne jälkihoitamisetkin, pääset jynssäämään hikistä ja haisevaa ruunaa.

PS. tosi söpökiva ajatus toi Rastin taajuus!

Tarinan pisteytys 9,5
Tilitilanne 77 ilman roolipelauksia ku oon laiska ja laskutaidoton.

neljästoista yhdettätoista kaksituhattakahdeksan : 14.11.2008

Nousin ulos kuluneesta ja oksennukselta haisevasta bussista ja vedin raikkaan kosteaa syysilmaa keuhkoihini. Kello oli kuuden paikkeilla aamulla mutta kylmä tuuli ja sadepisarat saivat nopeasti kenet tahansa hivenen pirteämmälle tuulelle. Kiskoin villapipon päälleni, laitoin ipodini huudattamaan musiikkia vielä vähän lujempaa ja lähdin talsimaan hiekkatietä kohti Vaajaa. Olin luvannut hoitaa tänään tallivuorot sekä liikuttaa ja hoitaa sen hevosen jonka hoitaja oli matkoilla, kreetan (vai kreikan?) lämmössä, sekä siihen päälle vielä Rastin, valmistelisin sen myös omistajaansa varten ja pääsisin samalla tapaamaan tämän paljonpuhutun Mikon. Astuin vesilätäkköön ja hyppäsin hiljaa kiroten sivuun. Hyytävä vesi imeytyi heti tennarien kankaasta läpi ja päätin pistää vauhtia jotten ennättäisi jäätyä.

"Huomenta konit" Sanoin kuuluvasti sulkiessani tallin oven perässäni, hevoset hirnuivat ja mekastivat karsinan ovia hakaten, ne olivat selkeästi tietoisia siitä että saisivat ruokaa. Kävelinkin suoraan rehuhuoneelle ja aloin sekoittaa ruokia ohjeiden mukaan, työ sujui jo huomattavasti nopeammin kun ensimmäisillä kerroilla mutta pelasin silti varman päälle ja tarkistin toisenkin kerran, että sekoituksissa oli oikea määrä mitäkin tuotetta. Nyökkäsin hyväksyvästi ja lähdin kaatamaan hevosille niiden nimillä varustetuista ämpäreistä ruokia ruoka-astioihin, Rastin luona viivyin vähän pitempään ja valvoin että kultani varmasti söi kunnolla. Hevoset ja ponit söivät hyvällä ruokahalulla ja kumman äänekkäästi, annoin niiden hetken sulatella ruokia vatsassaan ja aloin sitten loimittaa ja talutella niitä pihalle, Laku ja rasti jäivät kuitenkin toistaiseksi sisälle odottamaan harjausta. Pelkäsin jo etukäteen etenkin tilastohevos Kanelia, tamman karvainen ja suuri olemus sai minut kanan lihalle. Loimitin sen kuitenkin kuuliaisesti ja vein tarhaansa, neiti jolkotteli äärimmäisen hitaasti vieressäni ja sain muistuttaa sitä siitä että matkantekoa ei lopetettu kesken kaiken. Pennyn kanssa ei sen sijaan onnistunut yhtä hyvin ja tamma kirjaimellisesti kiskoi minut mukanaan tarhoille, huokasin helpotuksesta saadessani portin sen perässä kiinni ja vannoin, että tästä eteenpäin Santtu saisi itse tuoda oman kullannuppunsa tarhaan.

Sidoin Lakun käytävälle ja avasin jo paikalle tuomani harjapakin. Ori tähyili minua uteliaana ja oli yllättävän kiinnostunut hupparini selkämyksestä, Laku hamusi ja töni minua höristen aina välillä kärsimättömänä. "Älä viitsi, ei nyt" Sanoin orille äänellä joka ei ollut erityisen ystävällinen muttei hyökkääväkään, kuitenkin tarpeeksi ärhäkkä saamaan Laku kiinnostumaan jostain muusta kun minun hupparistani. Harjasin orin loppuun, loimitin sen ohjeiden mukaan ja lähdin taluttamaan tarhaan.

"Ja viimeiseksi paras, huomenta kulta pieni" Kuiskin Rastille ja avasin karsinan ovea sen verran että pääsin pujahtamaan sisään. Ruuna höristi korvansa ja hörähti sydänsä lämmittävästi. "Pikkuinen" Hymy levisi kasvoilleni. Kurotuin rapsuttamaan punaruunikkoa sen venyttäessä alahuulensa pitkäksi ja hamutessaan olkaani. "Harjataanko sinut?" Kyselin hevoselta ja kävin hakemassa karsinan ulkopuolelta suan jolla aloin puhdistaa karvapeitettä pölystä ja kovettuneesta kurasta. Koko ajan puhuin tasaisen pehmeällä äänellä, olin edelleen sillä kannalla että Rasti oppisi tuntemaan ääneni jos oikein yrittäisin ja jaksaisin puhua. Rasti seurasi työskentelyäni pää korkealla ja kuunteli korvat edelleen hörössä. Taputin ruunaa ja vaihdoin suan kaviokoukkuun, jalat nousivat ongelmitta ja Rasti piti ne kiltisti ylhäälläkin. Taputin sitä vielä kerran ja vaihdoin sitten kaviokoukun vielä kuminauhapussiin. Kiepautin muutaman kumilenkin vasemman käden etu- ja keskisormen ympärille, seuraavaksi aloin muodostamaan harjaan lettiverkkoa. Ensin työ sujui kankeasti mutta pian sormeni muistivat vanhat liikkeet ja loppukuvio oli oikein siisti ja esittelykelpoinen. "Noin!" Hihkaisin ja pudotin lenkkipussin kalterien välistä takaisin harjapakkiin. Sipaisin hiuksia silmiltäni ja otin karsinan ulkopuolelta fleeceloimen, levitin sen ruunan selkään ja kiinnitin kuminauhakiinnikkeet sekä lenkit takajalkojen ympärille. Pujotin Rastin päähän riimunnarun johon olin kiinnittänyt riimunnarun ja lähdin taluttamaan sitä tarhaan Kanelijätin seuraksi.

Palasin takaisin talliin ja koukkasin hakemaan talikon ja kottikärryt. Aloitin ensimmäiseltä karsinalta ja lastasin likaiset aluset ja paskaläjät kottokärryihin, jo ensimmäisen karsinan jälkeen kottikärry oli huomattavasti täydempi (no kappas vaan..!). Puhaltelin välillä kohmeisiin käsiini mutta jatkoin silti sitkeästi, karsinoiden puhdistamiseen meni aikaa ja jouduin tyhjentämään kottikärryt enemmän kun kerran karsinoiden välillä. Uusien alusten paikalle rahtaaminen oli huomattavasti helpompaa ja kiirehdin askeleitani jotta ehtisin taskussa kuumottavan digikamerani kanssa Rastin luokse tarhoille. Levittelin aluset vielä viimeiseen karsinaan ja tartuin jääkylmin käsin harjan varteen, lakaisin käytävän nopeasti ja kiirehdin sitten tarhoille.

"Tuleppa kulta" Talutin Rastin kentälle ja pysäytin sen korokkeen viereen. Laitoin ohjat Rastin lihaksikkaalle kaulalle, kiristin satulavyön ja laskin jalustimet. Kiersin ruunan vasemmalle puolelle ja nousin korokkeen päältä koulusatulaan. En kehdannut lyhentää jalustimia, Mikolla ei varmastikkaan olisi aikaa säätää jalustimia uudelleen oikealle pituudelle, joten venytin jalkani äärimmilleen jotta pystyin tukeutumaan niihin edes vähän. Annoin Rastin kävellä pitkin ohjin ja keskityin myötäämään sen keinuvaa askelta parhaani mukaan. Muutaman kierroksen jälkeen keräsin ohjat ja ratsastin käynnissä muutaman pysähdyksen ennen raviin siirtymistä. En yrittänyt punnertaa itseäni ylös satulasta pitkien jalustimien takia vaan tyydyin istumaan harjoitusravissa. Rasti liikkui energisesti ja yritin parhaani mukaan olla vaikeuttamatta sen oloa ristiriitaisin avuin. Ravailimme rauhassa molempiin suuntiin ja otimme vähän hallittua laukkaa. Olin koko ajan varuillani jotta en väsyttäisi Rastia liikaa ennen Mikon saapumista, ruuna ei kuitenkaan ollut edes väsynyt siirtäessäni sen takaisin käyntiin. En voinut olla huomaamatta kuinka Mikkokin seisoi nyt kentän laidalla hymyillen. Väläytin pojalle pienen hymyn ja käänsin Rastin kaartoon. Otin jalustimet jalasta ja laskeuduin satulasta mahdollisimman sulavasti. Mikko ei sanonut minulle mitään mutta sain sentään osakseni toisen ystävällisen hymyn tämän noustessa Rastin selkään. "Mä voin harjata sen sitten.." Aloitin mutta Mikko keskeytti minut, "harjaa vaan. Tuon sen sitten talliin hoiviisi". Nyökkäsin ja kiirehdin takaisin sisälle kylmästä pakkasilmasta varusteita puunaamaan.

"Oliko hyvä treeni?" Kysyin Mikolta ja riisuin Rastin varusteista. "Oli, kiitos kysymästä" Mies hymyili ja häipyi paikalta saman tien heilauttaen laiskan oloisesti kättään. Asetin satulan karsinan eteen maahan ja suitset siihen päälle. "Oli näköjään rankkaa" totesin ja rapsuttelin Rastin hien kihartamaa karvaa, kumarruin kierittämään pintelit jaloista ja laitoin ne siististi harjaboksiin. Otin käteeni suan ja aloin harjata Rastia kevyesti läpi, levitin ruunan selälle lopulta valkosinisen lainatun (luvallisesti, ja pestynkin!) hikiloimen. "Mä lähden nyt pikkuinen, mutta huomenna tuun taas, sun kuvies kanssa" Painoin ruunan turvalle suukon ja suljin karsinan oven perässäni.

Kävelin kengät vedestä lotisten bussipysäkkiä kohti. Mustat hiukset hulmusivat ärsyttävästi ja peittivät näkökentän jatkuvasti, hyräilin hiljaa jälleen korvissa olevien kuulokkeiden tahdissa. Vilkuilin edestakaisin tiellä ja jäin lopulta istumaan bussipysäkin katokseen piiloon tuulelta ja vesisateelta.

Oijoi, onpa ihanaa päästä kommentoimaan hoitotarinaa pitkästä aikaa, eikä sitä tilannetta yhtään pahenna että pääosassa on Jossu ja Rasti..

Terve siis. Voi ei, taisi olla rankka päivä, varsinkin kun noin aikaisin aamulla aloittelit työt? Tallinväki kuitenkin kiittää hevosten tarhauksesta, todettiin että etenkin aamuisin Pennyllä on melkein pakko pitää naru turvan ympärillä jotta taluttajaparka ei ihan joudu viistämään naama edellä mutaa.

Tarina oli hyvin kirjoitettu ja kuvattu, tykkäsin oikein paljon lukea.

Pisteytys 9
Kokonaispistemäärä tilillä 60

60 tähteä-palkintona sait mustat ratsastussaappaat, onnea!

Aloittelet nyt kirjoittamaan taas hoitotarinaa, jotain erityistä mitä pitää tehdä joko rastin kanssa tai tallitytön roolissa? :'>
((psst, tallikauppaan vois lisätä hikiloimen

Jos haluat, niin vaikka Rastilla ei voikaan hypätä niin ottakaa vähän puomitreeniä tai menkää maastoon kiipeilemään.